Kuinka jaksan lapsiani

Kuulostaa siltä, että olet masentunut. Ihan luonnollista tuossa tilanteessa. Hae apua ja hae apua myös lapsille.

Saattaisin hyötyä esim. Maria akatemian tarjoamasta terapiasta https://www.mariaakatemia.fi

Siellä nimenomaan autetaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa käyttäviä (tai sellaisia jotka pelkäävät kohta käyttävänsä) äitejä. Ota ihmeessä sinne yhteyttä!

Sua on varmaan itseä kohdeltu noin aikoinaan, oletko esim. itse toinen lapsi tai syntynyt kuormittavaa tilanteeseen? Et ole ainoa äiti, joka toimii noin. Nyt voit päättää olla aikuinen, ja hakea apua itsellesi. Tietääkö lasten isä nousta tukistan yms? Olisi hyvä, että elämässäsi olisi edes yksi ihminen, joka tietää kuinka kuormittunut olet ja kuinka toimit liian kuormittuneena. Jos voisitte jotain sellaista ratkaisua yrittää, että lapset olisivat luonasi 2-3 yötä kerrallaan. Parivuotiaille ei taideta muutenkaan suositella vuoroasumista.

Pahoittelut kirjoitusvirheistä, mutta varmaan saat selvää noista.

-2

Noh tuohon vaan sanoisin että vaikka vanhempi ei ole väkivaltainen tai välinpitämätön lasta kohtaan niin lapsi voi ajoittain olla väkivaltainen tai inhottava esim. sisarusta kohtaan. Tottelemattomuus ja nauraminen kielloille voi liittyä myös neurologisiin häiriöihin jolloin on kyllä muitakin oireita kuten esim. jumiutumista.

Totta kai isä voi olla yhtä hyvä ja parempikin lähihuoltaja kuin äiti. Sen kun vain otat puheeksi lasten isän kanssa ja annat hänelle päävastuun eli yksinhuoltajuuden. Voitte silti pitää lapset entisen mallin mukaan vuoroviikoin tai miten sovittekaan.

Sinun kannattaa käydä ammattiauttajalla joka tapauksessa avaamassa tuntojasi.

Jospa isä pitäisi lapset suurimman osan ajasta tällä hetkellä. Sinä voisit keskittyä oman voinnin parantamiseen. Varmista kuitenkin, että isällä on jaksamista tähän.

Voit ihan hyvin olla yhteydessä lapsiperheiden sosiaalipalveluihin ja varata sinne ajan. Siellä ollaan juuri tällaisia juttuja varten! Työntekijän kanssa voitte miettiä, miten olisi paras edetä, ja olisiko heillä teille sopivia palveluita. Itse ajatteelen että perhetyö voisi olla hyvä, tai perheneuvola. Ja sinulle joku psykologi tai psyk.sh.

Jos olet työssä, tarvitsetko sairauslomaa?

Et ole yksin näiden tunteiden kanssa. Minun äitini on vastikään minulle paljastanut tunteneensa juuri näin nuorimmasta sisaruksistani kohtaan eron jälkeen vuosia sitten. Kenellekään hän ei ole kehdannut tätä sanoa vieläkään paitsi minulle. Oli masentunut ja on yhä, mutta hoitaa sitä. Ratkaisuna oli aikoinaan juurikin se, että nuorimmat muuttivat isänsä luo pysyvästi. Itse olin jo vanhimpana muuttanut omilleni.

Olet saanut mielestäni tosi hyviä neuvoja noissa aiemmissa viesteissä.

Oma äiti on myös ollut aina ankara ja olen saanut kuulla virheistäni, silti hän on aina ollut lempeä ja myötätuntoinen. Omassa käyttäytymisessä pelottaa tuo aidon myötätunnon puute. Vanhemman lapsen kanssa kyllä monesti jutellaan yhteenoton jälkeen, kerron mahdollisimman lapsen ymmärrettävällä tavalla miksi toimin kuinka toimin, pyydetään anteeksi ja halataan, mutta silti pelkään pilaavani lasteni tunne-elämän teoillani.

Jollain tasolla isä tietää kurittamisestani, muttei ole siihen sanonut juuri mitään. Esikoinen kertoi itse isälle kerran kun olin nuorempaa läpsäyttänyt takaraivoon tottelemattomuuden takia.

En näköjään osaa vastata kommentteihin, mutta tuo 8/8 olin siis minä, ap.

Kiitos kaikille neuvoista ja vinkeistä mihin voin ottaa yhteyttä.

Oon ehkä noin vuosi sitten aloittanut terapian, jonne pääsin neuvolan kautta, mutta jotenkin se tuntuu junnaavan paikallaan. Se terapeutti aina sanoo kuinka se on vain tunne ja siitä huolimatta toimin kahden lapsen äitinä. Se ei jotenkin tunnu ymmärtävän sitä pelkoa mikä mulla on, että joku päivä kaikki murenee, enkä vaan kykene tähän enää. Omasta mielestä kun en kykene nytkään, koska turvaudun vääriin keinoihin enkä vain osaa olla kunnollinen äiti.

Ja tuolle isälle täytyisi asiasta puhua, mutta pelkään, ettei hänellä riitä ymmärrys tähän asiaan vaan todennäköisesti alkaa syyllistämään mua itsekkyydestä, laiskuudesta tai jostain muusta.

T:ap

Itse olen taas törmännyt sellaiseen, että jos tiedetään että lapsi on jollain tavalla hankala, niin oletetaan heti että äiti on niin väsynyt tai keinoton, että turvautuu väkivaltaan tai älyttömään huutamiseen, vaikka näin ei ole. Olen itse saanut jopa vähän rivien välistä vihjailua tyyliin, että en kai ole liian ankara vain lapselle tai onhan aivan varma että en syyllistä lasta hänen huonosta käytöksestä, toisin sanoen varsinkin ammattiauttajilla näyttää olevan automaattinen käsitys siitä, että vanhempi joka kokee haastavia tilanteita lapsen kanssa (esim. erityislapsi) ei rakasta lastaan, on välinpitämätön ja näkee lapsen vain haastavana ja ilkeänä. Itse kuuntelen ihan äimän käkenä näitä olettamuksia, mitä jotkut näyttävät automaattisesti omaavan vanhemmista. Se on suorastaan törkeää olettaa, että äiti olisi väkivaltainen tai ei välittäisi lapsestaan, koska on todennäköisesti väsynyt lapset haastavuuteen. Kyllä sitä väsyneitä on monesti oltu, mutta se ei kuitenkaan vähennä välittämistä omasta lapsesta eikä aja vanhempaa automaattisesti mihinkään välinpitämättömään tai väkivaltaiseen käytökseen. Pistää vaan vihaksi ihmisten olettamukset ja ennakkoluulot vanhemmista. Huvittavaa kun esim. eräs ammattiauttaja sanoi että tärkeää olisi muistaa että lapsi ei itse ilkeyttään käyttäydy niin kuin käyttäytyy. Hassua siinä mielessä että itse en ikinä ole kuvitellut tai ajatellut noin.

Haha, kuka tyhmä luulee, että lapset eivät muka pysty ilkeyttään käyttäytyä huonosti? Jo hyvin nuorena lapsi oppii manipuloimaan vanhempiaan ja tietää nappulat, mistä painaa, että saa huomiota. Negatiivinenkin huomio on huomiota lapselle.

Lopeta se lastesi pahoinpitely. Tähän on turha kitistä, että tukistaminen ei olisi väkivaltaa. Sitä se on ja kovaa sellaista.

Oma äitini tukisti minua aina teini-ikään asti, koska ei osannut aikuismaista tapaa ratkaista ongelmia, vaan turvautui väkivaltaan pienempäänsä kohtaan. Muistan vieläkin sen päivän, kun nousin seisomaan nyrkit pystyssä, että "mua sä et enää pahoinpitele". No, ei pahoinpidellytkään, mutta pitääkö lapsen todella nousta vastarintaan - vastaamaan väkivaltaan väkivallalla, omaa vanhempaa kohtaan?

Mene puhumaan ongelmastasi. On surullista, että lapsesi joutuvat kärsimään. Heistä ei voi kasvaa tasapainoisia nuorukaisia, jos pohja on noin epävakaa. Heidän onnekseen, isältä toivon mukaan tulee se normaali puoli kasvatuksesta. Voihan olla, että huoltajuus siirretään yksinomaan isälle. Mutta se olisi parasta kaikille. Turha miettiä, mitä naapurit ajattelevat. Silloin ainakin olisit toiminut epäitsekkäästi ajatellen lastesi parasta.

Mulla ei ole paljoa lisättävää muiden neuvoihin paitsi se, että olisi tärkeää saada hyvä kommunikaatioyhteys isän kanssa. Tekstistäsi ei käy ilmi, millaiset välit teillä on, mutta toivon todella, että hyvät. Tarvisit nyt isän tukea tässä asiassa. Ei pidä ajatella niin, että se kumpi saa ne lapset pysyvästi itselleen "voittaa" vanhemmuuskisan. Oma äitini ei siksi suostunut päästämään sisaruksiani isän luo pitkään aikaa, mikä oli pahaksi kaikille, sillä hän olisi tarvinnut heti apua. (Olen tuo, joka ylempänä kirjoitti). Pitää jatkaa lasten hyväksi toimimista ja yhteistyötä myös eron jälkeen.

Ja terapeuttia voi koettaa vaihtaa, jos ekalla kerralla ei sattunut itselle sopivaa. Vaikka en kyllä tiedä, kuinka helppoa/vaikeaa se on.

Vierailija kirjoitti:

Lopeta se lastesi pahoinpitely. Tähän on turha kitistä, että tukistaminen ei olisi väkivaltaa. Sitä se on ja kovaa sellaista.

Oma äitini tukisti minua aina teini-ikään asti, koska ei osannut aikuismaista tapaa ratkaista ongelmia, vaan turvautui väkivaltaan pienempäänsä kohtaan. Muistan vieläkin sen päivän, kun nousin seisomaan nyrkit pystyssä, että "mua sä et enää pahoinpitele". No, ei pahoinpidellytkään, mutta pitääkö lapsen todella nousta vastarintaan - vastaamaan väkivaltaan väkivallalla, omaa vanhempaa kohtaan?

Mene puhumaan ongelmastasi. On surullista, että lapsesi joutuvat kärsimään. Heistä ei voi kasvaa tasapainoisia nuorukaisia, jos pohja on noin epävakaa. Heidän onnekseen, isältä toivon mukaan tulee se normaali puoli kasvatuksesta. Voihan olla, että huoltajuus siirretään yksinomaan isälle. Mutta se olisi parasta kaikille. Turha miettiä, mitä naapurit ajattelevat. Silloin ainakin olisit toiminut epäitsekkäästi ajatellen lastesi parasta.

Niin, voi tukistaa kovaa tai kevyemmin, voi tukistaa aiheesta tai aiheetta, kyllä siinä on ero. Toki jos itsellä iso pyörä heittää, ei ole syytä käyttää kevyestikään tukistamista kurituskeinona.

Mistä päättelit että ap:n lapset on poikia? Eikö tytöt voi olla huonokäytöksisiä?