Väitän, että lapsi ei koe etävanhemman kotia kodikseen,
Av:lla aina sanotaan, että isänkin luona on lapsen ”koti”. Olen miettinyt tätä, ja tällä viikolla tullut siihen tulokseen,,ettei pidä paikkansa. Koska minun lapseni ovat vuoroviikkolapsia, ja heilläkin on näköjään ollut vain yksi koti,
Lapseni ovat jo teinejä, mutta eron jälkeen Vanhempi vuoroviikkoili 6 vuotta, kunnes halusi lopettaa sen. Nuorempi on vieläkin 7 vuoden jälkeen sellainen.
Vanhempi totesi taannoin, että isän luona koti ei koskaan tuntunut kodilta. En tiedä syytä, oliko syynä se, että minä kuitenkin olin pienenä lasten kanssa kotona, minä olin aina se kodinhengetär, vai uuden puolison myötä koti muuttui eriliaseksi, en tiedä.
Kerroin tämän esikoisen lauseen nuoremmalle lapselle, nyt 16 v, ja hän sanoi, että niin se on. Kun isä soittaa ja kysyy koska tulet kotiin, niin poika sanoo ajattellevansa ”ei, en minä tule kotiin,vaan minä lähden kotoa”.
Jotenkin aika surullista, eikö?
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni on hyvä että lapsella/lapsilla on yksi ns. pysyvä koti, äidin tai isän luona, ja toisen luona käydään. Silti kutsuisin sitä toistakin kotia ihan kodiksi, tottakai. Ei sen toisen kodin tarvitsekaan tuntua samanlaiselta kun sen ensisijaisen kodin, pääasia että sielläkin viihdytään ja halutaan vierailla. Teillä ei näin ilmeisesti ole ollut mikä on ikävää, mutta se ei tarkoita sitä ettäkö kaikki lapset eivät haluaisi vierailla toisessa kodissaan.
Lasten isä on ensiluokkainen isä. Pitää huolta ja tekee kaikkea heidän kanssaan. Vähän liiankin osallistuva ja aktiivinen varmaan. Lapset sanoivat, että hänen luonaan oli ihan kivaa. Mutta silti se ei TUNTUNUT ”kodilta”.
Ap
Samaa mieltä. Olen ennenkin täällä kertonut miehen lapsista: he sanovat menevänsä ”isin luo yökylään”, ei kotiin. Huonekalukaupassa totesivat ”teillä on tällanen”, ei meillä.
Ei se ole koti, jossa on vieraita ihmisiä. Tavarat ei tee kotia, vaan "omat" ihmiset.
Vaikea näin aikuisenakaan kuvitella, että osaisin pitää kahta eri asuntoa tasavertaisesti kotina. Varsinkaan jos molemmissa olisi vaikka eri mies jonka kanssa olla. No joo, ei voi verrata tietysti vuoroviikkolapsiin, mutta kuitenkin.
Toinen olisi enemmän koti aina, toiseen tulisi postit ja toisen osoitteen kirjottaisin papereihin, myös tavarat, sijainti, kaverit jne vaikuttaisi.
Ei varmasti sen toisen vanhemman vika, vaan ihan luonnollista. On luonnollista että ihminen juurtuu yhteen paikkaan, "turvasatamaan".
Hyvä että kuuntelitte lapsia ja annoitte heidän päättää mikä tuntuu parhaimmalta. Jotkut tykkää vaihdella kotia viikottain, jotkut ei. Yksilöllistä eikä toisen kodissa silloinkaan välttämättä mitään vikaa ole
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että kuuntelitte lapsia ja annoitte heidän päättää mikä tuntuu parhaimmalta. Jotkut tykkää vaihdella kotia viikottain, jotkut ei. Yksilöllistä eikä toisen kodissa silloinkaan välttämättä mitään vikaa ole
No jaa.... isä ei olisi suostunut siihen esikoisen kohdalla ja tilanne eskaloitui niin, että isällä ja pojalla meni välit.... nuorempikin olisi halunnut lopettaa, mutta pehmeämpänä luonteena ei pysty nousemaan barrikadeille. Mutta tämä on toinen tarina.
Ap
Ap, nyt sä varmaan oot sitten liikuttunut ihan sydänjuuria myöten, kun SUN luona on se koti. Et ole selvästikään päässyt eronne yli, kun vieläkin vertailet vanhemmuuttanne ja kuinka paljon enemmän lapset sua rakastaa ku isää. Ihan naurettavaa!
Vierailija kirjoitti:
Ap, nyt sä varmaan oot sitten liikuttunut ihan sydänjuuria myöten, kun SUN luona on se koti. Et ole selvästikään päässyt eronne yli, kun vieläkin vertailet vanhemmuuttanne ja kuinka paljon enemmän lapset sua rakastaa ku isää. Ihan naurettavaa!
Aamulääkkeet, mars!
Aivan pakkoko tästä aiheesta on vääntää provoja. Haluatko huvittua siitä kuinka yh äipät kuorossa julistaa oman kotinsa paremmuutta kehnon isän ohi? Tsekkaapa iltapäivälehtiä, siellä juuri juttu äidin ja tyttären oikeustaistelusta - veikö tytär äidin otavan ison keittokirjan kun salaa pääsi muuttaamaan kotoa ylioppilasvaiheessa vaikka äiti piti ovia lukossa... Koteja, äitejä ja isiä on monenlaisia, meillä lapsilla yhtä rakkaat kodit sekä äidin että isän luona, asuvat vapaaehtoisesti molemmissa ja pistäytyvät toisen luona halutessaan vaikka toisella silloin yöpyisivätkin.
Jos äiti ja isä hoitaa lapsia yhteishuoltajina niin eihän teorissa lapsen tarvitse edes tietää kumpi vanhemmista on etävanhempi ja kumpi lähivanhempi. Eikö tämä olisi tavallaan se ideaalitilanne.
Eihän vanhemmuuden idea ole, että lapset välillä menee hetkeksi isälleen hoitoon. Silloin äiti on ainoa joka on ottanut vanhemmuuden roolin itselleen. Isä on pelkkä ulkopuolinen lapsenhoitaja. Näinhän se monessa erotilanteessa menee, mutta ei ole mitään syytä miksi näin pitää olla.
Nuorempi voi nyt isona alkaa jämäkäksi
Vierailija kirjoitti:
Aivan pakkoko tästä aiheesta on vääntää provoja. Haluatko huvittua siitä kuinka yh äipät kuorossa julistaa oman kotinsa paremmuutta kehnon isän ohi? Tsekkaapa iltapäivälehtiä, siellä juuri juttu äidin ja tyttären oikeustaistelusta - veikö tytär äidin otavan ison keittokirjan kun salaa pääsi muuttaamaan kotoa ylioppilasvaiheessa vaikka äiti piti ovia lukossa... Koteja, äitejä ja isiä on monenlaisia, meillä lapsilla yhtä rakkaat kodit sekä äidin että isän luona, asuvat vapaaehtoisesti molemmissa ja pistäytyvät toisen luona halutessaan vaikka toisella silloin yöpyisivätkin.
Ei tämä ole provo, vaan kuten alussa sanoin, niin oma kokemus suhteessa av-väittämään, ja josta halusin aloittaa keskustelun, koska av on foorumi keskustelulle. Ei minulla ole mitän isää, tämän puolisoa tai hänen kotiaan vastaan.
Enkä ole edes yh.
Ap
Omista lapsistasi voit väittää mitä vaan, mutta älä muiden lapsista väitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan pakkoko tästä aiheesta on vääntää provoja. Haluatko huvittua siitä kuinka yh äipät kuorossa julistaa oman kotinsa paremmuutta kehnon isän ohi? Tsekkaapa iltapäivälehtiä, siellä juuri juttu äidin ja tyttären oikeustaistelusta - veikö tytär äidin otavan ison keittokirjan kun salaa pääsi muuttaamaan kotoa ylioppilasvaiheessa vaikka äiti piti ovia lukossa... Koteja, äitejä ja isiä on monenlaisia, meillä lapsilla yhtä rakkaat kodit sekä äidin että isän luona, asuvat vapaaehtoisesti molemmissa ja pistäytyvät toisen luona halutessaan vaikka toisella silloin yöpyisivätkin.
Ei tämä ole provo, vaan kuten alussa sanoin, niin oma kokemus suhteessa av-väittämään, ja josta halusin aloittaa keskustelun, koska av on foorumi keskustelulle. Ei minulla ole mitän isää, tämän puolisoa tai hänen kotiaan vastaan.
Enkä ole edes yh.Ap
Ei, vaan oman kruunun kiilloitusta vanhemmuudestasi. Miten olet onnistunut luomaan kodin hengen lapsillesi ja mies ei. Mietipä miltä isästä tuntuisi, jos lukisi tämän.
Vierailija kirjoitti:
Ap, nyt sä varmaan oot sitten liikuttunut ihan sydänjuuria myöten, kun SUN luona on se koti. Et ole selvästikään päässyt eronne yli, kun vieläkin vertailet vanhemmuuttanne ja kuinka paljon enemmän lapset sua rakastaa ku isää. Ihan naurettavaa!
Mulle tuli heti vahva vaikutelma siitä, et ap itse on tämän idean takana. Todennäköisesti syöttänyt ajatusta lapsille... musta olis kamala ajatus, et lapsilla olisi koti vaan toisen vanhemman luona.
No niinhän se on joskus aikuisillakin, on koteja ja "koteja ". Nuorena kun opiskelin, oma solukämppä oli koti ja vanhempien luo menin "kotiin ".
Nyt kun on mies jonka kanssa ei asuta yhdessä, oma asunto on koti mutta kyllä miehenkin luo meen "kotiin ".
Minun vanhempani olivat eron jälkeen vuosien ajan niin riitaisia, että koin ettei minulla ollut kotia missään, kun kumpikaan paikka ei ollut rauhallinen. Olihan se aika surullista ja olin hyvin ahdistunut. Aikuisena joudun työstämään yhä näitä asioita terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole koti, jossa on vieraita ihmisiä. Tavarat ei tee kotia, vaan "omat" ihmiset.
Mitä vieraita ihmisiä? Ei isä ole vieras ihminen.
Minusta ihminen vain kokee kodiksi vain yhden paikan kerrallaan, ja helposti se on se missä asutaan äidin kanssa enimmän aikaa.
Eikö se olisi kaikkein paras, että lasten koti olisi siellä missä ennenkin, ja eroavat aikuiset viettäisivät matkalaukkuelämää. Säästyttäisiin näiltäkin pohdinnoilta.
Minun mielestäni on hyvä että lapsella/lapsilla on yksi ns. pysyvä koti, äidin tai isän luona, ja toisen luona käydään. Silti kutsuisin sitä toistakin kotia ihan kodiksi, tottakai. Ei sen toisen kodin tarvitsekaan tuntua samanlaiselta kun sen ensisijaisen kodin, pääasia että sielläkin viihdytään ja halutaan vierailla. Teillä ei näin ilmeisesti ole ollut mikä on ikävää, mutta se ei tarkoita sitä ettäkö kaikki lapset eivät haluaisi vierailla toisessa kodissaan.