En jaksa olla väsynyt, en jaksa mitään työtä, en jaksa mitään

En minäkään jaksa. Olen täysin voimaton, uupunut, en tiedä olenko myös masentunut. Päivät ja viikot on vain selviytymistä. Töissä selviytyy joten kuten paljolti rutiinien avulla mutta mitään muuta en enää työn lisäksi jaksa tehdä. Viime vkl kävin la aamuna elokuvissa loppupäivä menikin uupumuksen vallassa torkkuen. Tämä ei voi olla normaalia.

Lääkärissä kävin kesäkuussa oli myös muita asioita. Väsymyksestä ei lääkärin kanssa ennätetty jutella, määräsi kuitenkin labroja. Aina tuli lisä ja lisää. Lopulta piti mennä uudelle ajalle. Tämä lääkäri (oli ilm opiskelija) ei enää ollutkaan vaan tuli uusi lääkäri. Tämä uusi lääkäri ei kuunnellut lainkaan, ei antanut minun kertoa oireista, vain luki labratulokset ja käytännössä vähätteli edellisen lääkärin huomiot labroista. Yhden tuloksen seurauksena lähti lähete eteenpäin, lupasi ilmoittaa miten eteenpäin. Kanta.fistä luin että lähetteeseen on vastattu että vaan seurataan. Lääkäri ei ole ollut minuun mitenkään yhteydessä niinkuin sanoi. Sanoi nimen omaan että ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä.

Kaiken kaikkiaan tosi omituinen tilanne. Olen kaksi kertaa käynyt lääkärissä. Kummallakaan kerralla en ole ennättänyt/ voinut kertoa voinnistani väsymykseen liittyen. Kuitenkin määrätty laajasti labroja. Poikkeamaa löytynyt. Konsultoitu erikoislääkäriä. Mitään ei tehdä.. Aika hylätty olo. Se että saa edes varattua lääkäriajan on vaatinut erityisiä ponnisteluja.

Sama homma, jumaliste jaksaa just ja just tähän todeta tämän.

uniapnea?

En jaksa lukea, mutta mites kilpirauhanen?

Miten ihmeessä olet selvinnyt lasten kanssa? Mulla on todella paha väsymys, ei tietoa syystä, en meinaa selvitä edes yhden kanssa, koska en jaksa mitään. En selviäisi ilman läheisten apua

Tuttua minullekin 😒

Sairastuin parikymppisenä MS-tautiin.

Jo ennen ensimmäistä ns. oikeaa pahenemisvaihetta olin hyvin väsynyt ainakin puolen vuoden ajan.

Ajattelin silloin uupumuksen johtuvan siitä että muutin kesken opiskelujen vieraaseen kaupunkiin ja jouduin siitä syystä tekemään vähän enemmän töitä opintojen kanssa.

Vasta myöhemmin olen tajunnut, että uupumus oli jo silloin samanlaista kuin MS-fatiikki. Eli sellaista johon ei auta mikään määrä lepoa tai unta. Se oli sellaista kirjaimellisesti sairasta väsymystä.

Nyt olen nelikymppinen ja työkyvyttömyyseläkkeellä juurikin fatiikin eli uupumuksen takia. Muilta osin MS on kohdellut minua lempeästi. Näytän päälle päin täysin terveeltä. Vaikea uupumus on kuitenkin pahasti invalidisoiva oire, sillä se eristää kotiin. Sitä ei vain yksinkertaisesti jaksa lähteä mihinkään tai tavata ystäviä. Jo pelkkä hereillä pysyminen vaatii ponnisteluja.

Paska vaiva, mutta eipä tälle mitään mahda.

Oma perhe onneksi ymmärtää tilanteeni, mutta suku ja etenkin lapsuusperhe pitävät minua vain laiskana. Osa on oikein loukkaantunut ja suuttunutkin siitä että en jaksa puhelunkeskuateluita tai vierailuja. Väittävät silmät kirkkaina, että nehän piristävät. No eivät piristä jos ei jaksa pysyä hereillä.

Se kuuluisa lusikkateoria on aivan totta.

Aina ei lusikat riitä ja joskus ne loppuvat yllättäen.

Monta kertaa on käynyt niinkin, että ihan tyytyväisenä olen jaksanut laittaa ruokaa, mutta uupumus on iskenyt yllättäen enkä ole sitten jaksanut syödä 😴

Ap. Tuossa totesit, että et ole koskaan jaksanut mitään. Itse olen ihan samanlainen. Jos lapsena ja erityisesti nuorena huomasin, että en pysy muitten perässä. Voimat ei riitä mihinkään. En kyllä ikinä olisi uskaltanut saada lasta saati useampaa, näillä voimavaroilla. Ja koska kuitenkin olen tosi tunnollinen, olisin kärsinyt hirveitä tunnontuskia siitä että en jaksaisi tehdä ja touhuta lapsen takia niin kuin pitäisi ja niin kuin haluaisin. Tässä väsymyshelvetissäni on se hyvä puoli, että saan lahota ihan itsekseni ja kukaan ei kärsi takiani. Se antaa lohtua. Elämäni ainoa oikea ja hyvä päätös oli jäädä lapsettomaksi.