Treffipalstalla aina samat miehet
Olen seurannut yhtä Suomen suurimmista nettipalstoista, siellä 30-40v korkeakoulutettuja miehiä. Siellä on helmikuusta saakka ollut samat naamat, ja oletettavasti pidempäänkin. Miksi? Eivätkö löydä seuraa? Pk-seudullahan pitäisi olla tämän ikäisille miehille kysyntää.
Kommentit (26)
Itse olen ollut nyt 1.5 vuotta ihan putkeen kaikilla nettideiteillä ja minkä minä sille voin jos en kelpaa naisille? Onhan tämä ihan älytöntä mutta eipä tuolta oikean elämänkään puolelta tunnu treffeille pääsevän joten ei auta muuta kuin jatkaa pään hakkaamista seinään.
on diskoissakin jatkuvasti tanssilavan ympärillä samat "a-l-f-a-t" kerjäämissä pillusa
Ihan samaan tapaan siellä on ne samat naikkosetkin vuodesta toiseen.
Ovat semmosia 'esimerkkiprofiileja'.
Monet etsivät vain seksi- tai tapailusuhdetta eikä parisuhdetta. Aika paljon siellä on myös ukkomiehiä.
Tuohan kertoo, että sinä olet ihan samalla tavalla ollut aina siellä.
Eikö?
Minnekkäs sieltä lähtemään kun tarjolla olevien naisten taso tiedetään! Joskus olin siellä itsekin, eipä sieltä mitään tasokasta löytynyt tai ollut tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ollut nyt 1.5 vuotta ihan putkeen kaikilla nettideiteillä ja minkä minä sille voin jos en kelpaa naisille? Onhan tämä ihan älytöntä mutta eipä tuolta oikean elämänkään puolelta tunnu treffeille pääsevän joten ei auta muuta kuin jatkaa pään hakkaamista seinään.
Mikä hinku sinulla on saada joku vitunkantoteline vaivoiksesi? Elämä on paljon helpompaa kkun elelee ihan yksikseen ja jos panettaa niin hakee helpon hoidon baarista.
Vierailija kirjoitti:
Monet etsivät vain seksi- tai tapailusuhdetta eikä parisuhdetta. Aika paljon siellä on myös ukkomiehiä.
Ei se ole yhtään helpompaa löytää parisuhdetta jos sitä tarkoitit. Helpompaa mielestäni on saada noita lyhyitä seksijuttuja kuin kunnon parisuhde.
Toivon että kukaan ei luule että koska olen ollut pitkään esillä niin etsisin vain jotain kevyttä..
Kyllä siellä naisenakin joutuu kauan olemaan, jos jotain fiksua haluaa löytää. Itse olin on off lähes kaksi vuotta. Aina välillä homma oli tauolla, kun ei vain pää meinannut kestää. Lopulta oikea tyyppi löysi minut sieltä. Itse en olisi häntä löytänyt sieltä mitenkään, lähes tyhjä profiili. Mies sen takana kuitenkin paras mahdollinen.
Viimeksi kun kävin treffeillä niin tuli puheenaiheeksi se että kauanko kumpikin on ollut tinderissä ja sinkkuna.
Nainen vastasi että liittyi kaksi päivää sitten.
Minä vastasin että joitakin kuukausia ja valehtelin. Oikeasti olin ollut jo yli 500 päivää putkeen.
Itse juuri poistin asiallisen deittiprofiilini, koska naisia ei kiinnostanut vastailla asiallisiin viesteihin.
Pitäkööt tunkkinsa. Pärjään vallan mainiosti yksinkin. :)
M36 kirjoitti:
Itse juuri poistin asiallisen deittiprofiilini, koska naisia ei kiinnostanut vastailla asiallisiin viesteihin.
Pitäkööt tunkkinsa. Pärjään vallan mainiosti yksinkin. :)
Miehen kannalta tämän touhun kustannus-hyötysuhde on alempana kuin Mariaanien hauta meressä.
tarjolla on vain lörtsyn näköisiä naisia, joten uudet fiksut miehet poistuu sieltä alle viikossa
Oletteko yhtään ikinä miettineet että miten voi olla niin epähaluttava vastakkaiselle sukupuolelle?
Vaikka yrittäisit vuosien ajan niin voi olla että kukaan ei ihastu sinuun.
Eniten tässä kaikessa on yllättänyt se että miten samalla tavalla naiset käyttäytyy/kohtelee sua. Vaikka usein väitetään että tasoteoriaa ei ole olemassa niin kaikki nämä naiset joita olen tavannut ovat pitäneet minua vain kivana kaverina eikä vakavasti otettavana parisuhde-ehdokkaana. Kaikki ovat täsmälleen yhtä mieltä tasostani että se on matala. Pinnalliset ominaisuudet jyrää hyvän luonteen 6-0.
Tinderissä ainakin pyörii paljon samoja naamoja, ja olen itsekin ollut siellä jo reilun vuoden. Tosin olen aloittanut sen alusta uusilla kuvilla varmaan 5 kertaa ja ollut ennen sitä aina about kuukauden poissa.
Ei siinä mielestäni ole mitään ihmeellistä, että siellä ollaan pitkäänkin, koska se parin löytäminen on kuitenkin aika lailla sattumasta kiinni.
M36 kirjoitti:
Itse juuri poistin asiallisen deittiprofiilini, koska naisia ei kiinnostanut vastailla asiallisiin viesteihin.
Pitäkööt tunkkinsa. Pärjään vallan mainiosti yksinkin. :)
Viisaan miehen syndrooma.
Naisia ei kiinnosta asiallisuus, ainakaan siinä määrin, että ne siitä mitenkään lämpenee. Heitä läppää ja kiertele jokanen kysymys. Lupaan, että saat eri kokemuksia. Naiset ajattelee tunteella ei logiikalla paria valittaessa.
Itse oon stadissa asuva 30v akateeminen mies eikä kysyntää ole tippaakaan. Mistä ihmeestä olet tuollaista keksinyt?
Samat naiset vuosikausia.No ei ole aikomustakaan kirjoitella sinne.