Jos alakoulu-ikäinen lapsesi kertoisi nähneensä koulumatkallaan maassa makaavan kuolleen ihmisen ruumiin, niin miten reagoisit?

Mistä lapsi tietää nähneensä kuolleen ruumiin (kun kuoleman toteamiseen tarvitaan aina lääkäri)? Etenkin helsinkiläislapsi, joka näkee elämässään kymmeniä maassa retkottavia humalaisia? Jopa kotonaankin, ehkä?

Olen nähnyt monta ruumista eikä ole tullut traumoja. Puliukoista kuitenkin hitusen häiriinnyn, on nimittäin vastenmielistä tärvellä itsensä siihen kuntoon ja vielä esiintyä jossain julkisella paikalla, voi saatana.

Ajeleehan ratikoillakin usein vainajia, jopa monta tuntia, ennenkuin kuski tai matkalipuntarkastaja huomaa. Mitäs tuosta, kuolema on osa meidän jokaisen elämää.

Meillä oli se tilanne. Oma lapseni ei nähnyt, mutta moni luokkakaveri näki ala-asteella kouluun mennessään ala-asteella ruumiin maassa. Se oli vieläpä itsemurhan tehnyt yläasteelainen. Lapseni kertoi siitä ihmeen asiallisesti. Tuli kuva, etteivät he oikein ajatelleet sitä ehkä enempää tai eivät osanneet puhua, mitä tunsivat. Olin itse lähes shokissa, enkä tiennyt, miten puhua siitä, en osaisi vieläkään. En tiedä, mikä olisi oikea tapa puhua sellaisesta. Toivoisin neu oja vanhemmille, se olisi tärkeämpää kuin erillinen kriisiterapia.

No ainakin kyselisin vähän tarkemmin.