Miksi kysyt vieraalta ihmiseltä että onko kaikki lapset samalle miehelle?
Odotamme kolmatta lasta, iltatähteä.
Tosi moni on tullut kysymään että onko minulla uusi mies, onko aiemmatkin lapset samalle isälle tai että kauanko olen seurustellut tämän nykyisen kanssa.
En voi käsittää ihmisten röyhkeyttä!
Eaikoinen joka jo melkein täysi-ikäinen, ei ole mieheni mutta käytännössä hän on koska mieheni on ollut kuvioissa jänen vauva-ajoista saakka eikä biologinen isä ole koskaan pitänyt yhteyttä. Olen vaan sanonut että on kaikki saman isän lapsia.
Noloa tuollainen kysely.
Kommentit (15)
Tökeröä kysyä, mutta noloa myös valehdella vastatessa.
Minultakin on kysytty, vaikka lapsilla ei ole kovin suuria ikäeroja: ensimmäisen ja toisen välillä kolme ja puoli vuotta, toisen ja kolmannen välillä vajaa kolme vuotta. Ulkonäöltään muistuttavat toisiaan, kuten sisarukset yleensäkin. Ihmettelin kyllä kysymystä, mutta ehkä kysyjän omilla lapsilla on eri isät :D.
Pitkät liitot ovat joidenkin mielestä niin harvinaisia, että ensimmäinen oletus on useampi puoliso. Mutta olettaisi mitä tahansa, kysyminen on tökeröä. Itsekin sain iltatähden, kun esikoinen oli jo aikuinen ja asui omillaan. Sama isä molemmilla.
Mieti samantasoinen vastakysymys, esim. onko kysyjällä yhä omat hampaat tai onko peruukki kun näyttää ihan peruukilta. Tai kauanko on ollut eläkkeellä, jos tiedät ettei ole lähelläkään, mutta voisi olettaa ettet tiedä.
Voit myös esittää parisuhdestatuksesta jotain tunkeilevaa (esim. vieläkö itse olet saman miehen kanssa, vaiko vaihtanut utteen; petätkö sitä/pettääkö se yhä kun olet kuullut huhuja tms.).
On mahdollista olla ilkeä takaisinkin päin vähintään niin, että kyselijä joutuu puolustuskannalle ja unohtaa oman hyökkäyksensä. Vastahyökkäys voi olla myös siten läpinäkyvä, kuten esimerkit edellä, jossa suhde kyselijään ja se, että näet hänen uteliaisuutensa läpi tulee hänelle selväksi. Et menetä mitään, koska ette olleet ystäviä alunperinkään.
Kaikki "ystävälliset" kuulumisien kysymiset eivät nimittäin ole oikeasti ystävällisiä. Pahansuopien juoruilijoiden uteliaisuutta ei ole pakko tyydyttää.
Itse kyselen noita juttuja siksi, että olen itse yksi neljästä lapsesta, joilla kaikilla on eri isät. Äitini oli päihdeongelmainen osatarih*ora eikä välittänyt ehkäisystä. Siksi mielestäni on ihan ok kysellä noita.
Minkälaisen paskasakin kanssa oikein pyörit? Ei kukaan tuollaisia kysele.
Aiheesta kysyvät, kun kerran ovatkin eri isille.
Mä sanoisin tohon iloisesti, että mun seksielämästäni riittää sen verta juttua, että jos olet siitä tosissaan noin kiinnostunut niin mennään istumaan iltaa joku kerta. Ja nauraisin päälle. 90% ihmisistä ottaa tälläisestä onkeensa, loput on niin tyhmiä, että asiaa ei voi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse kyselen noita juttuja siksi, että olen itse yksi neljästä lapsesta, joilla kaikilla on eri isät. Äitini oli päihdeongelmainen osatarih*ora eikä välittänyt ehkäisystä. Siksi mielestäni on ihan ok kysellä noita.
Käytännössä siis pidät useamman lapsen äitejä päihdeongelmaisina ostarihuorina. Kiitos siitä.

Niitähän he usein ovat. Ole hyvä.
Ehkä se sun uus mies on niin nuori että pakostakin kysyy.
En ole ikinä tajunnut mitä noiden ihmisten päässä liikkuu, vaikka lapset olisivat huomattavasti erinäköisiä, en ikinä kysyisi mitään tuollaista, lapsi voi olla vaikka adoptoitu, mutta silti hän on perheessä saman vertainen kuin muut!!!

Miten sen kysyminen vihjaa eri arvoisuuteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kyselen noita juttuja siksi, että olen itse yksi neljästä lapsesta, joilla kaikilla on eri isät. Äitini oli päihdeongelmainen osatarih*ora eikä välittänyt ehkäisystä. Siksi mielestäni on ihan ok kysellä noita.
Käytännössä siis pidät useamman lapsen äitejä päihdeongelmaisina ostarihuorina. Kiitos siitä.
Niitähän he usein ovat. Ole hyvä.
Kiitos. Menisin muuten ostarille huoruloimaan mutta en nyt jaksa oikeiden töiden jälkeen eikä aviomies päästäisi muutenkaan.
No kieltämättä on pitkä aikaväli ensimmäisen ja viimeisimmän kohdalla. Ehkä tämän takia ihmiset miettivät mitä miettivät?
Minua ei kiinnosta, vaikkei kaikki lapset olisikaan saman isän. Nykyisin suhteetkin on mitä on, eikä todellakaan voi laskea ihanteen varaan, että eletään monilapsisessa perheonnessa läpi elämän. Pääasia on, että kaikkia lapsia rakastetaan ja heistä pidetään hyvää huolta.