Lue keskustelun säännöt.
Kai elämää on ilman miestä tai lapsia?
28.08.2018 |
Välillä kaikki muut ympärillä saa tuntemaan, että mitään elämää ellei sulla ole miestä ja/tai lapsia. Lapsettomuuskin (ainakin vielä) ymmärretään mutta sitä että en halua miestä/seurustella ei. Kyllä, selviän ilman seksiä. Kyllä, viihdyn yksin. Vaikka asun yksin, en ole yksinäinen. Minulla on perhettä ja ystäviä. Ihanko muka mitään elämää ei voisi olla ilman "omaa" perhettä.
Ajatus seurustelusuhteesta ei ole kokonaan poissuljettu, mutta en koskaan ihastu kehenkään tai koe halua tutustua sen syvemmin siinä mielessä kehenkään. Vähän nuorempana "kokeilin" seurustelua pelkästään sen takia että "niin kuuluu tehdä" mutta nyt en enää jaksa tai halua. Niin paljon puhetta itsenäisistä naisista mutta silti katsotaan kieroon vielä nykypäivänäkin jos ei sitä miestä tai lapsia halua. Totta kai ajatukset ja mielipiteet voivat muuttua mutta nyt olen tyytyväinen elämääni näin, tulkoon myöhemmin sitten mitä vain.
Mitä vanhemmaksi tuun niin sitä enemmän ihmiset alkaa utelemaan ja ihmettelemään. Mitenköhän niiden suut saisi kiinni? Alan olla kyllästynyt tähän.
Kommentit (5)
Minkä ikäinen olet?
Kyllä voi elää hyvää elämää sinkkuna ilman lapsia. Ei minulle kukaan ole sanonut mitään vaikka olen 30 ja lapseton sinkku ollut monta vuotta. Ei minulla olisi edes aikaa lapsiarkeen kun on niin paljon muuta kiinnostavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
26 vuotias. Pikkuhiljaa alkaa samanikäisillä olla omia lapsia jne. joten itse saan kuulla vähän väliä tästä sekä huomautuksia että mulla tulee kiire jos en halua jäädä vanhaksipiiaksi...
Ainakin minulla on. Kukaan ei edes koskaan utele.
Vierailija kirjoitti:
26 vuotias. Pikkuhiljaa alkaa samanikäisillä olla omia lapsia jne. joten itse saan kuulla vähän väliä tästä sekä huomautuksia että mulla tulee kiire jos en halua jäädä vanhaksipiiaksi...
Mitää väärää muuten on vanhapiikuudessa? Onko se nyt aivan hirveä asia, ja jos on, niin kenelle? En ymmärrä muiden ihmisten ihmettelyä siitä, ettei joku halua elää täsmälleen samalla tavalla kuin he itse. Ei ymmärretä erilaisuutta missään muodossa. Ei huono tai keskinkertainen suhde tuo elämään mitään positiivista lisää. Miksi olisin suhteessa vain siksi että pitää olla joku? Kyllä elämänkumppanin valinta tulisi perustua muuhunkin, kuin hauskanpitoon tai sosiaaliseen pakkoon. Ihmettelen tätä yleisesti negatiivista asennoitumista näistä sosiaalisista normeista poikkeaviin ihmisiin. Itseäni ei ole koskaan kenenkään toisen ihmisen seurustelukuviot kiinnostaneet pätkän vertaa.
Kuka kaipaa alkoholistisia mikromakrillimunaisia miehiä elämäänsä?