Lue keskustelun säännöt.
Oon niin loppu :(
07.08.2018 |
En voi ymmärtää miten oon saanu ajettua itteni tälläseen tilanteeseen. Mies on ihan totaalinen sika ja vätys, ällöttää kaikki sen tavat ja kaikki mitä se edustaa. Oon tietty itekin aika vätys, kun en vaan saa aikaseks hankkiutua eroon siitä. Tänään se esim. tuli aamupäivällä käymään kotona, käveli kengät jalassa keittiöön, riisui kenkänsä ja kopisteli kenkiä yhteen tarkoituksella jotta kaikki hiekat ja rojut putoaa siihen keittiön lattialle. Ei tehny elettäkään siivotakseen jälkiään. Tää on vaan jäävuoren huippu sen sikamaisista tavoista. Se ei pese itseään, jalat, niska ja kädet mustassa liassa. En ees muista koska se ois viimeks pessy hampaitaan. On lihava ja epäsiisti, kulkee rikkinäisissä vaatteissa kun ei vaan halua uusia ostaa. Lapsista se ei osaa pitää huolta, jos ite oon töissä ja ukko kotona, lapset ei oo syöny muuta kun sipsiä tai karkkia ja ne on likaisia kun mies ei ymmärrä että 2 vuotias ei osaa itse huolehtia itsestään. Koirat kusee sisälle ja varastaa ruoat pöydiltä kun mies ei ymmärrä päästää niitä ulos tai antaa niille ruokaa.
Kotitöitä se ei tee, paitsi leikkaa nurmen kerran kuussa. Mulla menee vapaa-aika hänen sotkuja ja koko perheen kotia siivoillessa. Koko elämä perustuu miehen elämän ympärille, mun menot suunnitellaan sen mukaan että miehen menot on aina ykkösinä.
Töissä menee huonosti, oon ollu samassa firmassa pitkään ja ennen oon sentään pitäny työstäni, nyt sekin tuntuu pakkopullalta. Haluaisin sanoa itseni irti, mut tulevaisuus pelottaa että löydänkö uusia töitä että olis varaa elää.
Mistä helvetistä löydän mitään voimia että pääsisin kaikesta tästä paskasta eroon? Kaikista helpointa olis kun vaan tappaisin itteni. Eiköhän ukko löydä lapsille uuden äidin nopeasti. Oon ihan oikeesti pahassa umpikujassa tän kaiken kanssa enkä tiiä mitä teen. En vaan jaksa enää :(
Kommentit (10)
Oisko aika pistää mies pihalle tai vaihtoehtoisesti ettii itselle uus kämppä jos tarvii. Jos elämä tuntuu paskalta nykyisen kanssa niin vaihtamalla paranee. Otappa itteesi niskasta kiinni ja etsi se selkäranka ja rupea taistelemaan paremman elämän edestä. Turha jäädä tuleen makaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitset ensin, kumpi on suurempi ongelma, mies vai työ. Sitten keskityt siihen. Onko asunto sinun, miehen vai yhteinen? Jos et voi nykyiseen jäädä yksinhuoltajana, ala etsiä uutta asuntoa. Saat yksinhuoltajana tukia. Kysy neuvoa asiantuntijalta. Uutta työtä alat etsiä jo ollessasi nykyisessä työssäsi. Irtisanoudut vasta kun uusi työ on löytynyt.
Ja ihan ensimmäisenä lakkaat suunnittelemasta omia menojasi miehen menojen ympärille. Hanki lapsenvahti. Pyydä apua sukulaisilta, ystäviltä ja tuttavilta. Kerro tilanne suoraan, että nyt on ero tulossa ja olet ihan puhki ja apua vailla.
Hyhhyh. Olisin paiskannut äijän pihalle jo ajat sitten.
Jossakin vaiheessa sinä olet kuitenkin tuntenut tuohon hampaitaan pesemättömään, likaiseen mieheen jotain vetoa, kun lapsiakin on?
Tuskin haluat jättää lapsiasi miehen huolehdittavaksi. Eroa, hanki oma asunto, ja muuta pois lastesi kanssa. Tai aja miehesi pois. Sinun pitäisi kuitenkin ihan nyt ensialkuun saada etäisyyttä mieheesi, jotta pääset miettimään kunnolla tilannettasi ja suunnitella tulevaa kaikessa rauhassa. Voisitko majoittua väliaikaisesti lastesi kanssa vaikka sukulaisillasi, tai tuttavillasi?
Helppoa ei ero tietenkään aluksi ole, mutta tulet olemaan tyytyväinen tilanteeseen tulevaisuudessa. Hanki oma elämäsi takaisin! Liian moni jää epätyydyttävään suhteeseen, jossa kärvistellään vuosikausia, jopa vuosikymmeniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jossakin vaiheessa sinä olet kuitenkin tuntenut tuohon hampaitaan pesemättömään, likaiseen mieheen jotain vetoa, kun lapsiakin on?
Tää on tää perinteinen tarina; ei se aina oo ollu tuollainen. Oli oikein komea, huoliteltu ja siisti mies kun häneen ihastuin, mut kaitpa arjen astuttua kuvioon hän lakkas välittämästä.
Talo jossa asutaan, on miehen. Minä oon maksanu meidän elämisen, hän maksanut lainanlyhennykset. Oon onnellinen siitä että mulla kuitenkin on se vakityö, koska se tuo taloudellista turvaa. Työ on ollu oikeestaan ainoo asia joka mut on pitäny järjissäni, ja oon ihan äimänä miten työstä on tullu niin ”raskas taakka” vaikka sitä se ei oo koskaan ennen ollut.
Jotenkin mua pelottaa myöntää totuus itselleni ja muille, että oon heikko enkä jaksa kannatella tätä kaikkea. Pelottaa myöntää epäonnistumiseni elämässä, ja pelottaa jäädä yksin. Kavereita ei ole, ja mun vanhempia ei kiinnosta olla läsnä mun tai mun lasten elämässä. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin vaiheessa sinä olet kuitenkin tuntenut tuohon hampaitaan pesemättömään, likaiseen mieheen jotain vetoa, kun lapsiakin on?
Tää on tää perinteinen tarina; ei se aina oo ollu tuollainen. Oli oikein komea, huoliteltu ja siisti mies kun häneen ihastuin, mut kaitpa arjen astuttua kuvioon hän lakkas välittämästä.
Talo jossa asutaan, on miehen. Minä oon maksanu meidän elämisen, hän maksanut lainanlyhennykset. Oon onnellinen siitä että mulla kuitenkin on se vakityö, koska se tuo taloudellista turvaa. Työ on ollu oikeestaan ainoo asia joka mut on pitäny järjissäni, ja oon ihan äimänä miten työstä on tullu niin ”raskas taakka” vaikka sitä se ei oo koskaan ennen ollut.
Jotenkin mua pelottaa myöntää totuus itselleni ja muille, että oon heikko enkä jaksa kannatella tätä kaikkea. Pelottaa myöntää epäonnistumiseni elämässä, ja pelottaa jäädä yksin. Kavereita ei ole, ja mun vanhempia ei kiinnosta olla läsnä mun tai mun lasten elämässä. -ap
Jos ihminen muuttuu parissa vuodessa näin radikaalisti, että ennen siistä mies ei pidä mitään huolta itsestään, niin uskoisin, että takana on muutakin ongelmaa, kuin vaan "arki".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin vaiheessa sinä olet kuitenkin tuntenut tuohon hampaitaan pesemättömään, likaiseen mieheen jotain vetoa, kun lapsiakin on?
Tää on tää perinteinen tarina; ei se aina oo ollu tuollainen. Oli oikein komea, huoliteltu ja siisti mies kun häneen ihastuin, mut kaitpa arjen astuttua kuvioon hän lakkas välittämästä.
Talo jossa asutaan, on miehen. Minä oon maksanu meidän elämisen, hän maksanut lainanlyhennykset. Oon onnellinen siitä että mulla kuitenkin on se vakityö, koska se tuo taloudellista turvaa. Työ on ollu oikeestaan ainoo asia joka mut on pitäny järjissäni, ja oon ihan äimänä miten työstä on tullu niin ”raskas taakka” vaikka sitä se ei oo koskaan ennen ollut.
Jotenkin mua pelottaa myöntää totuus itselleni ja muille, että oon heikko enkä jaksa kannatella tätä kaikkea. Pelottaa myöntää epäonnistumiseni elämässä, ja pelottaa jäädä yksin. Kavereita ei ole, ja mun vanhempia ei kiinnosta olla läsnä mun tai mun lasten elämässä. -ap
No sitten myös miehesi tarvitsisi apua. On ehkä masentunut tai sitten kapinoi tuolla hälläväliä meinigillä sinulle kuin lapsi vanhemmalle.
Tilanteessa on monta ongelmaa. Yksi arvatenkin se, että teillä ei ole mitään keskinäistä kommunikointia, koska purat asiaa mielummin täällä kuin miehesi kanssa. Sinä voit siis avata suusi ja kertoa miehelle, ettet pidä hiekan kaatamista kengistä lattialle, tai siitä, että koirat tulevat sisätiloihin tai siitä, ettei mies pese itseään.
Sinuna ottaisin aikalisän ja muuttasin asumaan lasten kanssa eri osoitteeseen.
Sinulla on vain tämä yksi elämä. Miten haluat sen elää? Sian kanssa?
Ei et irtisanoudu. Työterveyteen ja sitä kautta apuja elämään. Toinen mahdollisuus on ottaa yhteys sosiaalitoimeen ja pyytää apuja sieltä. Ehkä molemmat. Yksin ei tarvitse jaksaa kaikkea.