Miksi traumataustaiset hakeutuu töihin, joissa joutuvat elämään traumansa uudestaan kerta toisensa jälkeen?

Ja noin tyhmäkin olet... Toivottavasti elämästäsi tulee tuhat kertaa parempi ja ymmärrät muitakin kuin itseäsi,

Traumataustaisen kannattaisi ehdottomasti mennä mahdollisimman kauas mahdollisista riskitöistä. Tuskinpa seksuaa.lisen hyväksikäytön uhrin kannattaa hakeutua vankilaan seksuaalirikollisten osastolle siivoojaksi. Tai tuskin narkkariperheessä varttuneen tai sellaisia lähiomaisia omaavan kannattaa hakeutua korvaushoitoklinikalle töihin.

Vierailija kirjoitti:

Ja noin tyhmäkin olet... Toivottavasti elämästäsi tulee tuhat kertaa parempi ja ymmärrät muitakin kuin itseäsi,

Mitä tämä edes tarkoittaa?

Minusta tuossa pitäisi vähän tarkentaa ja tehdä eroa erilaisten töiden välillä.

On tuon alan töitä, joissa riittää, että pysyy pystyssä, osaa voivotella asiakkaan kanssa, että "voi voi kun on ollut rankkaa" ja ehkä jakaa lääkkeitä ja sitten on asiantuntijatöitä, joiden kohdalla pelkkään koulutukseen pääseminen on vaikeaa.

Ensimmäisen tapauksessa löytyy varmaan ihmisiä, joilla on näköalattomuutta, tunnettu erityislahjakkuus mitään alaa kohtaan puuttuu ja valitaan sellainen työ, jossa ei tarvitse joutua suuremmin tosiasialliseen vastuuseen tai osata tehdä mitään monimutkaista. Voi kuitenkin samalla tuntea ylemmyyttä siitä, että on auttaja-ammatissa.

Aloitus ei todellakaan ollut tarkoitettu ilkeilyksi, vaan ihan asialliseksi pohdinnaksi. Nimittäin kuvaus on ihan totta ja eräs tuttu psykologi sanoi, että tällaisten ihmisten työhyvinvointi on vaarallisen matala. Oli taustalla kuinka jalo ajatus tahansa, jos menneisyys kertautuu koko ajan enemmän tai vähemmän, nakertaa se sitä suojaa jonka ihminen tarvitsee vanhoja muistoja vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Traumataustaisen kannattaisi ehdottomasti mennä mahdollisimman kauas mahdollisista riskitöistä. Tuskinpa seksuaa.lisen hyväksikäytön uhrin kannattaa hakeutua vankilaan seksuaalirikollisten osastolle siivoojaksi. Tai tuskin narkkariperheessä varttuneen tai sellaisia lähiomaisia omaavan kannattaa hakeutua korvaushoitoklinikalle töihin.

Juuri näin. Nille lapsuuden traumoille ei tarvitse altistua enää aikuisena. Eli alkoholistin lapsi: älä hakeudu töihin mihinkään alkoholistien asuntolaan. Niin helppoa se on.

Koska tiedän asiasta oikeasti jotain. Se auttaa ymmärtämään asiakkaiden prosesseja, antaa malttia sen suhteen, että muutos ei tapahdu hetkessä. Muistan omasta menneisyydestäni sen, että paskimpia ”auttajia” oli ne jotka eivät oikeasti tienneet asiasta höykäsen pöläystä. Heiltä tuli kommentteja, että otat vain itseäsi niskasta kiinni jne. Osa oli niin sinisilmäisiä, etteivät edes uskoneet sitä mitä yritin kertoa. Jos ihminen on elänyt liian turvattua elämää, jää helposti näköalattomaksi ja naiiviksi auttamistyössä. Ei asioita oikein kirjoistakaan lukemalla opi, valitettavasti.

En ole ainakaan vielä väsynyt, sillä tiedostan että paljon on kiinni myös työpaikasta ja johtamisesta. Huonon johtajan alaisuudessa väsyy kuka tahansa. Niin ja omat traumat kannattaa hoitaa terapiassa ensin, muuten ei tule mistään työelämästä mitään. Ihan sama uupuminen seuraa vaikka tekisi äärimmäisen yksinkertaista ja helppoa perusduunia ilman kummempia paineita (suorittavaa työtä). Uupumus seuraa minne vain ja missä vain jos ei hoida itseään kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Koska tiedän asiasta oikeasti jotain. Se auttaa ymmärtämään asiakkaiden prosesseja, antaa malttia sen suhteen, että muutos ei tapahdu hetkessä. Muistan omasta menneisyydestäni sen, että paskimpia ”auttajia” oli ne jotka eivät oikeasti tienneet asiasta höykäsen pöläystä. Heiltä tuli kommentteja, että otat vain itseäsi niskasta kiinni jne. Osa oli niin sinisilmäisiä, etteivät edes uskoneet sitä mitä yritin kertoa. Jos ihminen on elänyt liian turvattua elämää, jää helposti näköalattomaksi ja naiiviksi auttamistyössä. Ei asioita oikein kirjoistakaan lukemalla opi, valitettavasti.

En ole ainakaan vielä väsynyt, sillä tiedostan että paljon on kiinni myös työpaikasta ja johtamisesta. Huonon johtajan alaisuudessa väsyy kuka tahansa. Niin ja omat traumat kannattaa hoitaa terapiassa ensin, muuten ei tule mistään työelämästä mitään. Ihan sama uupuminen seuraa vaikka tekisi äärimmäisen yksinkertaista ja helppoa perusduunia ilman kummempia paineita (suorittavaa työtä). Uupumus seuraa minne vain ja missä vain jos ei hoida itseään kuntoon.

On ihan totta, että lapsuuden kokemukset saattavat auttaa ymmärtämään joitakin asioita selvemmin ja nopeammin, kuin sillä juuri koulunpenkiltä valmistuneella, pumpulissa lapsuutensa eläneeltä. Heistä voi kuitenkin tulla rautaisia ammattilaisia myöhemmin eikä se automaattisesti tee "kokenutta" autuaaksi, sillä häntä alkavat nopeasti vaivata epämääräiset tuntemukset, kuten selittämätön ahdistus, ylireagointi sekä joillakin pahasti traumatisoituneilla ptsd-oireet. Itse olen siis väkivaltaisesta alkoholistiperheestä, mutta ajauduin töihin alkoholistien pariin. En erittele motiivejani, olin vaan lapsellinen. Tottakai tiesin etukäteen monia asioita, joita uudet työkaverit eivät tienneet. Mutta työssä huomasin, että olin jatkuvasti jotenkin hermostunut, joka paheni vuosien mittaan. Erityisesti aggressiiviset tilanteet laukaisivat liudan erilaisia oireita, joita yritin peitellä, mutta joiden salaaminen oli vaikeaa. Lopulta jouduin lähtemään alalta, koska tunsin ensinnäkin itseni sopimattomaksi tehtävääni, toiseksi olin alkanut vihata asiakkaita, koska he olivat juuri samanlaisia kuin vanhempani.

Äitini on tällainen. Alkoholistivanhemmat ja huumeita nuorena. Nyt on sosiaalityöntekijä. Luulen, että työssä saavutetut onnistumiset auttavat jotenkin äitini itsetuntoa. Jotenkin niin, että oma lapsuus on jo pilalla, mutta ainakin tämän yhden onnistuin pelastamaan osittain. Mutta hän ei koskaan halua puhua töistään tai lapsuudestaan kovin tarkasti, joten pelkkää arvailua.

Tuontyyppinen ala on ainoa jossa olen yhtään hyvä. Ei muillakaan ihmisillä ole miljoonaa eri lahjakkuutta, joista valita. Ja olin myös rutiinihommissa, jotka ahdisti.

Itsekin pyrin tulevassa työssäni auttamaan lapsia ja nuoria, vaikka olin lähes koko peruskouluikäni koulukiusattu. Taktiikkani: parantaa loputkin haavani ennen sitä.

Jos nyt menisin kentälle, takuulla ennemmin tai myöhemmin romahtaisin. Ymmärrän aloittajan näkemyksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti aggressiiviset tilanteet laukaisivat liudan erilaisia oireita, joita yritin peitellä, mutta joiden salaaminen oli vaikeaa. Lopulta jouduin lähtemään alalta, koska tunsin ensinnäkin itseni sopimattomaksi tehtävääni, toiseksi olin alkanut vihata asiakkaita, koska he olivat juuri samanlaisia kuin vanhempani.

Itselläni samanlainen kokemus työskennellessäni lasten parissa. Oireilevat päiväkoti-ikäiset ja aggressiiviset lapset suorastaan saivat minut tolaltani. Onneksi vihdoin tajusin,että työ lasten parissa ei sovi minulle ja hakeuduin eri alalle.

Vierailija kirjoitti:

Aloitus ei todellakaan ollut tarkoitettu ilkeilyksi, vaan ihan asialliseksi pohdinnaksi. Nimittäin kuvaus on ihan totta ja eräs tuttu psykologi sanoi, että tällaisten ihmisten työhyvinvointi on vaarallisen matala. Oli taustalla kuinka jalo ajatus tahansa, jos menneisyys kertautuu koko ajan enemmän tai vähemmän, nakertaa se sitä suojaa jonka ihminen tarvitsee vanhoja muistoja vastaan. 

Eikö käyty psykoterapia riitä, jos on niitä voinu käsitellä? Kyllähän tuo traumatausta vähän vaikutta, mutta onpahan kokemusta. Uskon että käydyllå terapialla on hieman merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska tiedän asiasta oikeasti jotain. Se auttaa ymmärtämään asiakkaiden prosesseja, antaa malttia sen suhteen, että muutos ei tapahdu hetkessä. Muistan omasta menneisyydestäni sen, että paskimpia ”auttajia” oli ne jotka eivät oikeasti tienneet asiasta höykäsen pöläystä. Heiltä tuli kommentteja, että otat vain itseäsi niskasta kiinni jne. Osa oli niin sinisilmäisiä, etteivät edes uskoneet sitä mitä yritin kertoa. Jos ihminen on elänyt liian turvattua elämää, jää helposti näköalattomaksi ja naiiviksi auttamistyössä. Ei asioita oikein kirjoistakaan lukemalla opi, valitettavasti.

En ole ainakaan vielä väsynyt, sillä tiedostan että paljon on kiinni myös työpaikasta ja johtamisesta. Huonon johtajan alaisuudessa väsyy kuka tahansa. Niin ja omat traumat kannattaa hoitaa terapiassa ensin, muuten ei tule mistään työelämästä mitään. Ihan sama uupuminen seuraa vaikka tekisi äärimmäisen yksinkertaista ja helppoa perusduunia ilman kummempia paineita (suorittavaa työtä). Uupumus seuraa minne vain ja missä vain jos ei hoida itseään kuntoon.

On ihan totta, että lapsuuden kokemukset saattavat auttaa ymmärtämään joitakin asioita selvemmin ja nopeammin, kuin sillä juuri koulunpenkiltä valmistuneella, pumpulissa lapsuutensa eläneeltä. Heistä voi kuitenkin tulla rautaisia ammattilaisia myöhemmin eikä se automaattisesti tee "kokenutta" autuaaksi, sillä häntä alkavat nopeasti vaivata epämääräiset tuntemukset, kuten selittämätön ahdistus, ylireagointi sekä joillakin pahasti traumatisoituneilla ptsd-oireet. Itse olen siis väkivaltaisesta alkoholistiperheestä, mutta ajauduin töihin alkoholistien pariin. En erittele motiivejani, olin vaan lapsellinen. Tottakai tiesin etukäteen monia asioita, joita uudet työkaverit eivät tienneet. Mutta työssä huomasin, että olin jatkuvasti jotenkin hermostunut, joka paheni vuosien mittaan. Erityisesti aggressiiviset tilanteet laukaisivat liudan erilaisia oireita, joita yritin peitellä, mutta joiden salaaminen oli vaikeaa. Lopulta jouduin lähtemään alalta, koska tunsin ensinnäkin itseni sopimattomaksi tehtävääni, toiseksi olin alkanut vihata asiakkaita, koska he olivat juuri samanlaisia kuin vanhempani.

Ihan mielenkiinnosta, olitko käsitellyt traumojasi ennen työelämää? Ja jos olit, hyödyitkö avusta/käsittelystä?

Sosiaali-ja terveysalan kenttä on aika laaja. Ei ole tarvetta mennä juuri kaikista kipeimpien traumojen paikkoihin, sillä kokemusta voi hyödyntää monissa muissakin tehtävissä. Itselläni ne huonoimmat työntekijät oli kaiken ikäisiä, myös keski-ikäisiä ja lähellä eläkeikää. Ei se työkokemus kokemattomille läheskään aina tuo sitä kuuluisaa näköalaa tai ymmärrystä. Moni päin vastoin turhautuu asiakkaisiin, kun ei osata asettua toisen asemaan eikä ymmärretä kokonaisuutta. Yritetään tietää liikaa asiakkaan puolesta ja tuuppia oman mielen mukaan ja turhaudutaan siihen, kun asiakas ei toimikaan samalla logiikalla, mitä tämä ns. normaali työntekijä.

Otsikon kysymykseen on hyvä ja helppo vastaus, eikä tämä ole mikään uusi ilmiö. Traumataustainen hakeutuu helposti juuri väärään ammattiin nimenomaan terapoidakseen itseään. Tämä vahingoittaa hänen asiakkaitaan.

Myös muulla tapaa soveltumattomat hakeutuvat (ja todennäköisesti pääsevät) usein tehtäviin, joissa he kykenevät tekemään haittaa muille ihmisille. Mikä tahansa ammatti, jossa saa vähänkin valtaa tai pystyy muuten vaikuttamaan muiden ihmisten elämään, houkuttelee ihmisiä, joiden ei missään nimessä tulisi saada yhtään valtaa tai päästä vaikuttamaan kenenkään elämään.

Tämä siihen liittymättä, että jotkut hakeutuvat juuri oikeaan työhön kutsumuksesta. Nämä eivät liity toisiinsa.

apina7777 kirjoitti:

Otsikon kysymykseen on hyvä ja helppo vastaus, eikä tämä ole mikään uusi ilmiö. Traumataustainen hakeutuu helposti juuri väärään ammattiin nimenomaan terapoidakseen itseään. Tämä vahingoittaa hänen asiakkaitaan.

Myös muulla tapaa soveltumattomat hakeutuvat (ja todennäköisesti pääsevät) usein tehtäviin, joissa he kykenevät tekemään haittaa muille ihmisille. Mikä tahansa ammatti, jossa saa vähänkin valtaa tai pystyy muuten vaikuttamaan muiden ihmisten elämään, houkuttelee ihmisiä, joiden ei missään nimessä tulisi saada yhtään valtaa tai päästä vaikuttamaan kenenkään elämään.

Tämä siihen liittymättä, että jotkut hakeutuvat juuri oikeaan työhön kutsumuksesta. Nämä eivät liity toisiinsa.

Itsetuntemus on avainsana ihan kaikkien ihmisten suhteen. Ettei hakeudu väärälle alalle tekemään vahinkoa tai ettei terapioi itseään asiakkailla. Kaikki traumatisoituneet eivät ole samasta puusta veistettyjä eivätkä kaikki käyttäydy, reagoi ja toimi samalla tavalla. Olisi väärin niputtaa kaikki traumatisoituneet johonkin yhteen tiettyyn kapeaan nippuun, että tällaisia ne ovat ja näin toimivat ja käyttäytyvät. Aina ja kaikkialla.