Taas se tapahtui!!!
Olen pph ja kyselin monesti lasten vanhemmilta tulevatko perjantaina hoitoon. Hoitotarvetta oli ja päätin olla käytettävissä, ettei tarvitse viedä varahoitopaikkaan. Perheeni lähti eilen mökille. Nyt sitten tuli viesti, ettei hoitolapset tulekkaan huomenna hoitoon. Tekisi mieli sanoa suoratsanat (kiroiluttaa) tuolle äidille. Suoraan sanottuna vituttaa rankasti!!! :(
Kommentit (13)
Tästä lähtien otan aina välipäivän vapaaksi. t. pph
Ymmärrän kyllä ap:n ärsyyntymisen hyvin!! Ei hoitotädin ole mikään varamies, jonka palveluksia käytetään oman mielen mukaan sopimuksista välittämättä. Jos lapsen jättää viemättä muskariin, joutuu maksun silti maksamaan. Samoin käy lääkärin kanssa, mikäli aikaa ei peru hyvissä ajoin.
Edellisenä päivänä ( varsinkin kun se on pyhä ) ilmoitus ei ole tarpeeksi aikaisin ilmoittamista. Lapsen vanhemmat maksavat kyllä hoidosta vaikkei lapsi siis tulekaan hoitoon, joten hoitaja saanee palkan.
Nyt kyse kuitenkin siitä, että olen monesti kysynyt hoitotarpeen. Vanhemmat aina varmuudenvuoksi ilmoittavat, että hoitoon tullaan. Voisivat hiukan ajatella!! Suututtaa! t. pph
Kerro tarkemmin. Minulla kouluikäisiä lapsia. t. pph
oman työnsä epäkohdat. Ihmiset eivät osaa olla huomaavaisia toisiaan kohtaan.
Tietysti on omakin vikani, kun annan aikoja illoillekin, jotta ehtisivät ensin töistä kotiin ja laittaa ruuankin. Mutta suututtaa ihan tosissaan, kun eivät ilmoita etukäteen tietämästään esteestä tai edes pahoittele jälkikäteen sitä, etteivät tulleet. Siellä on sitten pakko päivystää läpi esimerkiksi tunnin kestävän kriisipalaveriajan, jos vanhemmat sittenkin tulisivat. Yleensä näiden samojen lapsien vanhempien mielestä yleiset koulun säännöt eivät koske heidän lapsiaan, koska heillä on perimmäinen kasvatusvastuu lapsestaan. Seurauksena oli tälläkin viikolla esimerkiksi se, että vanhemmat kiistivät lapsensa ( 10 vuotta ) saaman jälki-istuntorangaistuksen kiven heittämisestä kaverin päähän, koska lapsi oli tarkoittanut kiven osuvan kaverin selkään. Minusta opettajana he tekivät virallisen valituksen opetustoimen päällikölle, koska en toimi vanhempien ohjeiden mukaisesti lapsen kasvatusta koskevissa asioissa. Huoh! On näissäkin tasapainottelua!
Voimia pph:lle! T. 13
Ei syyttä ole tämän kunnan johtohenkilöitä.
Minun lasteni opettajat ovat juuri niitä joustavia. Tietävän työni ja saan niitä ilta-aikoja. Muuten en koskaan näkisi opettajaa. Kiitos heille siitä! Luultavasti hoitolasteni vanhemmat ovat hankalia myös kun lapset menevät kouluun. Mukavaa joulun odotusta :)) t. pph
ja niiden onnistuminen selviää yleensä viime hetkellä. Vituuttaa kaikki tarhan kyselytkin, joihin pitää tietää vapaapäivät jo monta kuukautta ennen.