Lue keskustelun säännöt.
Jos sairastut henkisesti, katkaisetko välit kumppaniisi ja läheisiisi etteivät he joutuisi kannattelemaan sinua?
04.09.2018 |
Minä erakoituisin. Olisi kamalaa olla taakka kenellekään. En suostuisi itsekään kannattelemaan ketään ja katsomaan mt-ongelmaisen oikkuja.
Kommentit (21)
Minä erakoituisin siksi, että en haluaisi nähdä ketään. Pikemminkin se menisi siis niin päin, että muut olisivat minulle "taakka". Ihan sama olisinko itse sitä heille, koska enhän minä olisi tilannettani tarkoituksellisesti valinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin siinä tilanteessa. Varmasti osa läheisistä sen sijaan ottaisi etäisyyttä minuun.
Järjetön kysymys. Erakoidutko myös, jos saat syövän? On sekin taakka läheisille.
Mielenterveyden ongelmista voi myös toipua tai niiden kanssa voi oppia elämään. Siinä omaisista voi olla iso apu.
Harva meistä on koko ikänsä terve.
Yritin kyllä. Eivät päästäneet irti minusta. Nyt olen jo toipunut.
Mikä kysymys tämä nyt on? Millainen ihminen ajattelee ensinnäkään läheisensä olevan "taakka" jos hänellä on vaikeaa? Ei ne ole sinun läheisiä, jos ne ajattelee niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan olla vain turn on, en koskaan turn off. Siksi mieluummin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Minä erakoituisin. Olisi kamalaa olla taakka kenellekään. En suostuisi itsekään kannattelemaan ketään ja katsomaan mt-ongelmaisen oikkuja.
No pysy siellä erakkomajassasi, äläkä tule tänne pakkomielteesi kanssa koko ajan provosoimaan. Syö lääkkeet, jotka sinulle on aivan varmasti määrätty.
Me muut mielenterveysdiagnosoidut sitoudumme hoitoomme, käymme terapian, opimme hallitsemaan itsemme ja oireemme ja tunnistamaan laukaisevat tekijät. Meistä huomattava osa kuntoutuu takaisin työelämään, huolehtii perheestään, hoitaa hommansa eikä kehittele täällä ihmeellistä ongelmaa arkisesta asiasta.
Täydellistä ihmistä ei ole. Siksi on naurettavaa kuvitella, että mikään yksittäinen tekijä tekisi ihmisestä kykenemättömän rakastamaan tai parisuhteeseen, paitsi ehkä tuon asteinen jankuttaminen, jota sinä harrastat. Mene pois ja hoida itsesi, hölmö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en ole katkaissut. Masennus on tullut niin hiipimällä etten ole varma missä vaiheessa olisi katkaisun pitänyt tapahtua. Ei mun läheiset kyllä muutenkaan "joudu" kannattelemaan mua mitenkään erityisesti vaikka mulla onkin vakava masennus.
Et voi tietää, mitä teet jos sairastut henkisesti, koska silloin nimenomaan et enää ajattele samalla tavalla kuin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä kysymys tämä nyt on? Millainen ihminen ajattelee ensinnäkään läheisensä olevan "taakka" jos hänellä on vaikeaa? Ei ne ole sinun läheisiä, jos ne ajattelee niin.
Tässähän se nurinkurisuus piileekin, ainakin itselleni. En koskaan voisi kuvitella näkeväni toisen sairastumista taakkana, mutta itse koen olevani toisille vaivaksi vähemmästäkin.
Minä suljin perheen ulkopuolelle. He eivät auttaneet minua. En voinut käydä asioita läpi terapiassa, jos olin yhä kiinni sairaassa kuviossa. Etäisyys, omanapa, tervehtyminen ja vasta sitten yhteydenpito, JOS siltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, pakkomielteesi on pahana, kannattaisi tosiaan ottaa lääkkeet ja mennä kiireen vilkkaa lääkäriin ennenkuin paukahtaa psykoosi päälle. Vai onko jo?
Vierailija kirjoitti:
Ap, pakkomielteesi on pahana, kannattaisi tosiaan ottaa lääkkeet ja mennä kiireen vilkkaa lääkäriin ennenkuin paukahtaa psykoosi päälle. Vai onko jo?
Palstan enemmistö ajattelee niin kuin ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, pakkomielteesi on pahana, kannattaisi tosiaan ottaa lääkkeet ja mennä kiireen vilkkaa lääkäriin ennenkuin paukahtaa psykoosi päälle. Vai onko jo?
Palstan enemmistö ajattelee niin kuin ap.
No ei siltä näytä kommenttien perusteella. Enemmän on fiksuja kommentteja. Typeryyksiä tulee siltä matalajärkiseltä porukalta, jonka koti on ulilauta.fi
Vierailija kirjoitti:
Minä erakoituisin. Olisi kamalaa olla taakka kenellekään. En suostuisi itsekään kannattelemaan ketään ja katsomaan mt-ongelmaisen oikkuja.
Eikö olisi helpointa sitten alunperin vain päättää olla ihan itsekseen? Ikinä kun ei kuitenkaan tiedä mitä elämässä eteen tulee. Läheisille on kamala kokemus tulla yhtäkkiä jätetyksi. Sinusta pätevä syy siihen ei välttämättä ole sitä heidän mielestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä erakoituisin. Olisi kamalaa olla taakka kenellekään. En suostuisi itsekään kannattelemaan ketään ja katsomaan mt-ongelmaisen oikkuja.
No pysy siellä erakkomajassasi, äläkä tule tänne pakkomielteesi kanssa koko ajan provosoimaan. Syö lääkkeet, jotka sinulle on aivan varmasti määrätty.
Me muut mielenterveysdiagnosoidut sitoudumme hoitoomme, käymme terapian, opimme hallitsemaan itsemme ja oireemme ja tunnistamaan laukaisevat tekijät. Meistä huomattava osa kuntoutuu takaisin työelämään, huolehtii perheestään, hoitaa hommansa eikä kehittele täällä ihmeellistä ongelmaa arkisesta asiasta.
Juuri näin!
Täydellistä ihmistä ei ole. Siksi on naurettavaa kuvitella, että mikään yksittäinen tekijä tekisi ihmisestä kykenemättömän rakastamaan tai parisuhteeseen, paitsi ehkä tuon asteinen jankuttaminen, jota sinä harrastat. Mene pois ja hoida itsesi, hölmö.
Minut kumppani jätti yhtäkkisesti ilman varoituksia. Äärimmäisen traumatisoiva kokemus. En todellakaan voisi tehdä vastaavaa minulle tärkeille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Minä suljin perheen ulkopuolelle. He eivät auttaneet minua. En voinut käydä asioita läpi terapiassa, jos olin yhä kiinni sairaassa kuviossa. Etäisyys, omanapa, tervehtyminen ja vasta sitten yhteydenpito, JOS siltä tuntuu.
Löysitkö toimivan tavan olla yhteydessä perheeseesi? Jos löysit, niin millaisen?
Todella romuttavaa omalle mielenterveydelle, perusturvalle ja itsetunnolle, että sairastunut vanhempi lähti selittelemättä ja erakoitui.
mä oon yrittänyt mutta eivät läheiset ole hylänneet