Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde ja 8kk vauva
04.08.2018 |
Olen tässä alkanut miettimään eroa. Huomaan haaveilevani omillani asumisesta päivittäin ja en keksi mitään muuta syytä, miksi jäisin tähän yksinäiseen kaverisuhteeseen, kuin vauva.
Läheisyyttä ei käytännössä ole. 3 kertaa minua on kosketettu vauvan syntymän jälkeen. Kerran nenänpäähän, kerran olkapäähän ja jalkoja on hierottu muutama sekunti. Aika dorkaa laskeskella tämmöisiä, mutta en mahda sille mitään. Itse olen pyrkinyt halailemaan suht paljon ja eikä minua ole kyllä torjuttukaan. Joskus puoliso vastaa halaukseen.
Sohvalla nukun. Ei mahdu mukavasti sängyssä nukkumaan, niin puoliso pyysi siirtymään sohvalle. Tämän sinänsä ymmärrän, mutta haluaisin jo takaisin. Sanoi, että katsotaan kun vauva nukkuu omassa sängyssä. En tiedä milloin se tapahtuu.
Seksiä ei ole ollut. Sanoi, että ajatuskin ahdistaa. Halailutkin ahdistaa, kun tuntee itsensä niin lihavaksi. En ole kiusannut asialla sen jälkeen.
Puhuminen on ongelma. Mistään ei oikeastaan puhuta. En tiedä mitä puolison päässä liikkuu. Ei kerro, vaikka vähän yrittäisin kysellä. Kaupassa käymisestä ja vauvasta kyllä kyetään keskustelemaan.
Vauva nyt nukkuu jo ihan hyvin. Alussa oli pahoja vaikeuksia.
Hoidan vauvaa 1-3 tuntia illassa. Yleensä lähempänä 1 tuntia. Riippuu onko puolisolla halua käydä jossain. Enemmänkin pitäisi yrittää. Vauva on täysimetyksellä. Yhdessä myös touhutaan vauvan kanssa.
Missään ei olla käyty. Viikon kohokohta on prismassa käynti. Itse olen käynyt 2 kertaa saunaillassa tosin. Saan mennä ihan niinku haluan, mutta eipä tässä hirmusti ole hinkua ollu lähteä kylille.
Ihmiset töissä kyselee, olenko masentunut. Ei vaan jaksa olla sosiaalinen, kun kotona menee niin huonosti.
Samat ongelmat oli pienemmissä määrin jo ennen vauvaa, mutta nyt tämä on revenny käsiin. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Pitäisikö vaan lähteä ja alkaa viikonloppu isäksi. Ollaan selvästikin ihan erilaisia.
Kommentit (23)
En sano tätä puolustaakseni äitiä hänen vetäytymisessään, mutta hormonit vaikuttavat äidissä todella voimakkaasti. Ne saattavat saada äidin tuntemaan vastenmielisyyttä miestä ja seksiä kohtaan. Äidillä voi olla olo, että vauva tarvitsee minut kokonaan, kyllä tuo mies pärjää. Yleensä helpottaa kun imetys vähenee/loppuu.
Tuo puhumattomuus on kyllä ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin on jo aika syöttää vauvalle kiinteitä, myös lihaa jottei hänelle tule esim. b12 vitamiinin puutosta tai anemiaa.
Toisekseen olen pahoillani vaikeuksiatasi. Myös moni vauvan äiti valitettavasti kokee samoja ongelmia. Kokeilkaa vielä jotain pariterapiaa tms. ennen kuin eroat.
Eikä tarvitse liikaa tanssia miehen pillin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsen äiti iloinen?
Vauvan kanssa on ainakin. Hyvin nauravainen ja iloinen. Selvästi nauttii vauvan kanssa olosta. Ap
Noin pienen kanssa ollaan vielä vahvasti äiti-vauva -symbioosissa. Alkaa helpottaa viimeistään lapsen ollessa 2-vuotias.
Tämä on niin tavallinen tarina. Ihme juttu miten niin monet tuoreet äidit oikein haluamalla haluavat yh:ksi. Eikö sitä parisuhteen syöksykierrettä muka itse omin silmin näe ja sillä paljon puhutulla intuitiolla vaistoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin on jo aika syöttää vauvalle kiinteitä, myös lihaa jottei hänelle tule esim. b12 vitamiinin puutosta tai anemiaa.
Toisekseen olen pahoillani vaikeuksiatasi. Myös moni vauvan äiti valitettavasti kokee samoja ongelmia. Kokeilkaa vielä jotain pariterapiaa tms. ennen kuin eroat.
Eikä tarvitse liikaa tanssia miehen pillin mukaan.
Anteeksi. Annoin väärää tietoa. Syö jo vähän kiinteitäkin, mutta pääosin rintaruokinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että sinusta tuntuu kurjalta. On kuitenkin aika tavallista, että vauvavuonna läheisyys vähenee merkittävästi. Meillä ainakin kävi niin. Aluksi olin synnytyksestä niin kipeä ja hormonihuuruinen, että seksi ei tullut kysymykseen. Myöhemmin vauvan hoitaminen 24/7 vei kaikki mehut eikä mihinkään muuhun riittänyt voimia. Puhu vaimosi kanssa. Luulen, että hän on tosi väsynyt. Hyvä, että hoidat vauvaa joka päivä. Ota vastuuta oma-aloitteisesti myös silloin, kun vaimollasi ei ole mitään menoja. Tee pyytämättä kotitöitä. Älä luovuta vielä, vauvavuosi on se rankin, kyllä se sitten helpottaa. Tsemppiä teille <3
Ole itse aktiivinen. Meillä mies on alusta asti osallistunut lapsen hoitoon. Yöt hoidettiin pikkuvauva aikana puoliks,mies vaan toi pojan tissille jos tarve oli tai antoi pumpattua pullolla. Kantoi kantorepussa, leikitti ja touhus. Nyt meillä on 1,5v jolle kelpaa äiti ja isä ja muutaman viikon sisällä syntyy toinen.
Parisuhdetta pitää ja voi hoitaa pikkulapsi arjessakin eikä se tarkoita lapsen lykkäämistä hoitoon (esikoinen ollut kerran yökylässä mummolassa synnytyksen varalle harjoittelemassa). Sinäkin voit ottaa yhteyttä neuvolaan ja pyytää tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne vaatii molemmilta kyllä kypsyyttä. Äidin pitäisi huomata, että hän työntää miestä pois ja mieheltä vaaditaan ymmärrystä äidin hormonimyllerryksessä. Vaatisi ehkä täysin rehellisen keskustelun, mutta se on vaikeaa, jos äiti ei suostu puhumaankaan. Äidin voi olla myös vaikea myöntää, että hormonit vaikuttavat paljon.
Vaarallista on myös sanoa, että helpottaa 2 vuoteen mennessä. Voi olla, että siinä vaiheessa on kasvettu jo niin erilleen, että sen korjaaminen on vaikeaa.
Ei mahdu sänkyyn? Pinnasänky lapselle teidän petinne jatkeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko mahdollista kirjoittaa kirje? Monesti kirjeen lukeminen vaikeissa asioissa voi olla helpompaa kuin kuulla ne samat asiat suoraan toisen suusta. Siinä lukija saa aikaa reagoida ja miettiä ennen vastaamista. Ero pikkulapsiaikana on sääli. Varsinkin jos ennen sitä on ollut ihan hyvä ja rakastava parisuhde.
T. 2 ja 11
Meillä meinasi tulla vauvavuosina samasta syystä ero. Johtui kai hormoneista, mieheni ällötti minua. En sietänyt edes katsetta, kosketusta, puhetta, joskus "väkisin" oli oltava seksiä ettei mies karkaisi vieraisiin. Tämä alkoi hitaasti voimistuvana jo raskausaikana, en oikein itse tiennyt mistä asia johtui ja mietin päässäni eroa. Ei keskusteltu. En pystynyt.
Jostain luin, että on ihan normaalia että mies ällöttää ja aiheuttaa suuria inhon tunteita raskauden- ja imetyksen aikana. Oli helpompi itse käsitellä outoja tunteitaan kun tiesi ne normaaliksi ja ohimeneviksi. Tilanne muuttuikin samantien, kun imetys loppui ja kuukautiset taas alkoivat, himot ja halut palasivat. Miehelle tuo oli tietysti kova pala, minun haluttomuuteni ja vetäytyvyyteni. Ennen toista lasta asiasta keskusteltiinkin pitkään, että entäs jos taas menee miltei kaksi vuotta kun hormonini toimivat "vauvan parhaaksi". Kestääkö mies sen... No tässä sitä ollaan, yhdessä edelleen ja nyt on toinenkin vauvavuosi jo takana :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tilanne vaatii molemmilta kyllä kypsyyttä. Äidin pitäisi huomata, että hän työntää miestä pois ja mieheltä vaaditaan ymmärrystä äidin hormonimyllerryksessä. Vaatisi ehkä täysin rehellisen keskustelun, mutta se on vaikeaa, jos äiti ei suostu puhumaankaan. Äidin voi olla myös vaikea myöntää, että hormonit vaikuttavat paljon.
Vaarallista on myös sanoa, että helpottaa 2 vuoteen mennessä. Voi olla, että siinä vaiheessa on kasvettu jo niin erilleen, että sen korjaaminen on vaikeaa.
Jos mies ei kestä ajatusta, ettei pariin vuoteen ole naisen elämän päähenkilö, niin ei kannata hankkia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mahdollista kirjoittaa kirje? Monesti kirjeen lukeminen vaikeissa asioissa voi olla helpompaa kuin kuulla ne samat asiat suoraan toisen suusta. Siinä lukija saa aikaa reagoida ja miettiä ennen vastaamista. Ero pikkulapsiaikana on sääli. Varsinkin jos ennen sitä on ollut ihan hyvä ja rakastava parisuhde.
T. 2 ja 11
Yhden kirjeen kirjoitin tuossa vauvan ollessa 3-4 kuukauden ikäinen. Silloin kertoi mm. kuinka läheisyys ja seksi ahdistaa. Ei se sinänsä mitään muuttanut, muuta kuin, että itse olen pyrkinyt antamaan rauhaa ja tilaa. Pitää vissiin kirjoittaa uusi kirje. Puhumaan en oikein itsekkään pysty, kun vetää niin tunteisiin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne vaatii molemmilta kyllä kypsyyttä. Äidin pitäisi huomata, että hän työntää miestä pois ja mieheltä vaaditaan ymmärrystä äidin hormonimyllerryksessä. Vaatisi ehkä täysin rehellisen keskustelun, mutta se on vaikeaa, jos äiti ei suostu puhumaankaan. Äidin voi olla myös vaikea myöntää, että hormonit vaikuttavat paljon.
Vaarallista on myös sanoa, että helpottaa 2 vuoteen mennessä. Voi olla, että siinä vaiheessa on kasvettu jo niin erilleen, että sen korjaaminen on vaikeaa.Jos mies ei kestä ajatusta, ettei pariin vuoteen ole naisen elämän päähenkilö, niin ei kannata hankkia lapsia.
Suurimmalle osalle ellei kaikille miehistä tilanne tulee täytenä yllätyksenä. Ei ole mitään ennakkotietoa tai -ajatusta että oma puoliso tulee hylkäämään sinut täysin, vaikka saman katon alla jatketaan. Ei myöskään ole mitään varmaa tietoa siitä, että tilanne tulee kestämään "pari vuotta". Sen kun tietäisikin ennakkoon varmuudella, että asiat parantuvat vielä. Monilla nimittäin eivät parane koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne vaatii molemmilta kyllä kypsyyttä. Äidin pitäisi huomata, että hän työntää miestä pois ja mieheltä vaaditaan ymmärrystä äidin hormonimyllerryksessä. Vaatisi ehkä täysin rehellisen keskustelun, mutta se on vaikeaa, jos äiti ei suostu puhumaankaan. Äidin voi olla myös vaikea myöntää, että hormonit vaikuttavat paljon.
Vaarallista on myös sanoa, että helpottaa 2 vuoteen mennessä. Voi olla, että siinä vaiheessa on kasvettu jo niin erilleen, että sen korjaaminen on vaikeaa.Jos mies ei kestä ajatusta, ettei pariin vuoteen ole naisen elämän päähenkilö, niin ei kannata hankkia lapsia.
Suurimmalle osalle ellei kaikille miehistä tilanne tulee täytenä yllätyksenä. Ei ole mitään ennakkotietoa tai -ajatusta että oma puoliso tulee hylkäämään sinut täysin, vaikka saman katon alla jatketaan. Ei myöskään ole mitään varmaa tietoa siitä, että tilanne tulee kestämään "pari vuotta". Sen kun tietäisikin ennakkoon varmuudella, että asiat parantuvat vielä. Monilla nimittäin eivät parane koskaan.
Kannattaiso varmaan tarkkailla miten eläinemot käyttäytyvät poikasiaan kohtaan. Se aika synnytyksen jälkeen on niin vaistojen varassa elämistä, ettei tosikaan. Aivot on ohjautuneet keskittymään vain vauvaan, ja tämähän on ihan itsestäänselvää lajin selviytymisen kannalta.
Meillä esimerkiksi mies uhkaili pari kertaa erolla vauva-aikana. Ei paljoa hetkauttanut, kehotinkin alkaa hoitamaan muuttojärjestelyitä jos haluaa kerran pois muuttaa. Ei muuttanut.
Ja nyt muuten tilanne se, että mies haluaisi jossain vaiheessa toisen lapsen, minulle riittäisi tämä yksi.
Olen tosi pahoillani, että teillä on noin.
Tykkäätkö olla vauvanne kanssa? Osoitatko sen, sanotko ääneen? En tiedä onnistunko sanoittamaan tätä asiaa, niin että sen voisi sitä kokematta ymmärtää, mutta yritän. Kun saa esikoisensa, niin siinä tapahtuu tosi paljon lyhyessä ajassa. Ihan yhtäkkiä sitä onkin paitsi nainen, tytär ja puoliso, myös äiti. Ja siihen äitiyteen laitetaan aikalailla painolastia ulkopuoleltakin, se on iso vastuu kannettavaksi. Usein siinä myös kokee olevansa aika yksin ja se väsyttää ja jotenkin katkeroittaakin. Olisi hurjan tärkeää, että ottaisit sitä lasta huomaasi mahdollisimman paljon, suhteesi häneen on ihan avainasemassa. Se helpottaa tosi paljon kun ei tarvitse kantaa sitä vastuuta ja tavallaan ”rakastamisen pakkoa” yksin. Sinulla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa siihen onko lapsi teidät erottava vai yhdistävä tekijä.
Ja jos vilpittömästi voit kehua puolisoasi hänen tavastaan olla äiti, tee se. Usein ja pienistäkin jutuista. Jos hän on mielestäsi kaunis imettäessään lastanne, sano se ääneen. Jos sinua viehättää hänen tapansa hymyillä pienelle, kerro se. Jos hänen kilonsa ovat ongelma vain hänelle, niin ymmärrä asia, mutta kerro, että itse näet hänet aivan toisin.
Todennäköisesti siellä äitiyden kasvukipujen ja hormonien alla on se nainen, johon olet rakastunut ja hän sieltä vielä tulee esiinkin kun tuet ja maltat. Ja jos niin ei kävisikään, niin ainakin tietäisit tehneesi kaikkesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne vaatii molemmilta kyllä kypsyyttä. Äidin pitäisi huomata, että hän työntää miestä pois ja mieheltä vaaditaan ymmärrystä äidin hormonimyllerryksessä. Vaatisi ehkä täysin rehellisen keskustelun, mutta se on vaikeaa, jos äiti ei suostu puhumaankaan. Äidin voi olla myös vaikea myöntää, että hormonit vaikuttavat paljon.
Vaarallista on myös sanoa, että helpottaa 2 vuoteen mennessä. Voi olla, että siinä vaiheessa on kasvettu jo niin erilleen, että sen korjaaminen on vaikeaa.Jos mies ei kestä ajatusta, ettei pariin vuoteen ole naisen elämän päähenkilö, niin ei kannata hankkia lapsia.
Tuskin ap tarkoittaa että pitäisi olla päähenkilö, kunhan saisi olla edes kunnolla mukana..
Onko lapsen äiti iloinen?