Mitä, jos syrjäytymisessä on kyse siitä, ettei oteta joukkoon?

Jos toiset eivät ota joukkoon niin siinä ei ole kyse vahvasta tai heikosta luonteesta vaan kiusaamisesta.

Ei apinalaumat ota kaikkia mukaan ryhmään.

"Ihminen, joka antaa 'maailman' valita hänelle osansa elämästä, ei tarvitse mitään muuta kykyä kuin apinan matkimistaidon. Se taas, joka itse valitsee tiensä, käyttää kaikkia kykyjään. Hänen täytyy käyttää harkintaa ja aktiivista otetta voidakseen tehdä päätöksiä samoin kuin esittelykykyä, ja kun hän on päättänyt, vaaditaan lujuutta ja itsekuria pysyä tehdyssä päätöksessä."

- John Stuart Mill

Meidän kuuluisi olla ihmisiä eikä apinoita. Jotkut kopioivat tahallaan apinoita. Sim-pans-sit ovat tosi luovia tässä ja epälojaalisia ja väkivaltaisia.

Sitten kuin gorilla on apina niin tulee kauhea haloo kuten mediasta olette huomanneet Trumppiin kohdistuvat noitajahdit... sim-pans-si-en organisoimaa ilkeyttä.

Vierailija kirjoitti:

Meidän kuuluisi olla ihmisiä eikä apinoita. Jotkut kopioivat tahallaan apinoita. Sim-pans-sit ovat tosi luovia tässä ja epälojaalisia ja väkivaltaisia.

Sitten kuin gorilla on apina niin tulee kauhea haloo kuten mediasta olette huomanneet Trumppiin kohdistuvat noitajahdit... sim-pans-si-en organisoimaa ilkeyttä.

Gorillat ovat tosin ihmisiä eikä apinoita kuten tuo toinen rodun edustaja linja joka varastaa.

Ihmiset voisivat ottaa oppia simpanssien lempeistä siskoista eli bonoboista, ne eivät harjoita väkivaltaa lainkaan.

Syrjäytymisellä tarkoitetaan niin monia asioita joten en ota enempää kantaa.

Vastuu uuden työntekijän perehdyttämisestä on esimiehellä. Hän voi delegoida tehtävän jollekin toiselle, mutta jos tämä toinen ei hoida hommaa, käy puhumassa asiasta esimiehesi kanssa.

Tiedät kuuluvasi työyhteisöön, kun työkaverisi muistavat nimesi. Ei läheskään kaikissa työyhteisöissä erityisemmin tutustuta kehenkään ja sekin on jokaisen työntekijän oma asia, kiinnostaako tutustua vai ei. Jos haluat tutustua työkaveriisi, niin sitten menet itse tutustumaan. Ota kuitenkin huomioon, ettei kaikkia kiinnosta tehdä lähempää tuttavuutta työkavereiden kanssa. "Tehdään työt ja lähdetään kotiin" on aika monen periaate eikä työkavereilla ole sen kummempaa merkitystä.

Nykyisessä verkottuneessa maailmassa on maailmanlaajuiset mahdollisuudet löytää joukko, johon kokee kuuluvansa.

Itse lasken parhaiksi ystävikseni erään kirjoitusryhmän jäsenet, joista suurinta osaa en ole koskaan edes tavannut. Asuvat USA:ssa, Kanadassa ja Chilessä. Se ystävyys on antanut voimaa ja itseluottamusta myös arkielämässä.

Yleensä yhteisöt, kuten vaikka harrastus- tai kaveripiirit muodostuvat samanhenkisistä ihmisistä. Työyhteisössä sen sijaan on usein hyvin erilaisia ihmisiä, joita ei yhdistä muu kuin yhteinen konttori. Toki kaikkien kanssa pitää käyttäytyä korrektisti, mutta kavereerata ei ole pakko, jos ei halua.

Ihminen voi myös itse vaikuttaa asiaan käyttäytymällä samoin kuin muut. Mutta kun jotkut haluavat kuulua ryhmään, vaikka omana itsenään poikkeavat muista kuin yö ja päivä.

Tuskin kukaan itse päättää että ”alanpas nyt syrjäytyä!”. Siksi ei taida sormella osoittelu, nimittely tai naureskelu mutta ketään ei-syrjäytyneeksi.

Omalla työpaikallani olen huomannut että kaikki otetaan ennakkoluulottomasti vastaan. Se kuinka porukkaan sulautuu mukaan, on hyvin pitkälti kiinni ihmisestä itsestään. Joku voi olla niin ujo, ettei ota edes katsekontaktia, ei puhu mitään, vastaa yhdellä sanalla jos kysytään, sellaisen ihmisen kanssa on tosi vaikee rakentaa mitään. Toinen ääripää on ne jotka yrittävät tehdä kaikkensa päästäkseen mukaan, epätoivoista rynnimistä, mikä saa muut takajaloilleen. Parhaiten porukkaan sulautuu ne jotka omaa normaalit sosiaaliset taidot, eivätkä yritä liikaa.

Työyhteisöihin ei pääse mukaan, jos ei yritä päästä mukaan. Kannattaa sanoa huomenta työkavereille. Tulla kahville, lounaalle mukaan.  Kannattaa tulla juttelemaan ja kyselemään, olla aktiivinen. Kannattaa myös olla positiivinen. Jos heti tullessaan alkaa kritisoida työpaikkaa ja työyhteisöä, voi olla vaikeaa päästä mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset voisivat ottaa oppia simpanssien lempeistä siskoista eli bonoboista, ne eivät harjoita väkivaltaa lainkaan.

Benobo on myös pois suljettua.

Vierailija kirjoitti:

Omalla työpaikallani olen huomannut että kaikki otetaan ennakkoluulottomasti vastaan. Se kuinka porukkaan sulautuu mukaan, on hyvin pitkälti kiinni ihmisestä itsestään. Joku voi olla niin ujo, ettei ota edes katsekontaktia, ei puhu mitään, vastaa yhdellä sanalla jos kysytään, sellaisen ihmisen kanssa on tosi vaikee rakentaa mitään. Toinen ääripää on ne jotka yrittävät tehdä kaikkensa päästäkseen mukaan, epätoivoista rynnimistä, mikä saa muut takajaloilleen. Parhaiten porukkaan sulautuu ne jotka omaa normaalit sosiaaliset taidot, eivätkä yritä liikaa.

Tosi ennakkoluulottomalta kuulostaa. Kelpaat joukkoon, jollet ole vääränlainen. 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla työpaikallani olen huomannut että kaikki otetaan ennakkoluulottomasti vastaan. Se kuinka porukkaan sulautuu mukaan, on hyvin pitkälti kiinni ihmisestä itsestään. Joku voi olla niin ujo, ettei ota edes katsekontaktia, ei puhu mitään, vastaa yhdellä sanalla jos kysytään, sellaisen ihmisen kanssa on tosi vaikee rakentaa mitään. Toinen ääripää on ne jotka yrittävät tehdä kaikkensa päästäkseen mukaan, epätoivoista rynnimistä, mikä saa muut takajaloilleen. Parhaiten porukkaan sulautuu ne jotka omaa normaalit sosiaaliset taidot, eivätkä yritä liikaa.

Tosi ennakkoluulottomalta kuulostaa. Kelpaat joukkoon, jollet ole vääränlainen. 🙄

Minä en tulkinnut edellistä kirjoittajaa tuolla tavalla. Käsitin, että heillä otetaan kaikki uudet tulijat ennakkoluulottomasti vastaan ja on sitten ihmisestä itsestään kiinni, miten paljon tai vähän hän haluaa olla osallisena porukassa. Ujo ja hiljainenkin on osa työyhteisöä, mutta hänen annetaan olla ujo ja hiljainen eikä yritetäkään muuttaa häntä toisenlaiseksi. Tuo toinen ääripää sitten, niin onhan se aika outoa ihan missä tahansa porukassa, jos joku uusi tulokas rynnii mukaan. Mukaan pääsee siis ihan normaaleilla sosiaalisilla taidoilla, ei tarvitse yrittää yhtään mitään. 

Olen itse syrjäytynyt nuori nainen juuri sen takia että en ole koskaan oikein päässyt mukaan mihinkään ryhmään. Syy ei ole siinä ettenkö olisi yrittänyt. Olen aina kaikkien mielestä vähintäänkin outo koska minulla on asperger. Kiusaamista olen kokenut harrastuksissa ja koulussa. Töihin olen hakenut mutta harva haluaa palkata kaltaistani ihmistä kun normaaleitakin hakijoita löytyy. Rehellisesti sanoen en tiedä haluanko edes töihin koska pelkään työyhteisöön liittyvää ryhmädynaamiikkaa ja että jään taas kerran ulkopuolelle. Muutenkin on erittäin kuluttavaa kun joutuu koko ajan olemaan varpaillaan ettei tule kiusatuksi ja jää ulkopuolelle.

Olen yrittänyt parantaa sosiaalisia taitojani mutta tämä outous minussa on sisäsyntyistä että en pääse siitä ikinä eroon. Tiedän kokemuksesta että minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen ja jatkuva toisen ihmisen esittäminen on niin stressaavaa ja kuluttavaa että olen tietoisesti päättänyt eristää itseni sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Mitään muuta en ole koskaan halunnutkaan kuin olla normaali ja hyväksytty. Tiedän että se ei ole mahdollista ja vaihtoehtoni elämäni suhteen ovat vähissä.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse syrjäytynyt nuori nainen juuri sen takia että en ole koskaan oikein päässyt mukaan mihinkään ryhmään. Syy ei ole siinä ettenkö olisi yrittänyt. Olen aina kaikkien mielestä vähintäänkin outo koska minulla on asperger. Kiusaamista olen kokenut harrastuksissa ja koulussa. Töihin olen hakenut mutta harva haluaa palkata kaltaistani ihmistä kun normaaleitakin hakijoita löytyy. Rehellisesti sanoen en tiedä haluanko edes töihin koska pelkään työyhteisöön liittyvää ryhmädynaamiikkaa ja että jään taas kerran ulkopuolelle. Muutenkin on erittäin kuluttavaa kun joutuu koko ajan olemaan varpaillaan ettei tule kiusatuksi ja jää ulkopuolelle.

Olen yrittänyt parantaa sosiaalisia taitojani mutta tämä outous minussa on sisäsyntyistä että en pääse siitä ikinä eroon. Tiedän kokemuksesta että minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen ja jatkuva toisen ihmisen esittäminen on niin stressaavaa ja kuluttavaa että olen tietoisesti päättänyt eristää itseni sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Mitään muuta en ole koskaan halunnutkaan kuin olla normaali ja hyväksytty. Tiedän että se ei ole mahdollista ja vaihtoehtoni elämäni suhteen ovat vähissä.

Oletko harkinnut sellaista ammattia, jossa ei tarvitsisikaan olla koko ajan muiden kanssa tekemisissä? Mä en ole koskaan kaivannut ryhmään kuulumista. Olen aika introvertti ja mulle riittää perhe ja muutama ystävä. Yleensä ryhmissä syntyy kaikenlaista draamaa ja sellainen vain ja ainoastaan ärsyttää mua. En kertakaikkiaan jaksa kuunnella, kuka sanoi tai teki mitä ja miten se Minna nyt noin ja blaa blaa blaa. EVVK. Olenkin nyt työssä, jota teen etänä kotona. Työhön liittyviin palavereihin osallistun netin kautta, muuten työskentelen yksin. Pidän tästä työrauhasta ja siitä, että olen kaukana muiden keskinäisistä kiistoista. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen käynyt 5 kertaa työpaikallani, kaikki muut työpäivät olen tehnyt kotona. 

Yleensä uusi tulokas esittelee itsensä muille eikä toisinpäin. Eli reippaasti vaan tervehdit ja kerrot nimesi ja tittelisi. Jos tittelisi perusteella ei voi päätellä, mitä olet tullut työpaikallesi tekemään, kerrot senkin. Tällöin työkaverisi kertoo, kuka hän on ja mitä hän tekee. Näin olette tutustuneet toisiinne. Kahville ja lounaalle lyöttäydyt vain muiden mukaan. Ei se sen vaikeampaa ole.