Kansalaispalkka/perustulo
Miksi työn pitäisi olla ihmisen velvollisuus? Emmekö voisi päästää heidät, ketkä eivät halua tehdä työtä, ihmisen arvoiseen asemaan. Meidän ei tarvitsisi muuta kuin tehdä vapaaehtoisesta ilman työtä olemisesta ammatti. Esimerkiksi edullinen perusduunariliksa, €2000 netto, riittäisi vallan mainiosti jokaiselle joka ei kykene tai halua tehdä, vaikkapa vain väliaikaisesti, töitä. Heidän valintaansa kunnioitettaisiin ja heille maksettaisiin mukisematta 2000 euroa joka kuukausi. (Toki asumistuet ja muut semmoiset lakkautettaisiin.)
Muidenkin kuin työttömien olisi syytä iloon, sillä matalapalkkaiset työt nostaisivat heti palkkojaan ja heräisivät parantamaan työolojaan jotta työikäisillä olisi halua nousta sohvalta tuottamaan lisäarvoa juuri heille.
Mistä tämä kaikki kustannettaisiin? Koronneista verotuloista, tietenkin. Kun ihmisillä jää rahaa yli 4000€ netto siivoustöistään, he kyllä käyttävät sen. Puolueiden on hyvä olla ajamassa tätä, sillä annan ääneni heti sille joka lupaa edistää perustulon toteutumista.
Kommentit (27)
Pääomatuloilla elävä kotirouvani kiittäisi, mutta minun halukkuuteni työntekemiseen vähenisi melkoisesti.
Ajatuksesi on todettu taloustieteilijöiden taholta monta kertaa mahdottomaksi.
No nyt on itse Sherlock löytänyt vauvapalstan. Älyn säilä suorastaan säkenöi.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä. Tonnikin riittäisi.
Ja kun aina kysytään että mistä ne rahat sitten tulee niin kummasti ne rahat nytkin tulee jostain hommiin jotka eivät oikeesti tuota kellekään mitään. Esim. puhelinmyynnin voisi kokonaan lakkauttaa, ihan kidutusta kaikille osapuolille.
Juuri tämä: kummasti ne rahat nytkin tulee.
Tulisi varmasti melkoinen säästö kaikenkaikkiaan, koska byrokratian pyöritykseen ei menisi enää niin paljon rahaa ja aikaa. Olisi paljon yksinkertaisempaa ottaa pätkätöitäkin vastaan.
Johan sen toimeliaimmat valtakuntien johtajat hoksasivat jo 80-90 vuotta sitten: Kyllä ne työhalut sieltä löytyvät, kun muutamia hirtetään malliksi. Myös ap vakuuttaisi isoon ääneen, ettei halua ilmaista rahaa, hän haluaa savotoille ja kaivoksiin!
Ai että työttömälle maksettaisiin sohvalla makoilusta 2000 € /kk? Mä saan nyt vakituisesta 37,5 h/vk toimistotyöstä 1700 €/kk, joten voisin kyllä itsekin leppoistaa olemistani ja jäädä työttömäksi, jos siitä saisi enemmän kuin vakituisesta kokopäiväisestä työstä.
Vierailija kirjoitti:
Pääomatuloilla elävä kotirouvani kiittäisi, mutta minun halukkuuteni työntekemiseen vähenisi melkoisesti.
Ajatuksesi on todettu taloustieteilijöiden taholta monta kertaa mahdottomaksi.
Jos lopettaisit työnteon, varmasti joku työtön tulisi ilomielin tilallesi. Tai no todennäköisesti tilallesi palkattattaisiin työpaikan vaihtaja eikä työtöntä.
Vai luuletko, että olet sellaisessa suojatyöpaikassa joka lopetetaan välittömästi kun sinä eroat tai jäät eläkkeelle?
Vierailija kirjoitti:
Ai että työttömälle maksettaisiin sohvalla makoilusta 2000 € /kk? Mä saan nyt vakituisesta 37,5 h/vk toimistotyöstä 1700 €/kk, joten voisin kyllä itsekin leppoistaa olemistani ja jäädä työttömäksi, jos siitä saisi enemmän kuin vakituisesta kokopäiväisestä työstä.
Metka juttu kuinka teillä kadehtijoilla ongelma on aina työttömien liian suuret tuet, ei koskaan teidän omat naurettavan pienet palkkanne, jotka pitäisi taistella suuremmiksi. Miksi ette käytä tarmoanne alinpien palkkojen nostamiseksi, vaan pelkästään mölyätte liian suurista tuista?
Miksei makseta kaikille 100 000 euroa kuukaudessa kansalaispalkkaa? Talous lähtisi nopeaan nousuun kun kaikki kuluttaisivat niin paljon?
Juu, miksi turhaa lopetetaan 2000e, miksei suoraan vaan kaikille 5000e? Kyllähän jostain verosta tämä määrä löytyy! Kyllä varmasti kaikki palvelut ja muut pysyy samanhintaisena vaikka annetaan kaikille 5000e.
olen nero kirjoitti:
Miksei makseta kaikille 100 000 euroa kuukaudessa kansalaispalkkaa? Talous lähtisi nopeaan nousuun kun kaikki kuluttaisivat niin paljon?
Muistatko Carl Barkisin Aku Ankka tarinan Kun taivaalta satoi rahaa?
Kävisi varmaan vähän samalla tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Juu, miksi turhaa lopetetaan 2000e, miksei suoraan vaan kaikille 5000e? Kyllähän jostain verosta tämä määrä löytyy! Kyllä varmasti kaikki palvelut ja muut pysyy samanhintaisena vaikka annetaan kaikille 5000e.
Toisaalta Euroopan keskuspankki ja USA:n Fed ovat luoneet viime vuosina tyhjästä miljardeja ja miljardeja, muttei inflaatio ole silti alkanut jyllätä.

On useita maita joissa rahan arvo on lopahtanut ihan olemattomiin kun sitä on lisätty ja jaettu ympäriinsä.
Mitä enemmän ihmisille annetaan rahaa sitä enemmän alkavat ympärillä olevat asiat maksamaan, koska rahan arvo laskee kun sitä on paljon.

Kumma juttu, että näin väitetään tapahtuvan vain kun köyhille annetaan lisää rajaa. Kun rikkaat saavat aina vain lisää, niin inflaatiota ei olekaan (vain pörssikurssit nousevat).
Vierailija kirjoitti:
Pääomatuloilla elävä kotirouvani kiittäisi, mutta minun halukkuuteni työntekemiseen vähenisi melkoisesti.
Ajatuksesi on todettu taloustieteilijöiden taholta monta kertaa mahdottomaksi.
Tarvitsemme laskelmia. Miksi tämä ei voisi muka onnistua? Annammeko taloustieteilijöiden aivopestä meidät?
Ja tämä että työttömät saisivat 2000euroa käteen, sehän toimisi. Palkat nousisivat automaattisesti heillä, ketkä ovat töissä ja nettoavat saman verran. Juuri heillä palkat nousisivat automaattisesti 5000€/kk tasolle. Tuskin kukaan huvikseen töissä käy. Työnantajat alkaisivat oikeasti kilpailemaan työntekijöistä, ja he keitä ei oikeasti tehdä töitä ja kenelle työelämä ei sovi, ei tarvitsisi haaskata potentiaaliaan epäsuotuisissa keinotekoisissa rahantekokoneissa.
Kukapa tietää? Kenties työllistäjien kilpaillessa työntekijöistä, alkavat työolotkin pikkuhiljaa kohentua. Pääsisimme kenties jopa tästä keinotekoisesta pakotetusta kiireestä eroon. Stressi vähenisi. Kenties työnantajat huomaavat että mitä stressittömämpi ilmapiiri töissä, sitä enemmän he saavat iloisia ihmisiä töihin, kun töihin jopa tulee mielellään, mm. Tapaamaan työkavereita ja heittämään hyvää läppää. Työelämä ei yhtäkkiä enää olisikaan painajaisuni. Saattaisi jopa käydä niin, että vapaaehtoinen työtön päättääkin siirtyä työelämään juuri kohonneen ilmapiirin, ”viban” ansiosta.
Meillä on siis vain voittajia ja hyviä puolia:
1) työnantajat
2) ihmiset
3) työttömyys paranisi
4) ???
Ihan tyhjästäkö ne 5000 euron palkat maksetaan? Ei, vaan silloin on nostettava hintoja.
Vierailija kirjoitti:
Ihan tyhjästäkö ne 5000 euron palkat maksetaan? Ei, vaan silloin on nostettava hintoja.
Kelpaahan niitä kohonneita hintoja maksella kun on sikana rahaa palkankorotuksen jälkeen :D eivät hinnat voi nousta 1:1 suhteessa kohonneeseen tulotasoon.
Kaikki ay-kassojen varat ja ay-liikkeen omaisuus voidaan takavarikoida ja käyttää kansalaispalkkaan