Mielestäni 80-luvulla oltiin pinnallisempia kuin nykyään

Lisään vielä, että kukaan ei kyseenalaistanut sitä, että seurustelukumppanille laitettiin ulkonäkövaatimuksia hiusten väriä myöten. Se oli ihan yleistä ja hyväksyttyä.

Nuo ovat yleisen palstamielipiteen vastaista vihapuhetta. Virallinen totuus on, että 80-luvulla kaikki oli paremmin. Ei edes kirjeenvaihtoilmoituksissa lukenut koskaan: "Rillipirut älkööt vaivaantuko".

Samaa miestä ap:n kanssa: inhottava, pinnallinen ja umpimielinen vuosikymmen. Vaikka kohta tänne saapuu lynkkausarmeija.

Kasarissa oli paljon pikkumaisia piirteitä ja ahdasmielisyyttä, samaan muottiin tunkemista.

Hyvä puoli oli että kaikki oli tasaisen köyhiä.

Vierailija kirjoitti:

Nuo ovat yleisen palstamielipiteen vastaista vihapuhetta. Virallinen totuus on, että 80-luvulla kaikki oli paremmin. Ei edes kirjeenvaihtoilmoituksissa lukenut koskaan: "Rillipirut älkööt vaivaantuko".

"Vaivaantuko" :-D

Kouluterveydenhoitaja oli paljon armottomampi. Omat mitat 12-vuotiaana oli 158 cm ja 61 kg. Olin auttamattoman lihava ja terkkari suositteli nilkkaa tukevia lenkkareita, koska paino on niin kova nivelille. Kysyi myös, kiusataanko minua ylipainosta.

Jeps, kasari oli kamala vuosikymmen. Meidän pikkupaikkakunnalla oli tosi selkeä jako duunarit - ylempi luokka. Tosi köyhät olikin asia josta ei ainakaan meidän wannabe-paremmassa duunariperheessä edes puhuttu. Isä oli hel vetin kateellinen duunari, joka tavoitteli parempaa, mutta kateellisuuksissaan sitten kuitenkin puhui rikkaista paskiaisista ja herrasväestä pilkalliseen sävyyn. Sukulaisten kesken oli sellaista ihme kilpavarustelua, kun toinen hankki auton, toisen oli hankittava parempi. Jouluja vietettiin vuoron perään toistemme luona, ja aina tuntui olevan kilpailu, että kumpi laittaa koreamman pöydän. Mulle ja veljelle hankittiin viimeistä huutoa olevat laskettelukamat (tod.näk. velalla), koska no, laskettelu nyt oli in ja paremman väen harrastus. Mä en edes tykännyt siitä.

Kaikki tämä vanhempien esimerkki sitten jotenkin korostui myös koulussa. Oli parempien perheiden nokka pystyssä kulkevat lapset, duunareiden lapset ja sit ne ongelmatapaukset, joista ei edes puhuttu. Ne vaan oli ja niitä vieroksuttiin ja väisteltiin. Mä olin siinä keskellä, tosiaan wannabe-hienoston duunariperheen lapsi. Aina tuntemassa alemmuutta ja huonommuutta, kun mua ohjattiin kuitenkin olemaan paremman väen kanssa -samalla kun heitä pilkattiin.

Se oli jotenkin sairasta, mutta osittain ajan henki ja osittain vanhempieni kykenemättömyyttä, oman aikansa ihmisiä hekin ja olosuhteidensa ja kasvatuksensa tulos.

Mä jostain syystä nyt kasvatuksesta huolimatta olen ihan erilainen. Mietin jo lapsena, miten pöljää kaikki on. Nuorena koin maailmantuskan ja pääsin sitä purkamaan ihan hyvään seuraan, seurakunnassamme oli silloin ihana nuoriso-ohjaaja, järkevä, jalat maassa oleva tyyppi, luotettava, rohkaisi meitä omien aivojen käyttöön. Toki siinä usko oli myös mukana, mutta koen että sekin oli sellaista jalat maassa olevaa ihmisläheistä uskoa, mautonta ja väritöntä sanoisi joku karismaattisuuteen ja yltiöhengellisyyteen hurahtanut/siinä kasvanut kristitty. Mutta mulle nuoruus antoi turvalliset rajat ja ihmisiä, joiden kanssa maailmantuskaa purkaa, ihmetellä, kokea. Minusta tuli humanisti ja olen töissä ihmisoikeuksien parissa.

Olen syntynyt v 1971, joten kasarilla olin esiteini/teini, ja vaikka muoti oli ns tarkempaa, niin silti erilaisia oli mielestäni paljonkin. Omakin tyyli vaihteli punkista snobiin. Ei ollut mitään väliä, mitä ryhmää kaverit edustivat, sillä silti oltiin kavereita. Mun isäpuoli kyllä teki yrityksensä parissa paljon työtä, jotta elintasoa saatiin hilattua ylöspäin, ja tuntuu, että silloin se oli helpompaa kuin nykyään. Mekin reissattiin vuosittain, harrastin myös ns kalliita lajeja kuten ratsastusta, laskettelua, jääkiekkoa. Silti meidän perhe ei ollut edes todellista keskiluokkaa, sillä vanhemmat eivät olleet kouluja käyneitä, musta tietenkin yritettiin tehdä parempaa ihmistä... Se oli varmaan sen vuoksi tuollaista, että maailmassa alkoi kaikki olla mahdollista, hävettiin sitä omaa taustaa ja siksi tehtiin työtä, työtä ja työtä. Mun mielestä maailma on silti paljon pinnallisempaa nykyään.