Ateistit, miten voitte hyväksyä joulupukin kun sillä on
Kommentit (6)
Joulu on ihan puhtaasti perhejuhla jolloin lahjotaan lapsia.
Eli Suomessa keskitalven juhlan aikaan oli Nuuttipukki. Nykyäänhän Nuuttipukin päivä on siirretty myöhemmäksi ja tilalle otettu Joulupukki ;)
Wikipedia kertoo asian näin:
Vanhassa pakanallisessa Suomessa joulupukki (nuuttipukki) oli mies, joka pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi. Hän laittoi pukin sarvet päähän muuttuakseen shamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohinaamari ja nurin käännetty turkki.[1] Pukki vaelteli talosta taloon juoden tarjottua alkoholia. Hän saattoi pelotella lapsia ja olla humalassa. Joskus pukki myös jakoi lahjoja kilteille ja vitsoja tuhmille lapsille.
Brittiläis¿amerikkalainen joulupukkiperinne on vaikuttanut suomalaiseen perinteeseen huomattavasti. Suomessa on tapahtunut ns. perinteiden sekoittuminen, jossa joulun isähahmo " Father Christmas" (brittiperinteen mukaan) on saanut Joulupukin nimen (suomalaisen perinteen mukaan). Vanha pakanallinen joulupukki todellakin muistutti ulkonäöllisesti pukkia. Amerikkalaisten Coca Cola -joulupukki on Suomessa hyvin tyypillinen joulupukin ulkomuoto nykyään. Vanhan ajan joulupukilla oli joskus musta kaapu, nykyään hän käyttää sen sijaan yleensä punaista kaapua, ja hänellä on valkoparta. Käsitys Petteri Punakuonosta yhtenä joulupukin rekeä vetävistä poroista tulee Yhdysvalloista.
Ei kukaan (ainakaan aikuinen) tosissaan ja kaikessa järjessään usko joulupukkiin ja palvo ja palvele sitä. Se on mukavaa kansanperinnettä. Elämä ilman mielikuvitusta, perinteitä ja satuja olisi tylsää.
Joulupukin kristillinen esikuva oli mies nimeltä Nikolas ja toimi Lyykian Myran arkkipiispana. Ortodoksiperinteen mukaan Pyhä Nikolas oli hyväntekijä, joka antoi almuja salaa kulkemalla iltaisin köyhien perheiden kotiovilla ja jättämällä niille salaa rahapusseja.
oikeasti sillä ei ole mitään tekemistä kristillisyyden kanssa. Koko joulu on pakanallista alkuperää ja joulua viettävät ovat oikeasti itsekkin pakania. heh :D
Se pyhä Nikolai tuli kuvaan vasta satoja vuosia myöhemmin.
Olen ateisti. Emme vietä joulua. Joulupukki tai muukaan satuolento ei minun hyväksyntääni kaipaa.