Onko muilla ärtyisiä, jatkuvasti kitiseviä, vaativia taaperoita?

Voisiko tytöllä olla allergiaa tms. vaivaa joka aiheuttaa pahaa oloa?

Ensiksikin kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa, sillä jos lapsella on jokin vaiva, allergia esim. se saattaa aiheuttaa epämukavan olon, jota lapsi kitinällään purkaa. Mutta totta on myös se, että jotkut lapset vaan ovat luonteeltaan, sanotaan nyt vaikka haasteellisempia =). Itse en osaa neuvoa muuten, kuin että laittakaa lapselle selkeät rajat, kaikkea ei saa periksi, jatkuvasti ei voi olla viihdyttämässä jne. Jos lapsi oppii, että vanhemmat pomppivat jokaisen mielenliikkeen perässä, veikkaan, että myöhemmin tulee ongelmia.

Kunnes jätimme vehnän ruokavaliosta pois...



Kannattaa miettiä allergioiden mahdollisuus. Meillä oli toki muitakin allergioita, joten siksi osasimme epäillä vehnää joka oli aiemmin epäsopiva mutta nyt tuntui sopivan (ei iho- eikä vatsaoireita). Mutta niin vain vehnän poisjättö toi takaisin kultaisen, ystävällisen taaperomme.

koska neiti nukkuu hyvin ja syökin, jos sille lukee:) Mutta siis syö kuitenkin eikä ole ollut mitään ihottumaoireita.



Kukaan ei voi tajuta, miten henkisesti tää syö naista. aamusta alkaa se vittumainen narina ja jatkuu siihen asti, että lapsi nukahtaa yöunille. Mä voin sanoa ihan suoraan, etten tunne lastani kohtaan oikeestaan paljoakaan positiivisia tunteita. ;(



Eikö kellään ole samanlaista?? Olenko mä aiheuttanut tän kaiken tekemällä jotenkin jotain väärin? Miksei mun lapsi voi olla sellanen hymyileväinen ja iloinen taapero? Tuntuu, että kaikilla muilla sellanen on, paitsi meillä:(



Tyttö rajoittaa meidän elämää jo ihan kaikessa- automatkat ollaan laitettu minimiin, kylässäkään ei jaksais käydä, kun hävettää tytön marina. Etelänreissu oli varsinkin lentojen osalta ihan tuskaa.



Mä alan olla kireä kuin viulunkieli ja tää kaikki heijastuu koko perheeseen. Viikonlopuistakaan ei voi nauttia, kun toi yks terrorisoi lähes kaiken kivan yrittämisen.



Vertaistukea tässä kai kaipailen...

eli käytös muuttui jossain kohtaa? meillä kun tyttö on ollut alusta saakka tollanen...



ap

halusin vain sun tietävän että joku oli lukenut kirjoituksesi ja toivottaa sulle tsemppiä! eihän kukaan voi ikuisuuksiin kitistä ja narista, joten jossain iässä se loppuu pakosti. arveluttaa vaan se, voisko olla jotain ongelmaa, joka aiheuttaa tosiaan pahan olon. mutta kuulostat mahtavalta äidiltä, kun olet jaksanut näinkin pitkään kitisijää! itsellä tuntuu että hermot menee jo yhdestä kitinäpäivästä, joten tuhannet hatunnostot ja rispektit sulle täältä.

Poika haluaisi olla koko ajan sylissä. Ja ulkona vaan makaa hangessa. Kiukuttelee kaikesta. Olen melko väsynyt hänen kanssaan, odotan vaan että kasvaa. Esikoinen oli paljon itsenäisempi tapaus. Tutki ja touhusi ja ulkoili mieluusti. Tämä vaan roikkuu lahkeessa ja huutaa. Yhteen aikaan ainakin huuto johtui hampaista, noin puoli vuotta sitä kesti. Kaikki hampaat tuli rytinällä. Heti aamulla herättyään poika huutaa äitiä oikein komentaen ja siitä lähtien hän näyttää kovaa miten tahti menee. En tietenkään suostu kaikkeen, mutta kun yksin oon lasten kanssa suurimmaks osaks, niin väsyyhän sitä kuka vaan ja haluaisi, että joskus olis rauhallista ja lapset tyytyväisiä.



t.tepa

jos haluat tässä sähköposti osoitteeni.

vanilla_670@hotmail. com



en jaksa nyt tähän euveta kirjoittamaan koko tarinaa mutta kirjoittelehan niin kerron sinulle meidän tarinan:)

Olen luultavasti itse ollut kuin tuo sun lapsi. Ainakin, mitä äitini mulle on kertonut ja muistan itsekin jatkuvan pahan olon tunteen lapsena. Mulla syynä oli ainakin osittain mustasukkaisuus. Olisin halunnut olla ainoa lapsi.

Mulla on myös aina ollut räjähtävä temperamentti ja lyhyt pinna, on vieläkin, mutta nykyään osaan jo suhteuttaa asioita.

Olen vasta näin aikuisiällä päässyt selvittelemään asioita mm. terapiassa ja olen onnistunut elämään tähän asti oikein kivasti.

Toivotan sulle pitkää pinnaa ja kehoitan juttelemaan neuvolassa. Mun äiti oli liian ylpeä pyytääkseen apua ja oli aika väsynyt ja ilmeisesti kärsi myös masennuksesta.

ap

Tiedän tunteesi ja toivotan jaksamista ja tsemppiä kovasti!! Meillä kuopus (tyttö) on nyt 1.5-vuotias ja edelleenkin temperamenttisempi, kuin isosiskonsa, mutta meillä on elämä jo selvästi helpottanut. Kirjoitin joskus tännekin epätoivoissani, kun tuntui, että elämä oli yhtä huutoa ja kiukuttelua ja mikään ei ole koskaan hyvin. Meillä kuopus oli myös vauvasta asti kärttyinen ja itkuinen ja odotin, että helpottaisi, kun alkaa kontata ja sitten kävellä, mutta ei. Tutti suussa syliin rauhoittui, mutta enhän voinut kaiket ajat istua sohvalla pitäen häntä sylissä. Ei ollut kiva mennä kylään eikä kutsua vieraita, koska tyttö vain huusi melkein koko ajan, jos ei saanut olla sylissäni. Isä ei kelvannut hoitajaksi/lohduttajaksi.



Mutta nyt jo muutaman kuukauden ajan tyttö on ollut kuin toinen ihminen. Viihtyy yksin/siskon kanssa leikkien, on iloinen ja aurinkoinen. Saa tietysti raivo- ja itkukohtauksia, on itsepäinen ja tänäänkin kaupassa suuttui, kun ei saanut hyllystä jotain, mitä olisi halunnut. Mutta kaiken kaikkiaan, lapsi on selvästi tyytyväinen elämään ja oma pinnakaan ei ole enää koko ajan kireällä. Tyttö osaa jo aika paljon sanoja, joten ehkä sekin on auttanut, että osaa ilmaista itseään niin, että toiset ymmärtää.



Toivottavasti teilläkin vielä helpottaa!!

Tilanne ei ollut noin paha, kuin sinun lapsellasi, mutta muistan myös jatkuvan tyytymättömyyden. Vasta tämän ihan erilaisen kuopuksen kohdalla sain kokea, mitä on kun osaa vastata lapsen tarpeisiin.



Itkuherkkyyttää, nukkumattomuutta, puistot ei kiinnostaneet, kahdestaan äidin kanssa oli asiat huonosti jne.



Pakko vain odottaa, että kasvaa ja voi vaatia lapselta jonkinlaista itsensä hallintaa.

ja alusta saakka itkenyt paljon. Vähän yli vuoden ikäisenä todettiin maitoallergia ja kun alkoi juoda soijamaitoa, niin se ihan jatkuva kitinä ja vinkuna lähti pois. Ja sen alta tuli esiin iloinen ja reipas poika!



Edelleenkin tulistuu nopeasti ja pienistä, vaikea välillä saada rauhoittumaan. On kuitenkin sellainen paljon hellyyttä kaipaava pikkumies. Isoveljensä lopetti " turhan itkemisen" kun siihen ei vaan kiinnittänyt huomiota. Mutta tämä pikkuveli jaksaisi huutaa miten kauan vain. Ja lopulta monesti on rauhoittunut antamalla paljon huomiota ja puhelemalla, että " ymmärrän, että harmittaa" jne.



Uskon, että kun poika oppii puhumaan ja ymmärrämme toisiamme, asiat helpottavat. Mutta tuota temperamenttisuutta ei varmaan koskaan voi vähentää...

anna sinun osoite niin kirjoitan sinulle. kyllä tuo osoite pitäisi toimia.



t:10

ollut koko elämänsä. Ihana kyllä mutta varsin vaativa. Nyt alkaa lähestyä uhmaikä ja muutama viikko on ollut erityisen hankalaa. Tänään on raivonnut kaksi tuntia putkeen ja koko ajan ihan räjähdysherkkä. Meillä on aina vaikeuksia tuottaneet mm. seuraavat asiat: pukeminen, riisuminen, vaipanvaihto, hampaiden pesu, kieltämiset ja nukahtaminen. Välillä on kausia että automatkat ovat yhtä tuskaa. Syöminen on toisinaan hankalaa muttei onneksi aina. Kaupassa käynnistä on alkanut tulla myös haastavaa. Ulkona viihtyy hyvin, mutten aina voi olla puistossa. Meillä ei ole omaa pihaa, eikä joka välissä ole mahdollista lähteä ulos.



Meidän poika ei viihdy sylissä juuri koskaan, eikä paikallaan ylipäätään. Ongelmia tulee siitä jos en koko ajan viihdytä tai sitten jos puuhailee itsekseen, tekee jotain kiellettyä lähes koko ajan, siis sellaista jonka tietää olevan kiellettyä. Siitä sitten seuraa kieltoja ja raivareita jne. Kotitöitä on tosi hankala tehdä kun koko ajan pitää olla vetämässä jostain pois tms.



Mutta nyt taidan lähteä aiheuttamaan huutokohtauksen kun mennään pesulle ja hampaanpesulle ja potallakin pitäisi käydä ja laittaa yövaippa ja mennä nukkumaan... Huh. Nämä kaikki ovat niitä hankalia puuhia meillä nykyisin.