Emmekö kelpaa enää adoptiovanhemmiksi? Miehelläni oli pari vuotta sitten burnout, työuupumus/masennus.

palasi töihin ja hiljensi työtahtia. Ja nyt emme sen takia kelpaa antamaan kotia ja sisaruksia jollekin kodittomalle lapselle? Eihän tuo voi olla oikein?

Ajattele lapsettomin jotka eivät edes saa yhtä lasta!

Voiko tuo olla totta?



Meillä on ollut ajatuksissa ottaa joskus tulevaisuudessa tukilapsi(a), mutta olen sairastanut synnytyksen jälkeisen masennuksen ja kävin pitkän psykoterapian sen vuoksi. Väittäisin olevani terapian jälkeen paljon parempi tukivanhempi kuin ennen masennusta ja terapiaa. Jotenkin olin ajatellut, että kun on käsitellyt vaikeat asiansa ja hoitanut itsensä kuntoon, pystyisi entistä paremmin huolehtimaan muistakin.

Psyykkiset sairaudet voi uusiutua milloin vaan.





Keskittykää olemassa olevaan perheeseenne. Ja onhan teillä vehkeet millä tehdä itse jos niin lapsentuska on.



3xäiti

Sanoinkin että ajatus adoptiosta on ollut vasta mielikuvaleikki. Ja toden totta suututtaa niiden lapsettomien puolesta, meidän elämämme ei tähän kaadu, mutta jonkun voi kaatuakin!



Tuohan on ihan kamala epäkohta! Ymmärrän vakavan masennuksen, vuoden suljetulla jne, mutta että toisen vanhemman pieni väsähtäminenkin riittää syyksi evätä adoptiohakemus.. Suomen lakiko niin sanoo, vai mikä taho?



ap

Ja sitäpaitsi ap saoi etteivät saa enempää, ääliö!

Ei kai uupumus ole sama asia tosiaan kuin suljettu osasto? Ja lääkärit nyt pykäävät kaikille heti lääkityksen, jos menee väsymyksestä jotain sanomaan kenellekään.



Ja entä jos muuten haluaa käydä terapeutilla, ilman mielenterveysongelmia? Sekinkö riittää syyksi evätä adoptio?

Saattaa pistää jonkun ajatukset uusiksi.

Vein aamulla lapset hoitoon, mies jäi kotiin lepäämään, kun tulin kotiin, mies vietti normaalia arkea meidän kanssamme. Lapset eivät edes huomanneet miehessä muuta eroa kuin että oli hieman vaisumpi eikä jaksanut leikkiä.



Miltähän miehestä tuntuu kun saa kuulla tuon parin kuukauden takia olevansa sopimaton vanhemmaksi?



ap

Hoitotasapaino on molemmissa avainsana.



Tosin ne rajaavat pois joitain kohdemaita, kuten Kiinan.

torppaavat adoption.

jotka kaikki ovat riski adoptiossa. Hakijoiden terveys tutkitaan ja kaikki tällaiset sairaudet erityisesti.



Ja jos ihminen uupuu stressitilanteissa, kai sen nyt terve järkikin sanoo, että se ei ole mikään meriitti asiassa, jossa vaaditaan äärimmäistä stressinsietokykyä! Vai mitä?



Useimmat kohdemaat kieltäytyvät antamasta mt-ongelmaisille lapsia, joten ei ole edes Suomen lainsäädännöstä kyse.



Adoptiossa etsitään lapselle kotia, se ei ole lapsettomuudenhoitoa. Ja lapsella on oikeus terveisiin vanhempiin. Adoptiohakijoita on myös jonoiksi asti, joten luonnollisesti heitä raakataan ja valitaan parhaat. Elämä on.

Ap,



älä välitä näistä kommenteista täällä, vaan selvitä asiaa (kertomatta liikaa itsestäne) jonkun ihan oikean tahon kautta.



Musta on omituista, että apua ajoissa hakevat tasapainoiset ihmiset on jotenkin huonompia kuin ne riittävän psykoottiste, jotka ei tunnista/tunnusta mitään ongelmia olevan olemassakaan eivätkä siten saa diagnoosia/hoitoakaan.

jos esimerkiksi katkaisee jalkansa tms. Mutta masennus on uusiutuva sairaus ja todella usein adoptiohanke kaatuu siihen. Jos masennus johtuu lapsettomuuskriisistä, sekin vielä käy, mutta jos oikeasti kyse on huonosta stressinsietokyvystä, niin se on kyllä riski.



Asiasta löytyy vastauksia mm. Interpedian kysymys/vastaus-palstalta.



Näin se nyt vain on. Adoptiota pitää katsella sen lapsen silmin, eikä vanhempien.

esim. sairastettu psykoosi on usein este ja eri maiden viranomaiset suhtautuu erilaisiin psyykkisiin sairauksiin eri tavoin. esim. kiina ja thaimaa muistaakseni karsastavat masennustaustaa ym.



terveisin adoptiojonossa oleva

karsiutuu ainakin Kiina. Siellä masennus on este adoptiolle aina. Thaimaa on myös nuiva, ja siellä taitaa lapsilukunnekin nousta jo ongelmaksi. Etiopia saattaisi lapsiluvun myötä olla mahdollinen.



Teidän tapauksessanne tarkastellaan myös kokonaisuutta ja sitä, että teillä on jo kaksi lasta. Eli kolme lasta, joista yksi adoptiolapsi on takuulla raskaampi hanke kuin yksi ainoa adoptiolapsi. Eli vanhemmilta vaaditaan vielä enemmän.

jos kyseessä on miehen burn-outista johtuva masennus, niin se tuskin estää adoptiota - jos on burn-outin sairastanut niin sitten olisi odotettavissa, että ihminen on oppinut priorisoimaan. Varmaan siinä joku lääkärin arvio tarvitaan, mutta oikeasti masennus ei ole mikään automaattinen blokki.



Terveisin ex-masentunut adoäiti, joka kyllä tiedostaa masennuksen riskit

Miehellä oli muutama vuosi sitten burn out, mutta ei masennusta. Onko tuo pelkkä burn out sitten este adoptiolle? Olemme menossa tässä kuussa ivf-hoitoon, joten ehkä adoptiota ei tarvita, mutta huolettaa jo etukäteen.

Siis tietenkin joku psykoosi, osastohoito, vuosikausien lääkitys tai jotkut vakavat häiriöt kannattaa puhua mutta esimerkiksi kaikki lapsettomuuden kokeneet ovat varmaan olleet masentuneita.

jos tässä todistuksessa ei ole tietoa esim. masennuksesta eikä hakija ole itse siitä kertonut niin ei sitä kyllä mistään kaiveta esille.

Tosin pitäisi sitten olla lääkäri joka ei ole hoitanut ko. asikasta hänen masennusaikanaan.