Tiesittekö heti tavatessanne että tässä se on?

Anyone?

Heti kolahti. Oli tunne, että oltaisiin voitu heti muuttaa yhteen. Onneksi, ehkä, molemmilla oli omat asunnot ja toisen piti asua vielä vuosi omassaan, jotta 2 vuotta tulee täyteen myynnin kannalta. Saatiin rauhassa tutustua. Heti, kun asunnon sai myydä maksamatta voitosta veroa niin myimme molemmat asuntomme ja ostimme yhteisen. Siitä vuoden päästä naimisiin. Ja 8 vuoden jälkeen vieläkin mies no se oikea. Rakkautta riittää.

En tiennyt, pari vuotta meni kaveriporukassa ja sitten kolahti.

Tiesin heti. Yhdessä onnellisesti 8v

Avoimin mielin menin treffeille ensimmäisen tapaamisen jälkeen, uskomattoman rento ilta ja kumpikin ihastui vahvasti.

Sata prosenttista varmuutta ei ollut mistään, mutta vahva luotto että tämä mies on jotain mitä en ennen ole tavannut ja en tapaa toistekkaan.

Ei mitään satua ja sateenkaaria eletä, mutta aitoa elämää, missä nauretaan, riidellään, naljaillaan ja nautitaan elämästä.

Spontaaneja rakkauden tunnustuksia jaellaan toisillemme, ei usein mutta sitäkin tunteellisemmin.

Mies myös on lähiaikoina tunnustellut selkeästi suhteen virallistamista ja miten haluaa jakaa aina ja ikuisesti elmän kanssani. Hän on semmoinen ikuinen pessimisti joka on pikku hiljaa avautunut rakkaudelle, kun minä avoimena ihmisenä olen rakastunut jo alussa ja lujaa. Ollaan oltu jo pitkään yhdessä, hassusti tuntuu että olemme tunteneet aina ja toisaalta eteen tulee päiviä kun toinen näyttäytyy uutena.

Jos tämä suhde loppuu, en usko toista rakkautta löytyvän.

Tiesin joo, ensinäkemältä. Sama hänellä. Nyt 7 vuotta yhdessä. Hänen kanssaan ei tarvinnut edes arvailla tykkääkö, kun pisti viestiä ja oli avoin tunteistaan.

Kyllä. Mies vaan naimisissa :)

Mutta kohta saamme toisemme.

Mulle kävi noin. Luulin miehen tuntevan samoin. Hän pyörittikin toista naista selkäni takana samaan aikaan peräti puoli vuotta. Romahdus oli nopea, toipuminen vei vuosikausia. En siis epäillyt mitään. Olin täysillä mukana.

Nykyinen mottoni onkin: se, mikä on liian hyvää ollakseen totta, ei yleensä totta sitten olekaan.

Tiesin ihan heti!!!

En. Tai no luulin tietäväni; mutta harmikseni toinen ei kokenut ja tuntenut minusta samalla tavoin "heti"

Ihastuminen on huumaava ja päihdyttävä tunne, mutta kovin turhauttava ja viheliäinen kun huomaa sen ollevan vain ja ainoastaan yksipuolista.  On ollut usempikin kerta kun nainen on puhunut kauniisti ja huomaavaisesti ja saaden itseni kohoamaan melkein taivaisiin asti, kunnes sitten hän on usein pitänyt pienen tauon. Ehkä nielaissut tai vetänyt hieman happea jatkaakseen sitten monesti tällä kohtaan lyhyesti kerraten, tai pelkistäen edellä esittämänsä muutamaan sanaan tai lyhyeen lauseeseen tai sitten vain jatkaakseen suoraan ja esittämällä, että voitaisiinko me kumminkin jatkaa vain hyvinä ystävinä... tai ainakin erinoamsien läheisinä kavereina? - Mikä siinä. Ystäviä tai erinomaisia kevereitakaan tuskin voi olla, ainakaan minulla koskaan liikaa. Arvostan ja kunnioitan ystävyyttä ja merkittäviä kaverisuhteita paljon. Mutta silti jsokus turhauttaa. Eikä vähiten siksi, että aika monta kertaa naisen sanat ja puheet ovat jääneet vain happaman-makeasksi muistoksi tai vain haihtuneet ja kadonneet ilmaan, niin ettei hänestä ole sittemmin kuulunut mitään; en tiedä olisiko minun sitten jollain aika välillä täytynyt osata itse soittaa tai olla yhteydessä häneen ja kysyä, että mitä kuuluu vai, miten. Toisaalta jonkun kerran naisen edellä kuvatun kaltaisista puheista on lujittanut ja vahvistanut suhdettamme niin, että viimeistään sen jälkeen m meistä on tullut oikeasti ja varmasti muutoin läheiset vaikkei olekaan tullut toinen toistamme tukena elävää ja rakastavaa pariskuntaa.    

Molemmin puolista ihastusta oli heti alkuun ilmassa.

Muutimme nopeasti yhteen.

Tietysti epäilyksiä oli, mutta ajattelin, että ero se on tullut aiemmista suhteistakin. Otetaan se sitten asiana vastaan jos niin käy.

Nyt on 10 vuotta takana. Vieläkin kuherrellaan. Ja soittelemme työpäivien aikana. Kipinää on, ja sen säilymiseksi nähdään vaivaa.

Muutamaan otteeseen on mietitty eri suuntaan lähtemistä vuosien varrella, mutta todettu, ettei haluta luovuttaa. Hyvä niin, koska ei ne alamäet kauaa ole kestäneet.

Ihanaa vanheta yhdessä.

Ota rauhallisesti ja päivä kerrallaan. Ei kannata olla liian epäluuloinen eikä liian sinisilmäinenkään. Ehkä hän on se "oikea" tai sitten ei. 

Oma mies oli ensin vain tuttu/kaverin kaveri mutta kun sitten ihastuimmekin toisiimme parin vuoden päästä ja aloimme seurustella niin silloin tiesin heti että se oli nyt tässä. Tuleva mieheni ja lasteni isä ;)

Muutimme yhteen parin viikon seurutelun jälkeen ja sillä tiellä olemme yhä 27 vuotta myöhemmin.

Olin 22v kun aloimme seurustella ja mies 25v.

Kauan sitten oli yksi, josta saatoin sanoa, että aamuun mennessä olin ihan varma, vaikken sentään heti edellispäivänä tavatessa, ja niin oli hänkin. Kumpikin halusi olla toiselle vakavasti otettava, ja mitään ei kyseenalaistettu yhteisen elämän jatkossa. Se vain oli meille heti itsestään selvää. Harmi kyllä se ei kestänytkään loppuelämää, vaan vuosien myötä aloimme nähdä toisemme toisin: meissä oli joitain perustavalla tavalla erilaisia piirteitä, jotka alkoivat aiheuttaa yhä enemmän kahnauksia. Lopulta olimme kumpikin aivan kyllästyneitä jatkuvaan riitelyyn ja erosimme yhteisestä päätöksestä. Mieli keveni, mutta usko parisuhteiden onnistumiseen oli sen jälkeen koetuksella.

Sittemmin tapasin miehen, joka herätti heti ensisilmäyksellä tunteen, että hänessä on se jokin, siis minua varten. Olosuhteet olivat kuitenkin lähentymistä vastaan, ja vaikka väistämättä tapasimme usein, mitään ei tapahtunut. Ei edes pientä flirttiä. Sitten meni monta vuotta, ennen kuin tapasimme uudelleen. Tapaamiseen oli ns. viaton syy, mutta silti mietitytti, millä mielellä ja missä tilanteessa toinen oli. Oli epävarma olo, mutta irtikään ei voinut päästää, kun viimein oli uudelleen nähty. Se ihan ensimmäinen vaikutelma yhteensopivuudesta vain vahvistui tapaamisten myötä, ja lopulta oli pakko uskaltaa selvittää, missä mennään. Sillä tiellä ollaan, ja pois en vaihtaisi. Tämä on jotain ihan muuta kuin ensiksi kuvaamani suhde.