>Kuinka saan vanhempani ymmärtämään että kasvatamme lapsemme niinkuin itse haluamme?

että " Meidän kotonamme toimitaan päiväunien kanssa/haarukkajärjestyksessä/kasvatuksessa näin, te voitte omassa kodissanne tehdä asiat siten kuin itse haluatte."



Ja jos ei mene perille, mainitse aina teidän koti ja heidän koti. Meidän kotona me päätämme tästä asiasta, te saatte tehdä valinnat teidän kodissanne.

eikä heillä kyllä olisi pokkaa lähteä neuvomaan lastenkasvatuksessa tai missään muussakaan mun perheseen liittyvässä, ellen itse kysy neuvoja. (Ei tulis mielenkään)

Oma äitini yritti antaa (huonoja) neuvojaan joka välissä, kertoi sekä antoi ymmärtää, että en hoida lasta hyvin eli samalla tavalla kuin hän. Ensin murehduin asiasta ja isäni mielestä äitini vain palasi siihen aikaan kun itse sai lapsen. Siis minun juuri synnyttäneen olisi pitänyt jälleen kerran ymmärtää äitiäni ja antaa hänen antaa neuvojaan ja niellä oma loukkaantumiseni. Sisuunnuin ja mieheni tsemppauksella tein siitä lopun hyvin äkkiä. Sanoin vain joka neuvoon, että me teemme näin. En uhoten ja kiukulla vaan totesin vain, että me teemme näin. Neuvot loppuivat alta aikayksikön. Muuten jatkuisivat varmaan tänä päivänäkin.

Meillä on jo 11 v vanhin ja parhaaksi olen havainnut tämän. Miksi sinun pitää saada vanhempasi ymmärtämään mitään? Ei sinun tarvitse. Ei heidän tarvitse ymmärtää koko asiaa. Helpommalla pääset, kun vaan ystävällisesti teet, kuten haluat. Ehkä olet jo huomannut, että argumentointi on turhaa. Tulee vaan riitaa. Teet vaan niin kuin haluat. Silloin kun lapset ovat heidän hoteillaan, et tosiaan voi olla vahtimassa mitä tekevät. Tehköön silloin mitä haluavat, vai miksi eivät saisi? Mutta kun itse olet lasten kanssa, riittää varmasti että sinä tiedät, että sinä olet äiti ja viimekädessä vastuussa, helppohan se on siinä sivussa huudella. Anna räpättää vaan. Meillä ainakin pulinat ovat vähänn kerrassaan loppuneet, kun niihin ei sanota juuta ei jaata. Ilmeisesti monologienpito on sittenkin tylsää.

pikkuveljeni ei millään oppinut sanomaan kirjaimia S ja R. Hänen ollessa 5v, laitettiin puheterapeutille. Eka käynnillä siellä terapeutti oli joutunut sanomaan isälleni että olisko teidän paras istua käytävässä odottamassa. Kun isä oli mennyt sanomaan kokeneelle ja ammattitaitoiselle terapeutille, että ei niitä harjoituksia noin tehdä. Eikä isälläni ole minkäänlaista aiempaa kokemusta puheterapeutilla käynnistä, on ihan raskasta ruumiillista työtä tekevä mies joka ei kansakoulua kummempaa ole käynyt.



AP

Hei, ihailen kyllä vanhempiesi itsetuntoa. Hehän ovat aika liikuttavia. ajattele nyt vähän kitsekin, voiko tuollaista ottaa todesta. Lempeästi täällä hymyilyttää...

ja sitten kun heitä harvoin nähdään niin se vierailu sitten kestääkin vähintään viikon. Aina sinnepäin mennessä (kesälomilla), teemme mieheni kans niin että käymme ensin minun vanhempien luona viikon, sitten 2vk mieheni vanhempien luona, ja sitten taas viikko minun vanhempieni luona. Muuten tulisimme hulluksi, jos siellä pitäisi olla 2vk putkeen. Lisäksi he suurinpiirtein laskevat öitä että niin ja niin monta yötä olitte miehesi vanhempien luona ja meidän luona yhden yön vähemmän. Ei auta selittää että miehen vanhemmat asuvat lähempänä keskustaa ja sieltä on helpompi kulkea siellä edelleen asuvien ystäviemme luona. Että emme siis koko ajan ole appivanhempieni kanssa vaan kuljemme muuallakin.

Viikko vanhempien luona? Kaksi viikkoa miehen vanhempien luona? Täh?

Meillä myös vanhempani puuttuvat joka asiaan kasvatuksessa ja muussakin. Mutta rasittavinta tässä on mielestäni se, että kun menemme heille, niin lapsemmehan huomaavatkin, että mummon " komentaa" äitiä, eli äiti ei olekaan täällä mummon luona se joka päättää. Niinpä he eivät usko mitään mitä sanon heille ja siitä seuraa mun oman pinnan kiristyminen ja soppa on valmis. Eli lapset osaavat käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ovat ihan mahdottomia. Tästä seuraa se, että vanhempani luulevat, että meillä on kotonakin samanlaista. No, näiden kaikkien samanlaisten vierailukertojen jälkeen olen niin vittuuntunut, että emme ole käyneet vanhempieni luona kuukausiin. Siis tämähän ei ole lastemme vika, vaan minun ja vanhempieni välinen kommunikaatio-ongelma ja se, että he katsovat oikeudekseen puuttua joka asiaan.

niin ei siinä juuri mitään ole tehtävissä. Vähennä yhteydenpitoa.

Suoraan sanottuna huokasin helpotuksesta, koska pystyin näkemään jo tulevaisuuden ongelmat. Isäni ei sen sijaan puutu meidän eikä kenenkään muun elämään.

ap omalla käytöksellään provosoi vanhempia. Et siis ole vielä varsinaisesti lentänyt pesästä vaikka jo oma lapsi onkin. ainakin kiirjoituksesi vilisi asioita, joista voi päätellä ettet ole vielä naksauttanut napanuoraa poikki.

Tai muuten todennäköisesti jossain vaiheessa auktoriteettisi menee kotonakin. Ei välttämättä ole helppoa puhua näistä asioista, kuten meille suomalaisille usein ei muutenkaan. Mutta nyt vain on puhuttava ja nostettava kissa pöydälle. Sinun hyvinvointisi lisäksi on kysymys myös lapsista. Etenkin jos itsellä ei ole paras mahdollinen itsetunto ja vanhemmat ovat vahvoja persoonia niin rohkeutta keskustelu vaatii, mutta se on tehtävä.

Lasten ON USKOTTAVA äitiään kylässä/mummolassa. Tämä on ihan selvä asia. Ei ole olemassa vaihtoehtoa, etteivät lapset usko ja sinun pinna kiristyy. Enkä nyt tarkoita vain sitä, että lapset innoissaan villiintyvät ja eivät kerrasta usko vanhempiaan. Kun oikeasta asiasta vanhempi sanoo, on kylässä uskottava. Jos ei onnistu on mentävä kotiin harjoittelemaan. Kylässä on ihan samat säännöt kuin kotonakin, pitää olla johdonmukainen. Totta kai voi olla poikkeuksia, mutta noin yleensä näin.

Puhu vanhempiesi kanssa! Sanot, että sinulla ja vanhemmillasi on kommunikaatio-ongelma. Voi olla, etteivät vanhempasi ole tietoisia tästä ongelmasta...

Mummolakäynnin pitäisi olla kiva juttu sinullekin (usein jopa levähdyshetkikin), joten asiat kannattaa puhua kuntoon eikä vältellä asiaa.

Vierailija:

Meillä myös vanhempani puuttuvat joka asiaan kasvatuksessa ja muussakin. Mutta rasittavinta tässä on mielestäni se, että kun menemme heille, niin lapsemmehan huomaavatkin, että mummon " komentaa" äitiä, eli äiti ei olekaan täällä mummon luona se joka päättää. Niinpä he eivät usko mitään mitä sanon heille ja siitä seuraa mun oman pinnan kiristyminen ja soppa on valmis. Eli lapset osaavat käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ovat ihan mahdottomia. Tästä seuraa se, että vanhempani luulevat, että meillä on kotonakin samanlaista. No, näiden kaikkien samanlaisten vierailukertojen jälkeen olen niin vittuuntunut, että emme ole käyneet vanhempieni luona kuukausiin. Siis tämähän ei ole lastemme vika, vaan minun ja vanhempieni välinen kommunikaatio-ongelma ja se, että he katsovat oikeudekseen puuttua joka asiaan.