Vaimo tuli rannalta ja heitti lasagnen seinään
Lähtivät siis aamulla lasten kanssa. Mulla oli etätöitä sen verran, että päätin jäädä kotiin. Mietin että samallahan voin tehdä perheelle lounaan. Meillä ei ole ollu pitkään aikaan syöty lasagnea, joten eipä muuta kuin tuumasta toimeen.
Sen verran maistoin, että tuli myös tosi hyvää! No sitten vaimo ja lapset tulivat kotiin ja vaimo huomasi foliolla peitetyn lasagnen keittiössä ja alkoi tingata mitä tämä muka on. Ei auttanut selitykset kun vaimo alkoi, että he olivat päättäneet lasten kanssa kotimatkalla, että tänään syödään lättyjä mansikkahillon kanssa!
Yritin sovitella, että jos lettuja tehdään sitten huomenna mutta mikään ei auttanut. Vaimo repi kierroksia yhä enemmän, ääni alkoi korottua kimeäksi. Sanoin sille että olisi hiljaa kun ikkunakin on
auki ja naapurit kuulee.
Siitä se pillastui lopullisesti, kahmasi lasagnevuoan ja heitti sen seinään :O Lasagne valui valkoista seinää niin että seinä on aivan tahroissa.
Tehkööt itse lettunsa, minä lähden veljen luokse yöksi.
Kommentit (39)
Jos tää on tositarina, niin osanottoni.
Tosin oon itsekin heittänyt joskus ex-miestä maksalaatikolla villissä nuoruudessa.
Olisko mennyt hieman väärään keskusteluun nää vatsavaivat?? :)
Onko vaimollasi useinkin tapana ylireakoida? Miten lapsesi suhtautuivat äitinsä kiukunpuuskaan? Kannattaisi ohjata vaimo vihanhallintakurssille. Ei ole normaalia käytöstä.
No miksi ette pistäneet lasagnea jääkaappii huomiseksi evääksi, vai eikö lämmitettynä enää kelpaa?
Normaali nälkäkiukku. Verensokeri laskee ja siinä mukana menee itsehillintä. Joillakuilla täysin. Mielessä pyörii vain sokeriherkut joilla nopeasti verensokeri nousuun. Kohonnut taipumus diabetekseen tai jo puhjennut, piilevä diabetes. Saattaa vetää nälkäisenä vaikka turpiin, pahimmillaan menee muistikin. Kun on saanut ruokaa, ihmettelee että mitähän mä nyt niin pillastuin.
Näitä on suomalaisissa noin 1/10. Itsekin olen. Kollegoina saati parisuhteessa tosi rasittavia. Pitäis muistaa säännöllinen ruokailu, mielellään pitkäkestoisia hiilareita ja proteiineja. Ei koskaan yli kolmea-neljää tuntia syömättä.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on tosi ihana vaimo. ;)
Kyllä, oikea "laatunauta"
Vaimolle äkkiä psykologi hakuun, tuo on kaukana normaalista!
Oikeesti? Teitkö alusta alkaen itse? Hirveä työ. Ja ihan hirveää teidän lapsille. Onko vaimosi se täälläkin usein kirjoitteleva kivikissa joka ei jaksa miestään eikä lapsia, mies tekee aina kaiken väärin jne.
Ei tosiaan mene nälkäkiukun piikkiin. Tuo on väkivaltaa.
Nyt tuoksahtaa provolta ja pitkälle... Jokainen aikuinen ihminen kai tajuaa, että vaikka söisi lasagnea lounaaksi, voi hyvin paistaa lettuja illalla. Eihän letut ja mansikkahillo mikään aterian vastine ole vaan nimenomaan tyyliin iltapala. Tai vaihtoehtoisesti lasagnen voi laittaa jääkaappiin ja lämmittää seuraavana päivänä ruuaksi. Ap on tylsä provoilija.
Ei mene minkään nälkäkiukun piikkin, eivätkä letut ole ruoka (muuta kuin ehkä suolaisilla täytteillä).
Ottaisin eron. Väkivaltaa tuo on.
Valitettavasti vaimosi kaltaiset ihmiset ovat ilkeydessään hirveitä ja ihanuudessaan ihania. Anteeksi pyydetään aidosti ja ollaan pahoillaan, rakastetaan kaikella rakkaudella ja usein seksin on hyvää. Sitten on nämä törkeät raivarit.
Olen vaimosi kaltainen, hirveä ihminen. En muista aina laskea kymmeneen. Olen niin pahoillani kiltin ja hyvän mieheni puolesta. Ymmärrän miksi hän rakastui minuun, mutta hänen olisi pitänyt jättää aikoja sitten. Yritän kovasti käyttäytyä, mutta välillä menee kuppi nurin. Isoisäni oli samanlainen hullu, yritän katkaista kierteen jotenkin.
Tänään suutuin kun hän herätti aamupalalle, olisin halunnut nukkua. Hän oli tehnyt ihanan aamupalan, kattanut pöydän ja kaikkea, mutta minä vain kysyin miksi piti herättää... Tiedostan olevani törkeä. Jos pystyt niin jätä vaimosi, me emme ansaitse hyviä miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuoksahtaa provolta ja pitkälle... Jokainen aikuinen ihminen kai tajuaa, että vaikka söisi lasagnea lounaaksi, voi hyvin paistaa lettuja illalla. Eihän letut ja mansikkahillo mikään aterian vastine ole vaan nimenomaan tyyliin iltapala. Tai vaihtoehtoisesti lasagnen voi laittaa jääkaappiin ja lämmittää seuraavana päivänä ruuaksi. Ap on tylsä provoilija.
On niitäkin joiden mielestä pannari / letut hillolla käy ruuasta 🙄
En kummastele
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuoksahtaa provolta ja pitkälle... Jokainen aikuinen ihminen kai tajuaa, että vaikka söisi lasagnea lounaaksi, voi hyvin paistaa lettuja illalla. Eihän letut ja mansikkahillo mikään aterian vastine ole vaan nimenomaan tyyliin iltapala. Tai vaihtoehtoisesti lasagnen voi laittaa jääkaappiin ja lämmittää seuraavana päivänä ruuaksi. Ap on tylsä provoilija.
On niitäkin joiden mielestä pannari / letut hillolla käy ruuasta 🙄
En kummastele
Tai siis en kummastele jos apn vaimonkin logiikalla menee, on niitä nähty
Minä olisin heittänyt sillä lasagnella sinua ja lähtenyt lasten kanssa pannarille kaupungille.
Mun mahaan olisi mahtunut kummatkin.
Tuossa taisi olla kyse jostain muusta kuin letuista tai lasagnesta.
Lasagne nyt vaan sattui tulilinjalle.
Yleensä voisi kuvitella, että vaimo olisi iloinen lasagnesta ja niitä lettuja syötäisiin jälkkäriksi.
Tai sitten lasagne laitettaisiin jääkaappiin ja syötäisiin vasta huomenna.
Vai onko AP:n vaimo sitä tyyppiä jolle ei kelpaa mikään miehen tekemä juttu. Kaikessa on jotain vikaa. Näissä tapauksissa ongelmana on valtataistelu ja kontrollointi.
Mielestäni kenenkään ei pidä sietää kontrolloivaa puolisoa.
Puoliso voi hakeutua terapiaan käsittelemään kontrollintarvettaan tai jos se ei onnistu niin ero on ihan hyvä ratkaisu.
Veli on hyvä ratkaisu.