Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vammainen on saanut vammaisen lapsen - mielipiteitä
29.11.2007 |
lue tää on Iltalehdestä
Arki on aina arvaamatonta
29.11.2007 9:56
Arki kehitysvammaisen Markuksen kanssa on usein koettelevaa - etenkin, kun äitikin on vammainen.
- Markukseen on suhtauduttu tosi hyvin. Ei ole kukaan koskaan sellaista sanonut tai uhannut, että häntä oltaisiin ottamassa pois, koska minä olen vammainen, Sari Laakso sanoo.
- Markukseen on suhtauduttu tosi hyvin. Ei ole kukaan koskaan sellaista sanonut tai uhannut, että häntä oltaisiin ottamassa pois, koska minä olen vammainen, Sari Laakso sanoo.
Markus Laakson kehitysvamma ilmenee muun muassa ylivilkkautena. - Joskus hän alkaa hakata päätään seinään tai saa raivokohtauksen. Silloin on hyvä, jos on joku auttamassa. Vauvaiässä Markuksen kanssa oli paljon helpompaa, kun hän ei vielä liikkunut ja ollut näin vilkas, Sari Laakso sanoo.
Koko perhe Sarin tukena
Laakson perhe saa kuntoutusapua Satakunnan kuntayhtymän erityishuoltopiiristä sekä Kehitysvammaisten tukiliitolta, joka järjestää muun muassa vertaisperheiden tapaamisia. Markus käy lisäksi kuntoutuksessa muun muassa Antinkartanon toimintakeskuksessa.
- En ole ikinä kohdannut huonoa kohtelua viranomaistaholta, päinvastoin. Paljon olemme ainakin apua saaneet. Vanhempien lisäksi mulla on pikkusisko ja isosisko, jotka käyvät kumpikin välillä katsomassa Markusta.
Sari Laakso käy Harjavallan työvalmennuskeskuksen välityksellä töissä marketissa, jossa hän järjestää hyllyjä. Työpaikka on uusi ja mieluisa.
- Onneksi sain työpaikan, tuli elämään muutakin kuin kotona istumista, hän iloitsee.
Viisivuotias Markus Laakso hymyilee silmät sädehtien ja kurkkii kylään tulleita vieraita uteliaana ja innostuneesti äidin hameenhelman takaa. Poika ei kuitenkaan esittäydy, sillä hän ei osaa kunnolla puhua.
- Joitain yksittäisiä sanoja hän sanoo. Pikkuhiljaa edistytään. Yli vuoteen hän ei ole enää käynyt puheterapiassa, äiti Sari Laakso kertoo.
Markus on keskiasteisesti kehitysvammainen ja kärsii monimuotoisista kehitys- ja käytöshäiriöistä, jotka ilmenevät muun muassa ylivilkkautena, keskittymiskyvyn ongelmina ja laaja-alaisina oppimisvaikeuksina. Hänen on diagnosoitu olevan henkisesti 1,5-vuotiaan lapsen tasolla liki kaikessa kehityksessään.
Sari Laakso puolestaan on lievästi kehitysvammainen. Hän selviytyy arkipäivän askareista kuten ruoanlaitosta ja pyykinpesusta omin neuvoin, mutta tarvitsee apua pojan hoitamiseen. Sari on pojan yksinhuoltaja, ja hänen eläkkeellä olevat vanhempansa ovat pojan oheishuoltajia.
- Asumme mun äidin ja isän kanssa. He ovat eläkkeellä jo. He ovat olleet parhaimmat tukipilarini. Myönnän suoraan, että ilman heitä en olisi pärjännyt. Elämä pojan kanssa on välillä vähän raskasta, kun hän on niin menevä kaveri. Ja jos tulee vaaratilanne, hän vain nauraa. Vaarantaju puuttuu kokonaan.
Se näyttää pitävän täysin paikkansa. Olemme olleet kylässä Laaksoilla alle kymmenen minuuttia, ja Markuksen ujous on kestänyt noin minuutin. Sen jälkeen hän onkin pistänyt tuulemaan: touhottanut eestaas pitkin asuntoa, heittänyt lattialle suuren kristallivadin, joka on hajonnut sirpaleiksi, viskannut haastattelunauhurin kahdesti keittiön nurkkaan ja huiskinut äitiään jäätelöllä.
Riehumisesta jo hikinen poika ei ota rauhoittuakseen, vaikka äiti yrittää vuoroin komentaa, rauhoitella, maanitella tai lahjoa lasta karkilla.
- Nopeaksi tässä on oppinut, kun hän on niin vikkelä ja arvaamaton liikkeissään. Nyt on menossa kiipeilyvaihe, Sari Laakso sanoo.
Poika rauhoittuu hiukan, kun äiti antaa hänelle Neurotol-nimistä lääkettä, joka auttaa ylivilkkauteen.
Markuksen isästä ei ole juuri tukea perheelle, sillä hänellä on todettu MBD-oireyhtymä. Vuosi sitten vanhemmat erosivat.
- Saa nähdä, miten menee tästä eteenpäin, äiti miettii. Hän on kihloissa nykyisen miesystävänsä kanssa, mutta tämä ei asu saman katon alla.
Kun Sari alkoi odottaa Markusta, hän oli vasta parikymppinen nuori nainen.
- Se tuli kyllä ihan yllätyksenä. Hän ei ollut mitenkään suunniteltu lapsi. Äiti alkoi epäillä, että olen raskaana. Oireet olivat sellaiset. Ensialkuun oli vähän järkytys, en sitä oikein osaa kuvaillakaan. Ja siitä on niin pitkä aikakin.
Järkytyksestä huolimatta Sari päätti pitää lapsen. Päätöstä puolsi sekin, että Sarin vanhemmat suhtautuivat tyttärensä yllättävään odotukseen kuitenkin myönteisesti.
- He ottivat sen ihan hyvin, vaikka eivät hekään tietenkään sellaista olisi uskoneet tapahtuvan. Ihan hyvin muu ympäristökin suhtautui. Ei minulta ainakaan kukaan ole kysynyt, miksi tein lapsen. Kyllä minä koen, että minulla oli oikeus vanhemmuuteen, vaikka olenkin heikkolahjainen.
Kun raskausaikana selvisi, että lapsikin on vammainen, Sari oli aluksi pettynyt: jokaisen vanhemman lailla hän olisi toivonut saavansa terveen lapsen. Äiti oli kuitenkin varautunut myös toisenlaisiin uutisiin.
- Melkein arvasin, että lapsi ei ole terve, koska hänen isänsäkin on vammainen.
Markuksen syntymän jälkeen Sarille tehtiin sterilisaatio hänen omasta toiveestaan, joten perhekoko ei enää kasva.
- Sanoin itse, että haluan leikkauksen. Yhdessä on ihan tarpeeksi.
Sarin päivätyö marketissa sujuu hyvin, eivätkä asiakkaatkaan välttämättä ensinäkemältä huomaa, että Sari on vammainen.
- Moni sanoo, ettei minun vammani näy ulospäin lainkaan. Luulen, että muiden on siksi helpompi suhtautua minuun. Ihmiset eivät niin helposti tule heti sanomaan mitään ikävää, Sari sanoo, mutta tarkentaa heti perään ajatuksiaan:
- Tai on kyllä niitäkin, jotka alkavat heti arvostella ja sanovat, että sä olet vammainen. Ei sitä kavereita niin helposti saa. Koulussa oli sellainen ystäväpiiri, että kun yhdelle menin sanomaan, niin heti se oli kaikkien tiedossa, ja minua alettiin haukkua, erityisluokalla normaalissa koulussa opiskellut äiti sanoo.
Markus taas on päivät tavallisessa päiväkodissa normaalien lasten ryhmässä. Hänellä on omaohjaaja, joka katsoo vilkkaan pojan perään. Muut lapset ovat hyväksyneet Markuksen joukkoonsa muitta mutkitta ja kilpailevat siitä, kuka saa milloinkin paijata pellavapäätä.
- Markus sanoo, että menee työpaikalle. Mummi sanoo, että niin pitää ollakin: leikki on lasten työtä, Sari juttelee.
Lääke on viimein vaikuttanut ja äiti ja poika saadaan yhteiskuvaan. Hymyä ei tarvitse kumpaisenkaan suupieliin juuri houkutella.
Kommentit (35)
Käytännön hoidossa vanhempia voi ulkopuolinen auttaa, mutta tunne-elämän kehityksessä ja perheen vuorovaikutustilanteissa ei voi. Jos esimerkiksi 10-vuotiaan henkisen kehityksen tasolla oleva nainen tulee raskaaksi voi miettiä millaiset kyvyt hänellä on lapsen hoitoon, minkälaista perimää hän ehkä periyttää lapselle ja millaisen vuorovaikutusilmapiirin hän kotona tarjoaa. En hyväksy pakkosterilointeja, mutta kehitysvammaisilla, vaikeasti psyykkisesti sairailla ja päihdeongelmaisilla pitäisi olla jokin yhteiskunnan valvoma, varma ehkäisykeino!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhteiskunnan tukea lapsemme hoitoon. Emme perheneuvoloita, neuvoloita, avoimia päiväkoteja, puistotätejä, terveyskeskuksia, kotihoidontukia, vastaanottokoteja, perhetyöntekijöitä, tukiperheitä, lapsilisiä, päivähoitoa, terapeutteja, lääkekorvauksia, psykologeja, kouluja, erityisopetuksia.
Fyysinen vamma ei välttämättä ole mikään este vanhemmuudelle. Tosi hassua, että ihmiset lulevat esim. pyörätuolissa istuvan olevan automaattisesti sairas. Siksi on myös todella omituista, ettei vammaisilla ole adoptio-oikeutta, vaikka he pystyisivät elämään täysin itsenäisesti ja olisivat älyllisesti normaaleja.
Mä en ainakaan missään kohtaa nähnyt kenenkään tuomitsevan liikuntavammaisen tms. vanhemmuutta, nyt puhuttiin henkisesti vammaisen kyvystä tarjota lapselleen kasvatusta ja henkisesti hyvä kasvuympäristö. Se kun on sitä, mitä yhteiskunta ei voi tarjota. KOnkreettinen apu on ihan eri asia kuin se, että ihminen ei kykene henkisesti ymmärtämään, kohtaamaan ja kasvattamaan lastaan.
Tässä ei nyt ole ollut kyse siitä, että vammaiset eivät saisi ihan samassa ja paljon suuremmassakin määrin käyttää yhteiskunnan palveluja, vaan siitä, että on rajansa sille, mitä yhteiskunta voi lapselle tarjota.
Vierailija:
yhteiskunnan tukea lapsemme hoitoon. Emme perheneuvoloita, neuvoloita, avoimia päiväkoteja, puistotätejä, terveyskeskuksia, kotihoidontukia, vastaanottokoteja, perhetyöntekijöitä, tukiperheitä, lapsilisiä, päivähoitoa, terapeutteja, lääkekorvauksia, psykologeja, kouluja, erityisopetuksia.Fyysinen vamma ei välttämättä ole mikään este vanhemmuudelle. Tosi hassua, että ihmiset lulevat esim. pyörätuolissa istuvan olevan automaattisesti sairas. Siksi on myös todella omituista, ettei vammaisilla ole adoptio-oikeutta, vaikka he pystyisivät elämään täysin itsenäisesti ja olisivat älyllisesti normaaleja.
Sitten voitaisi ajatella niin että tällä pojalla joka on 1,5 vuotiaan tasolla kaikkineen on oikeus panna joku paksuksi kun siihen fyysisesti kykenee ja sama kierre jatkuu sukupolvesta toiseen.
Mielestäni tällainen on väärin.
B-mielisairaalassa tiedän tapahtuneen potilaiden pariutumista, ennen siellä oli myös henkisesti jälkeenjääneitä mutta himot niilläkin hyrräsi ja heille syötettiin lääkkeitä raskautta ehkäisemään.
Olin kauan sitten töissä myymäläautossa joka poikkesi matkalla B-sairaalan pihalla ja voi hemmetti minkälaista sakkia siellä olikaan. Näitä ihmispoloja miettiessäni en voi olla kuin sitä mieltä että he eivät saa lisääntyä.
Syitä on monia ja yksi tärkein on ettei heistä ole jälkikasvunsa hoitajiksi ja lisäksi on suuri riski periyttää näitä sairauksia edelleen. Seksielämää en ole kieltämässä heikkolahjaislta enkä vammaisilta mutta lisääntymisen ehdottomasti kieltäisin.
Olisiko jopa mahdollista, että muitakin kirjoituksia saatetaan kommentoida kuin omiasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Jokainen joka katsoo pystyvänsä huolehtimaan lapsestaan saa sellaisen tehdä. Minä en ole kyllä mikään sellaisia lupia antamaan.Mutta se yksi vammainen nainen, joka oli tässä taannoin telkkarissa jossain ajankohtaisohjelmassa, pani minut miettimään. Hän oli pyörätuolilla liikkuva, eikä lihassurkastumistaudin takia pystynyt nostamaan lastaan lainkaan. Ei edes tämän ollessa vauva. Tämä rajoitus oli tiedossa jo ennen lasta ja hän olikin hakenut itselleen avustajaa lapsen hoitoon jo raskausaikana. Tapaus herätti valitettavasti vähän ajatuksia tuosta lapsen teon oikeutuksesta. Jos tietää ettei selviä lapsenhoidosta ilman yhteiskunnan apua, niin minut panisi kyllä hylkäämään koko vauva-ajatuksen. Voinko olettaa että yhteiskunnan on minua autettava kokolailla rajattomasti vain siksi että minä haluan lapsen?
Mitä te olette asiasta mieltä?
Tässä yksi esimerkki missä ei puhuta sanallakaan muusta kuin fyysisestä vammasta! Ko. kirjoittaja sanoo tässä vaan oman mielipiteensä ja senkin aika varovasti, mutta silti. Näin me muutkin saamme tehdä joten älä viisastele siellä " ei tässä nyt siitä ollut kyse" . Oli tai ei niin näin se keskustelu yleensäkin rönsyilee.
koska lapsella on keskivaikea kehitysvamma ja luultavasti vielä tarkkaavaisuushäiriö. tiedän sen, koska itselläni on keskivaikeasti kehitysvammainen 6v. poika. hänellä on vaarantaju ja ei ole vilkas. keskivaikeasti kehitysvammainen lapsi on taviksellekkin raskashoitoinen.
eri asia olisi jos lapsi olisi terve, niin silloin lievästi kehitysvammainen pystyisi huolehtimaan lapsestansa. ainakin aika hyvin. yleensä kehitysvammaiset saavat helposti vammaisia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Toisaalta ajattelen, että lisääntyminen on ihan jokaisen perusoikeus. Vammainen, joka hyväksyy itsensä, varmaankin pitää normaalina saada vammaisia lapsia. Hyvä esimerkki tästä on kuulovammaiset, jotka ovat niin outoja, että eivät anna leikata lastensa korvia.
Suurin osa ilmeisesti viittaamistasi kuuroista katsoo, etteivät kuurot ole vammaisia, vaan kuurot ovat kieli- ja kulttuurivähemmistö. Koska ei ole vammaa, ei ole mitään tarvetta hoitaa sitä ns. kuntoonkaan. Mitäs outoa siinä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut raskasta, että heille on syntynyt kehitysvammainen lapsi ja vielä raskaampaa nyt iäkkäämpänä joutua asumaan sekä oman lapsensa, että tämän vaikeahoitoisen, kehitysvammisen pojan kanssa.
Itse en haluaisi lievästi kehitysvammaisen poikamme koskaan tulevan isäksi, hänen oman elämänsä hallinnassa on ihan riittävästi tehtävää.
Tavallaan ymmärrän tässä molempia ääripäitä. On ilmiselvästi väärin, jos sellainen ihminen lisääntyy, joka ei pysty huolehtimaan lapsestaan vaan se jää automaattisesti isovanhempien harteille (jotka ei kenties sitä haluaisi tai jaksaisi) tai joutuu laitokseen. Toisaalta on myös äärimmäisen hankalaa ruveta vetämään rajoja, jos sille tielle lähdetään: kuka on liian vammainen, miten suhteutetaan fyysinen ja henkinen vammaisuus jne. Huh huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vaikka on liikuntarajoitteinen, niin usein kuvioissa on kuitenkin " terveempi" puoliso. Ei ole olemassa mitään oikeuksia ilman vastuuta ja vastuuta on se, että pystyy vastaamaan teoistaan eli tässä tapauksessa lapsesta.
En haluaisi oman lapsenikaan tekevän lasta 7- tai 9-vuotiaana, millä tasolla monet kehitysvammaiset ovat.
Vierailija:
Tavallaan ymmärrän tässä molempia ääripäitä. On ilmiselvästi väärin, jos sellainen ihminen lisääntyy, joka ei pysty huolehtimaan lapsestaan vaan se jää automaattisesti isovanhempien harteille (jotka ei kenties sitä haluaisi tai jaksaisi) tai joutuu laitokseen. Toisaalta on myös äärimmäisen hankalaa ruveta vetämään rajoja, jos sille tielle lähdetään: kuka on liian vammainen, miten suhteutetaan fyysinen ja henkinen vammaisuus jne. Huh huh.
Entä jos ihminen on henkisesti sairas? Alkoholisti? Ei osaa kantaa vastuuta? Näitä ihmisiä löytyy vaikka kuinka paljon ja siltikin he saavat lisääntyä. Miten voit rajata keneltäkään pois oikeuden lisääntymiseen? Vaikka ihminen on holhouksen alaisena voi hänellä olla voimakas tarve lisääntyä. Ehkä tämänkin kysymyksen voisi hoitaa toisinkin. Ehkä vammaisille voisi järjestää " kummilapsia" lähipiiristä, joita he saavat hoivata, osoittaa läheisyyttä jne. Varmaan itsekkin äitinä tiedät kuinka kova tarve tuohon käytökseen on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Kyllä on näköjään helppo jeesustella. Omana mielipiteenäni voin sanoa, että mielestäni on kohtuutonta kannustaa sellaisia ihmisiä tekemään lapsia, joilla jo lähtökohtaisesti on erittäin heikot valmiudet vanhemmuuteen. Täällä nähtävästi ollaan yleisesti ottean sitä mieltä, että AIKUISTEN oikeudet ovat ne tärkeimmät. Lasten oikeuksista viis.
Noissa esimerkeissäsi oli kyse taas aivan triviaaleista ongelmista verrattuna esimerkkitapaukseen.
Vierailija: