13v haluaisi lopettaa kirjeenvaihtoharrastuksensa kun kaverit haukkuneet sen noloksi, miten tsempata ettei lopettaisi?

Täytyykö niiden kavereiden tietää kaikki? Jatkakoon salassa, jos ei muuten pysty. Olisihan se ihan mukavaa, että olisi itsetuntoa tehdä asioita avoimesti, mutta esim työpaikkojen kahvihuoneissa on ihan hyvä taito, ettei kerro kaikille kaikkea...

Nythän sulla on paikka opettaa hänet elämään niin kuin itse tahtoo.

Siinä on ehkä arvokkain asenne, mitä ihmisellä voi olla.

Kerro myös, että kaverit jotka harjoittavat painostamista, eivät ole kavereita vaan kiusaajia.

Kannatan myös! Sano vaikka että toi tulee harmittamaan aikuisena jos nyt lopettaa! Varmasti on hienoa jakaa nuoruuden seikkailuja ja kokemuksia myös kansainvälisesti! Ja salassa tietenkin, ei siitä kannata kavereille kertoa jos kerran kiusaavat. Aikuisena ovat sitten kateellisia kun eivät itse ole olleet järkeviä nuoria.

Kerro nuorellesi että ymmärrät miksi pitää soluttautua ryhmään ja olla osa jotakin (kavereita ) koska nuori peilaa itseään paljon tossa iässä kavereihin ja saa itsetuntonsa sieltä mutta mä itse oon omille sanonut että jossakn vaiheessa moni uskaltaa erottautua ja löytää se oma juttu ja omat arvot jotka ei välttämättä ole samoja kaverien kanssa ja se on ihan fine. Että pitää uskaltaa olla oma itsensä eikä pelätä jos kaverit hylkää, ja että oikea kaveri antaa olla eikä kiusaa asioista mitä teet toisin. Jossain vaiheessa saa ehkä jopa kunnioitusta kun uskaltaa olla erilainen. En tie onko tosta apua mutta näin mä oon omille sanonu ku heit "kiusattu" kännykkävapaasta lapsuudesta tms

Auttaisiko, jos katsoisitte jonkun hyvän leffan, jossa kirjeenvaihto on iso osa sitä juttua? Löysin tällaisen listan: https://www.huffingtonpost.com/samara-oshea/post_1700_b_820127.html?guc…

Onko itselläsi tallessa nuoruudenaikaisia kirjeitä, joita voisit näyttää teinillesi? Näkisi, miten ihana kurkistusluukku kirjeet ovat vuosien taakse, sitten kun on itse vanhempi.

Itse olen harrastanut kirjeenvaihtoa siitä asti kun opin kirjoittamaan, ja olen säästänyt kaikki kirjeeni. Vanhoista kirjeistä näkee, mitkä ovat missäkin iässä olleet kuumia puheenaiheita, iloja, suruja, huolenaiheita, millainen huumori purrut, jne. Niiden avulla muistaa asioita, joita muuten olisin jo unohtanut.

Itselläni ei ole ulkomaisia kirjekaveraita ollut, mutta ystävälläni on, ja hän on aikuisena käynyt heitä tapaamassakin mm. Japanissa ja he täällä Suomessa. Netistä löytyy myös etanapostia harrastavien ihmisten blogeja, niistä lapsesi huomaisi, ettei ole harrastuksensa kanssa yksin. En näe mitään muuta syytä kavereiden naljailulle kuin kateuden. Ja onhan syytäkin kadehtia: lapsellasi on ystäviä ulkomaita myöten, hänellä on oma maailmansa, johon nämä kadehtijat eivät pääse sisälle, ja hän saa etumatkaa kielten opiskelussa, samoin kulttuurientuntemuksessa jne. Tuo 13 v on just pahin ikä olla erilainen, ihanaa kun olet lapsesi tukena tässä! Tsemppiä teille molemmille!

Ihana harrastus - kirjoitustaito kehittyy ja saa ihania ystäviä.

Edellinen kirjoittaja tsemppasi siihen, että oppii pitämään puoliaan ja jatkamaan painostuksesta huolimatta.

1. Koskaan ei ole liikaa ystäviä ympäri maailman

2. Verkostoituminen kannattaa aina

3. "Vanhanaikainen" kirjeenvaihto on mahtava tapa - sähköpostit ovat aika tylsiä muistoja sitten myöhemmin, kun haluaa hypistellä vanhoja kirjeitään.

4. Kirjoitustaidon ylläpitäminen on erittäin hyödyllinen taito.

5. Ne kaverit ne vasta noloja tumpeloita ovat.

Mulla oli nuorena yli kymmenen kirjeenvaihtokaveria ympäri maailmaa - osa jäi matkan varrelle, mutta muutama on jäänyt - USA:sta, Brasiliasta, Sri Lankasta ja Englannista. He ovat hyviä ystäviäni ja on ollut mahtava kasvaa heidän kanssaan aikuiseksi, vanhemmaksi (ja pari isovanhemmaksikin). Yhden olen tavannut, ja muiden kanssa siitä ainakin haaveillaan. Aivan mahtavaa! No, mekin olemme siirtyneet snäppäilyyn ja chattailyyn, mutta monesti puhumme siitä, kuinka on mahtava lukea niitä vanhoja kunnon kirjeitä!