Lue keskustelun säännöt.
Omasta ulkonäöstä (rumuudesta) ahdistuminen
09.08.2018 |
Näin taas itsestäni otettuja kuvia ja voi tätä ahdistuksen määrää. Hyvänä päivänä voin näyttää ehkä nätiltäkin, mutta useimmiten minua voi kuvailla vain sanalla ruma. Ylipainoa ei ole, harrastan liikuntaa ja elämäntavat on terveelliset. Mutta kun naama on kuin petolinnun perse ja ikääntyminen tuo mukanaan silmäpussit ja roikkuvat posket, niin kyllä se masentaa ja ahdistaa.
Kohtalotovereita? Miten jaksatte?
Kommentit (6)
Kun se ulkonäkö ei ole oma vahvuus niin on fiksumpaa keskittyä kehittämään muita osa-alueita itsessään ja hankkia kaipaamansa arvostus ja sisältö sitä kautta ennemmin kuin keskittyä murehtimaan jotain muutenkin saavuttamatonta joka on kaiken lisäksi jokaisen elämässä vain ohimenevä vaihe, jotain, jonka jokainen tulee vielä menettämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mieti asiaa, en keskity kenenkään ulkonäköön ja keskityn kaikkiin muihin ominaisuuksiin. Mutta onhan se itsetuntoa nakertava asia.
Sinulla voi olla kollageenista puutetta, kävin itse geenitestissä ja sieltä selvisi syy roikkuvalle ja löysälle iholle.
Myös mineraalipuutokset heikentävät ulkonäköä ja ovat kohennettavissa.
Sama juttu. Olen vähän sellainen jännittynyt ja outo ihmisten keskellä, ja joskus ajattelen että nätimpänä voisin jättää paremman vaikutelman hiljaisuudesta huolimatta. D: Kuvat eivät ahdista, mutta muiden ajatukset kyllä. Hyvinä päivinä onnistun joskus kokemaan itsevarmuutta, se on miellyttävä tunne.
Minua ahdistaa kuvat, koska silloin saan muistutuksen omasta rumuudesta. Ja näkee niin selvästi sen eron muihn perusnättehin. Kyllä se nakertaa itsetuntoa, kun niin selvästi on muita rumempi. Lihavat voi sentään laihduttaa, mutta rumaan naamaan ei auta kuin ehkä kallis ja riskialtis leikkaus.
.