Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vammainen on saanut vammaisen lapsen - mielipiteitä
29.11.2007 |
lue tää on Iltalehdestä
Arki on aina arvaamatonta
29.11.2007 9:56
Arki kehitysvammaisen Markuksen kanssa on usein koettelevaa - etenkin, kun äitikin on vammainen.
- Markukseen on suhtauduttu tosi hyvin. Ei ole kukaan koskaan sellaista sanonut tai uhannut, että häntä oltaisiin ottamassa pois, koska minä olen vammainen, Sari Laakso sanoo.
- Markukseen on suhtauduttu tosi hyvin. Ei ole kukaan koskaan sellaista sanonut tai uhannut, että häntä oltaisiin ottamassa pois, koska minä olen vammainen, Sari Laakso sanoo.
Markus Laakson kehitysvamma ilmenee muun muassa ylivilkkautena. - Joskus hän alkaa hakata päätään seinään tai saa raivokohtauksen. Silloin on hyvä, jos on joku auttamassa. Vauvaiässä Markuksen kanssa oli paljon helpompaa, kun hän ei vielä liikkunut ja ollut näin vilkas, Sari Laakso sanoo.
Koko perhe Sarin tukena
Laakson perhe saa kuntoutusapua Satakunnan kuntayhtymän erityishuoltopiiristä sekä Kehitysvammaisten tukiliitolta, joka järjestää muun muassa vertaisperheiden tapaamisia. Markus käy lisäksi kuntoutuksessa muun muassa Antinkartanon toimintakeskuksessa.
- En ole ikinä kohdannut huonoa kohtelua viranomaistaholta, päinvastoin. Paljon olemme ainakin apua saaneet. Vanhempien lisäksi mulla on pikkusisko ja isosisko, jotka käyvät kumpikin välillä katsomassa Markusta.
Sari Laakso käy Harjavallan työvalmennuskeskuksen välityksellä töissä marketissa, jossa hän järjestää hyllyjä. Työpaikka on uusi ja mieluisa.
- Onneksi sain työpaikan, tuli elämään muutakin kuin kotona istumista, hän iloitsee.
Viisivuotias Markus Laakso hymyilee silmät sädehtien ja kurkkii kylään tulleita vieraita uteliaana ja innostuneesti äidin hameenhelman takaa. Poika ei kuitenkaan esittäydy, sillä hän ei osaa kunnolla puhua.
- Joitain yksittäisiä sanoja hän sanoo. Pikkuhiljaa edistytään. Yli vuoteen hän ei ole enää käynyt puheterapiassa, äiti Sari Laakso kertoo.
Markus on keskiasteisesti kehitysvammainen ja kärsii monimuotoisista kehitys- ja käytöshäiriöistä, jotka ilmenevät muun muassa ylivilkkautena, keskittymiskyvyn ongelmina ja laaja-alaisina oppimisvaikeuksina. Hänen on diagnosoitu olevan henkisesti 1,5-vuotiaan lapsen tasolla liki kaikessa kehityksessään.
Sari Laakso puolestaan on lievästi kehitysvammainen. Hän selviytyy arkipäivän askareista kuten ruoanlaitosta ja pyykinpesusta omin neuvoin, mutta tarvitsee apua pojan hoitamiseen. Sari on pojan yksinhuoltaja, ja hänen eläkkeellä olevat vanhempansa ovat pojan oheishuoltajia.
- Asumme mun äidin ja isän kanssa. He ovat eläkkeellä jo. He ovat olleet parhaimmat tukipilarini. Myönnän suoraan, että ilman heitä en olisi pärjännyt. Elämä pojan kanssa on välillä vähän raskasta, kun hän on niin menevä kaveri. Ja jos tulee vaaratilanne, hän vain nauraa. Vaarantaju puuttuu kokonaan.
Se näyttää pitävän täysin paikkansa. Olemme olleet kylässä Laaksoilla alle kymmenen minuuttia, ja Markuksen ujous on kestänyt noin minuutin. Sen jälkeen hän onkin pistänyt tuulemaan: touhottanut eestaas pitkin asuntoa, heittänyt lattialle suuren kristallivadin, joka on hajonnut sirpaleiksi, viskannut haastattelunauhurin kahdesti keittiön nurkkaan ja huiskinut äitiään jäätelöllä.
Riehumisesta jo hikinen poika ei ota rauhoittuakseen, vaikka äiti yrittää vuoroin komentaa, rauhoitella, maanitella tai lahjoa lasta karkilla.
- Nopeaksi tässä on oppinut, kun hän on niin vikkelä ja arvaamaton liikkeissään. Nyt on menossa kiipeilyvaihe, Sari Laakso sanoo.
Poika rauhoittuu hiukan, kun äiti antaa hänelle Neurotol-nimistä lääkettä, joka auttaa ylivilkkauteen.
Markuksen isästä ei ole juuri tukea perheelle, sillä hänellä on todettu MBD-oireyhtymä. Vuosi sitten vanhemmat erosivat.
- Saa nähdä, miten menee tästä eteenpäin, äiti miettii. Hän on kihloissa nykyisen miesystävänsä kanssa, mutta tämä ei asu saman katon alla.
Kun Sari alkoi odottaa Markusta, hän oli vasta parikymppinen nuori nainen.
- Se tuli kyllä ihan yllätyksenä. Hän ei ollut mitenkään suunniteltu lapsi. Äiti alkoi epäillä, että olen raskaana. Oireet olivat sellaiset. Ensialkuun oli vähän järkytys, en sitä oikein osaa kuvaillakaan. Ja siitä on niin pitkä aikakin.
Järkytyksestä huolimatta Sari päätti pitää lapsen. Päätöstä puolsi sekin, että Sarin vanhemmat suhtautuivat tyttärensä yllättävään odotukseen kuitenkin myönteisesti.
- He ottivat sen ihan hyvin, vaikka eivät hekään tietenkään sellaista olisi uskoneet tapahtuvan. Ihan hyvin muu ympäristökin suhtautui. Ei minulta ainakaan kukaan ole kysynyt, miksi tein lapsen. Kyllä minä koen, että minulla oli oikeus vanhemmuuteen, vaikka olenkin heikkolahjainen.
Kun raskausaikana selvisi, että lapsikin on vammainen, Sari oli aluksi pettynyt: jokaisen vanhemman lailla hän olisi toivonut saavansa terveen lapsen. Äiti oli kuitenkin varautunut myös toisenlaisiin uutisiin.
- Melkein arvasin, että lapsi ei ole terve, koska hänen isänsäkin on vammainen.
Markuksen syntymän jälkeen Sarille tehtiin sterilisaatio hänen omasta toiveestaan, joten perhekoko ei enää kasva.
- Sanoin itse, että haluan leikkauksen. Yhdessä on ihan tarpeeksi.
Sarin päivätyö marketissa sujuu hyvin, eivätkä asiakkaatkaan välttämättä ensinäkemältä huomaa, että Sari on vammainen.
- Moni sanoo, ettei minun vammani näy ulospäin lainkaan. Luulen, että muiden on siksi helpompi suhtautua minuun. Ihmiset eivät niin helposti tule heti sanomaan mitään ikävää, Sari sanoo, mutta tarkentaa heti perään ajatuksiaan:
- Tai on kyllä niitäkin, jotka alkavat heti arvostella ja sanovat, että sä olet vammainen. Ei sitä kavereita niin helposti saa. Koulussa oli sellainen ystäväpiiri, että kun yhdelle menin sanomaan, niin heti se oli kaikkien tiedossa, ja minua alettiin haukkua, erityisluokalla normaalissa koulussa opiskellut äiti sanoo.
Markus taas on päivät tavallisessa päiväkodissa normaalien lasten ryhmässä. Hänellä on omaohjaaja, joka katsoo vilkkaan pojan perään. Muut lapset ovat hyväksyneet Markuksen joukkoonsa muitta mutkitta ja kilpailevat siitä, kuka saa milloinkin paijata pellavapäätä.
- Markus sanoo, että menee työpaikalle. Mummi sanoo, että niin pitää ollakin: leikki on lasten työtä, Sari juttelee.
Lääke on viimein vaikuttanut ja äiti ja poika saadaan yhteiskuvaan. Hymyä ei tarvitse kumpaisenkaan suupieliin juuri houkutella.
Kommentit (35)
Harvoin huomaa vammaisilla lapsia. Tuen avulla varmaan selviävät. Kamalampaa on mielisairaiden tai huumeäitien lapsilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen joka katsoo pystyvänsä huolehtimaan lapsestaan saa sellaisen tehdä. Minä en ole kyllä mikään sellaisia lupia antamaan.
Mutta se yksi vammainen nainen, joka oli tässä taannoin telkkarissa jossain ajankohtaisohjelmassa, pani minut miettimään. Hän oli pyörätuolilla liikkuva, eikä lihassurkastumistaudin takia pystynyt nostamaan lastaan lainkaan. Ei edes tämän ollessa vauva. Tämä rajoitus oli tiedossa jo ennen lasta ja hän olikin hakenut itselleen avustajaa lapsen hoitoon jo raskausaikana. Tapaus herätti valitettavasti vähän ajatuksia tuosta lapsen teon oikeutuksesta. Jos tietää ettei selviä lapsenhoidosta ilman yhteiskunnan apua, niin minut panisi kyllä hylkäämään koko vauva-ajatuksen. Voinko olettaa että yhteiskunnan on minua autettava kokolailla rajattomasti vain siksi että minä haluan lapsen?
Mitä te olette asiasta mieltä?
että muiden hoidettavaski jäävät. Vanhojen isovanhempien tai yhteiskunnan. Valitettavasti.
Jos on ulkoinen vamma joka näkyy ulospäin, ei se silti tarkoita sitä et on sairas. Moni oikeasti sairas ihminen jonka sairaus ei välttämättä näy ulospäin tekee lapsia ihan karmeisiin oloihin. Onko se sit jotenkin perustellumpaa vai ?
Se on vähän sama, kuin saisiko lapsi tehdä lapsia, jos vain siihen kykenisi? Onko vammaisella oikeasti kykyä arvioida lapsen mukanaan tuomaa vastuuta ja taakkaa edes siinä määrin kuin terveellä ihmisellä? Varsinkin kun se tuntuu monelle normaalillekin ihmiselle olevan vaikeaa.
Ja onko tämä meininkin oikeasti nykypäivänä sellaista, että aikuiset tehkööt ihan mitä vaan, kaikessa edelle menee aikuisen oikeudet, ja yhteiskunnalla on sitten vain velvollisuus korjailla jälkiä? Eikö aikuisella ole mitään vastuuta, ja eikö yhteiskunnalla toisaalta ole mitään oikeutta sanoa, jos homma tuntuu aivan järjettömältä?
Tuonkin jutun lapsi vaikuttaa siltä, että hän tarvitsisi todella paljon tukea ja apua elämässään. Saako hän sitä? Osaako äiti sitä etsiä ja vaatia? Jaksavatko isovanhemmat?
Mulle tulee vaan mieleen se yhden vammaisen nuoren naisen äiti, joka kirjoitti pari vuotta sitten useammilla yleisönosastopalstoilla omasta hädästään. Hänen tytärtään kannustettiin lapsentekoon lääkäreiden ja viranomasiten taholta. Äitiä itseään taas pelotti ja hirvitti tieto siitä, että loppujen lopuksi se olisi kuitenkin hän, joka sen lapsenlapsen olisi joutunut hoitamaan. Eikä kukaan todellakaan kysynyt häneltä, sopiiko asia. Vaan oletusarvo oli se, että tottakai vammaisen lapsen vanhemmat, jotka jo yhden todella raskaan lapsen kasvuajan ovat eläneet haluavat tehdä sen lähes vanhuksina uudelleen.
Tämä ei ole vain vammaisen ihmisen oma asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Downkin voi käyttää ehkäisyä, ei siinä sterilisaatiota tarvita.
pitäisi ajatella ja käyttäytyä niin, että hänestä on mahdollisimman vähän vaivaa kenellekään? Hänen pitää hävetä vammaansa, hän ei saa pitää kiinni oikeuksistaa ettei " yhteiskunta joudu maksamaan jne." ? Olette oksettavia! Voisitteko itse elää niin? Raha sitä ja raha tätä. Miettikää, mikä on yhteiskunta ja miksi.
Vammaisella on oikeus kaikkeen samaan kuin meillä terveilläkin. Avustajia käytetään arkipäivän sujumiseen, koulussa käymiseen ja kotona selviytymiseen. Eikö vammaisella ihmisellä ole pelkässä vammassaan tarpeeksi? Useat heistä ovat ajatuksiltaan terveitä, sattuneet vaan vammautumaan esim. synnytyksessä sattuneen virheen takia tms.
Ja ajatelkaa, tekin saatatte vammautua vaikka heti huomenna esim. liikenneonnettomuudessa. Muistakaa sitten vetäytyä ja eristäytyä! Älkää yrittäkö kuntoutua takaisin työelämään, se tulee maksamaan yhteiskunnalle aivan helvetin paljon! Ok, saatte syödä ja nukkua, mutta muistakaa mitä sekin maksaa kun teitä siinä avustetaan. Älkääkä mitään ekstraa kuvitelko saavanne, jotkut illanvietot tai lomat on sitten ihan turhia ja kalliita, ymmärrätte varmaan niistä luopua. Ja sama koskee lapsianne, jos he vammaisina sattuvat syntymään vaikka jonkun raskausaikaisen komplikaation vuoksi. Nih.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimenomaan, jos jo lapsen syntymähetkellä on tiedossa, että biologiset vanhemmat eivät esim. heikkolahjaisuuden vuoksi ole niitä kärsivällisimpiä hoitajia ja vastuu siirtyisi vaikka isovanhemmille. kai heilläkin jokin sananvalta asiaan silloin on..?
Niin pelottaisi minua tehdä vammaisena lapsi tietäen etten pysty häntä hoitamaan. Mitä en jos se turvaverkko kaatuukin? jos sitä avustajaa ei saakaan. Entäs jos hän äkillisesti sairastuu, eikä sijaista saakaan yhtään mistään? Eihän niitä sijaisia riitä edes vanhuksille.
Mitä ihmettä sitten tekisin? Kova luotto pitää olla yhteiskuntaan! Valitettavsti minä en luota Suomen hyvinvointiin niin paljon että jos vaikka vammautuisin kolarissa ja olisin kykenemätön hoitamaan lastani niin lisää vielä tekisin.
4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä on näköjään helppo tuomita.
Saako sellainen ihminen tehdä lapsia, jolla on periytyvä sairaus tai taipumus johonkin sairauteen? Saako sellainen ihminen saada lapsia, jolla on jossain raajassa vamma? Onko väliä onko vamma tai sairaus miehellä vai naisella? Saako keskimääräistä tyhmempi tehdä lapsia? Entä jos tiedossa on, että perheessä on vähän rahaa ja joudutaan turvautumaan yhteiskunnan apuun (esim. lapsilisä) perheen elättämisessä? Entä jos tiedetään, että isä on reissutöissä ja näkee lapsia vain viikonloppuisin?
Käsittääkseni myös vammaisilla on oikeus ELÄÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fyysiset asiat ovat sitten erikseen, harkittava tapauskohtaisesti. Tuo tapaus on ainakin ihan kamala, isäkin vammainen.
Osa vammaisista pystyy siihen, osa ei.
Down-ihmiset ovat yleensä kykenemättömiä lisääntymään, johtuen kromosomipoikkeamasta joka estää kromosomien normaalih pariutumisen ja sitä kautta hedelmöityksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä minusta on lasta kohtaan väärin, että vanhemmat ois downeja ja minkälainen siitä lapsestakin tulisi?!!!
Ei kehitysvammaisella kyllä muutenkaan ole edellytyksiä toimia vanhempana.
Down-ihmiset eivät pysty lisääntymään.
vaan vastuu lapsesta jää täysin tukiverkon, eläkeikäisten vanhempien ja sukulaisten SEKÄ yhteiskunnan varaan.
Se on vähän eri asia kuin se, että käyttää lapsilisiä perheensä elatukseen, kuten tuossa yksi raivokkaasti pauhasi.
Onko todellakin niin, että aikuisen (vammaisen) tahto saada lapsi(a) - nollaa täysin sukulaisten ja muun perheen näkemyksen? Varsinkin, kun kyseinen henkilö saattaa olla itse lähes lapsen tasolla, vaikka fyysisesti aikuinen onkin, ja tämä tukiverkko ympärillä on kuitenkin ne henkilöt jotka vastuuta ja huolta kantavat syntyvästä lapsesta.
Se, että myös muihin perheisiin syntyy lapsia jotka voivat pahoin ei muuta tätä asiaa minun mielestäni.
Totta kai vammaisella on oikeus hyvään ja ihmisarvoiseen elämään, ilman että itseään joutuu häpeämään jne.
Mutta kyllä meillä muillakin on oikeuksiemme lisäksi myös vastuita ja valvollisuuksia. Niitä on, tai ainakin pitäisi olla myös vammaisella ihmisellä. Kun puhutaan lapsen saamisesta, niin siinä pitäisi painaa ihan yhtä paljon sen lapsen oikeudet saada jaksavat ja kasvattamiseen kykenevät vanhemmat, kuin sen aikuisen oikeus saada lapsi. Mä en ikinä lähtisi kannustamaan vaikeista mielenterveysongelmista kärsivää lapsentekoon, enkä ymmärrä miten ihmeessä joku voi kannustaa lapsentekoon sellaista vammaista, jolla ei ole ennenkaikkea henkisiä valmiuksia lapsen hoitoon ja kasvattamiseen.
Mun mielestä tässä ei edes ole nyt kysymys rahasta, vaan nimeomaan lapsen oikeudesta saada tarvitsemaansa rakkautta ja hoivaa. Yhteiskunta ei sitä tarjoa, se tarjoaa konkreettista apua, jos sitäkään. JA toden totta on aika kohtuutonta vaatia vanhoja ihmisiä, jotka ovat jot yhden vammaisen lapsen kasvattaneet (kukaan ei varmaan kiistä, etteikö siinä olisi omat erityiset vaikeutensa ja haasteensa), kasvattamaan eläkepäivillään vielä toinen. Vain siksi kun jokaisella on oikeus lisääntyä...
Vierailija:
pitäisi ajatella ja käyttäytyä niin, että hänestä on mahdollisimman vähän vaivaa kenellekään? Hänen pitää hävetä vammaansa, hän ei saa pitää kiinni oikeuksistaa ettei " yhteiskunta joudu maksamaan jne." ? Olette oksettavia! Voisitteko itse elää niin? Raha sitä ja raha tätä. Miettikää, mikä on yhteiskunta ja miksi.Vammaisella on oikeus kaikkeen samaan kuin meillä terveilläkin. Avustajia käytetään arkipäivän sujumiseen, koulussa käymiseen ja kotona selviytymiseen. Eikö vammaisella ihmisellä ole pelkässä vammassaan tarpeeksi? Useat heistä ovat ajatuksiltaan terveitä, sattuneet vaan vammautumaan esim. synnytyksessä sattuneen virheen takia tms.
Ja ajatelkaa, tekin saatatte vammautua vaikka heti huomenna esim. liikenneonnettomuudessa. Muistakaa sitten vetäytyä ja eristäytyä! Älkää yrittäkö kuntoutua takaisin työelämään, se tulee maksamaan yhteiskunnalle aivan helvetin paljon! Ok, saatte syödä ja nukkua, mutta muistakaa mitä sekin maksaa kun teitä siinä avustetaan. Älkääkä mitään ekstraa kuvitelko saavanne, jotkut illanvietot tai lomat on sitten ihan turhia ja kalliita, ymmärrätte varmaan niistä luopua. Ja sama koskee lapsianne, jos he vammaisina sattuvat syntymään vaikka jonkun raskausaikaisen komplikaation vuoksi. Nih.
Aloituksessa kerrotussa tapauksessa mielestäni on harmillista että raskautuminen on onnistunut koska lapsen äiti on erityistukea tarvitseva itsekin ilmeisesti älyllisen heikkolahjaisuuden vuoksi.
Vahinkoraskaus jonka tulos on vaikeasti vammainen 1,5 vuotiaan tasolla oleva hankalahoitoinen lapsi.
Säälin näitä isovanhempia todella että jotuvat raskaan taakan alle vaikka kuinka saisivat erityistukea ja lapsi olisi päivittäin hoidossa päiväkodissa. Lapsi on normaalien joukossa ja hänellä on henkilökohtainen avustaja mutta siitä huolimatta vammaisen oleminen ryhmässä vaatii omia erityisjärjestelyjään.
Tässä jutussa kerrottiin pojan agressiivisesta käyttäytymisestä hänellä on tuhoamisvimma rikkoa tavaroita ja lapsi on lääkityksellä.
Olisi parempi vaihtoehto että vaikeasti vajaat steriloitaisiin.
Alue: Aihe vapaa
kerran kaupassa selvästi kehitysvammaisen naisen, jolla oli noin nelivuotias lapsi mukanaan. Aika kammottavaa tavallaan kyllä. Mietin, että lapsen osa ei ole häävi. Tosin lapsi oli terveen oloinen.
Toisaalta ajattelen, että lisääntyminen on ihan jokaisen perusoikeus. Vammainen, joka hyväksyy itsensä, varmaankin pitää normaalina saada vammaisia lapsia. Hyvä esimerkki tästä on kuulovammaiset, jotka ovat niin outoja, että eivät anna leikata lastensa korvia.
Ajattelen, että kenellä vaan on oikeus saada lapsia. Vaikka 60-vuotiaalla hoitojen avulla. Ihan kenellä vaan. Kun lapsi syntyy, voi viranomaiset ottaa lapsen huostaan sellaiselta, joka tahallaan vahingoittaa lastaan. Siis vaikka pahoinpitelee tai jättää hoidotta.
Eli sairaalle kyllä lapsi, mutta ei esim narkkarille.