Mitä tehdä kun tuntuu sietämättömän pahalle lapsen puolesta? Kun ajattelen lapsen kipua rupean aina itkemään

Suomikin on pullollaan lapsia, jotka kärsii jatkuvia henkisiä kipuja, eikä kukaan tee mitään.

pahin on mennyt jo ohi mutta vieläkään en ole päässyt yli tapahtuneesta. Lapsella ikää 6v ja kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut mutta tämä jotenkin herätti että mitä vain voi oikeasti sattua. Lapsesta tullut miljoona kertaa läheisempi vaikka on ennenkin ollut erittäin läheinen.

on vieläkin pois tolaltaan!? Nyt käsittelet se asian ja ÄKKIÄ!

Kauanko tapahtuneesta on?

en hirveästi viitsi yksityiskohdista puhua tai joku voi pian helposti minut tunnistaa. En usko että lapsi ajattelee että on hänen syynsä, ei tietenkään ole. Lähinnä käyttää tilaisuutta hyväkseen kun on huomannut että vähänkin kun inahtaa niin olen viivana paikalla toteuttamassa toiveet. Kipuja ei varmaan ole enää niin paljon kuin minä luulen ja kuvittelen.

Olet satuttanut lastasi?



Toi kertoo omasta epäonnistumisestasi jos satutat lastasi. Mikä antaa sulle oikeuden satuttaa toisia?

Ihan itse kuule loukkasi

Voi pyhä pamaus, onko sun lapsi ainoo joka on telonu itteensä koskaan? Sää oot ainakin yksi harvoista jokka hellii lapsensa piloille.



Mikä tässä ketjussa on juju?



8

Mikäli tapahtuma oli todella järkyttävä, niin siitä on voinut tulla sekä sinulle että lapselle trauma. Lapsi ei vaan pääse traumastaan yli eikä sitä käsittelemään, jollei äiti saa ensin omaansa käsiteltyä. Niin kauan kuin lapsi näkee äitinsä silmistä itkun, niin kauan hän elää sitä omaa kauhunkokemustaan uudestaan ja uudestaan. Hae itsellesi apua.

Etkö itse auttaisi? Jos lapsi pyytää apua, olen viivana paikalla. Normaalisti meillä ei näissä asioissa ole apuja tarvittu. Enkai täällä kyselisi jos en tietäisi ettei tämä ole normaalia.

Tiedän että jokin trauma jäi tapahtuneesta, enkä todellakaan osaa käsitellä sitä kun tuntuu aivan liian pahalta. Olen yrittänyt jutella tuttujen kanssa mutta se ei ainakaan ole auttanut. Ei se pahalta tuntuminen ole mihinkään hävinnyt.

just näin.

Siis jos autat liikaa, huomaat kerran että lapsi käyttää sua hyväkseen niin rohkase lasta yrittämään itse ja ole tukena. Älä tee kaikkea HETI lapselle valmiiksi.



Jos et selviä niin juttele vaikka neuvolassa, jossa voit jutella. Tämä tuntuu turhalta kun ei tiedä mikä teillä on tilanne.

No onpas täällä empatiakyvytöntä porukkaa liikenteessä. Vaikka olisi tullut märkärupi kaatumisen jälkeen polveen, niin se ei ole tässä ketjussa oleellista. Oleellista on se, että äiti ei pääse traumasta yli ja silloin ei lapsikaan.



Suosittelisin alkuperäistä kysymään apua vaikka neuvolasta. Se on hurjan hienoa, että tiedostat tilanteen ja uskallat siitä asiasta puhua, ystäviesi kanssa, täällä jne., joten kynnys puhua muille lienee myös matala. Psykologin juttusilla käymisestä voisi olla hyötyä.

Taidan soittaa huomenna psykologille ajan. Neuvolaan en viitsi asiasta mitään puhua, mutta psykologille voisin. En kyllä tiedä miten hän voisi minua auttaa. Sellaisen neuvon sain että lapsen kanssa kannattaa puhua siitä kivusta, ei hänellä tunnu kovin pahoja traumoja olevan. Mutta kivusta on puhuttu ja siitä että se kyllä paranee. Ehkä tämä tästä, kun lapsi paranee