Olemmeko ainoaita joilla varaa vain yhteen lapseen, siis rahallisesti tämä poika jää ainoaksi.

kysyn, että onko tosiaan turhaa ja väärin, että lapsi saisi harrastaa sitä, mitä hän oikein tosissaan haluaa. Että hänelle vain sanotaan, että ei käy, keksi joku toinen tilalle?

väärin tai turhuutta, mutta se ei ole lapsen oikeus eikä vanhemman velvollisuus. Siinä on vissi ero. Ja ei mulla esim. formula-harrastusta olisi varaa kustantaa yhdellekään, joten olis varmaan pitänyt jäädä lapsettomaksi :)



Eli kukin tavallaan, mutta ihan turha tulla lässyttämään, että vanhempien on pakko kustantaa lapsille materialistisia turhakkeita tai jättää lapset tekemättä.

rahaa ettei ole varaa kun siihen yhteen? Motkotuksen saan kyllä niskaani kun tähän ketjuun sekaannuin. Ihmettelen vaan, kun itse olen ollu kotona 11 vuotta lasten kans, mies tavallinen rakennustyömies.



5 lasta on joista vanhin 10, nuorin 2. Lapest harrastaa ja heille menee jokaiselle rahaa säästöön. Eikä ole koskaan ollut tiukkaa, vaikka miehen palkkakin on alle keskitason. Kai sitä sitten tulee käytettyä yhteen lapseen rahaa enemmän, siis jos ei ole kuin se yksi lapsi.

ja kallis harrastus tai sisarus, niin kyllä sisarus on tärkeämpi.

Vierailija:

kysyn, että onko tosiaan turhaa ja väärin, että lapsi saisi harrastaa sitä, mitä hän oikein tosissaan haluaa. Että hänelle vain sanotaan, että ei käy, keksi joku toinen tilalle?

Voi olla että eka jo tuli hoidoilla, tai luomustikin, mutta tokan yritykseen tarvittaisiin kalliita tutkimuksia ja hoitoja. Julkisella puolella on omat rajoitteensa ettei esim. tehdä hoitoa enempää kuin 3 kertaa, ikä voi olla este, tai sitten vaan jonot niin pitkät ettei ehdi ikärajojen puitteissa hoitoon päästä, Ja jos hoidoillakin alkaa raskaus, joka päättyy keskenmenoon, tippuu taas jonon hännille.



Yksityisellä yksi hoitokerta noissa monimutkaisemmissa hoidoissa lääkkeineen voi maksaa yli 2000 eur/krt. Kuinka monta kierrosta olet valmis yrittämään ilman takuuta onnistumisesta, jos esim. taloudellinen tilanne se, että hoitoja varten joutuu ottamaan lainoja ja pikavippejä..?



Tää vaan tuli mieleen yhtenä esimerkkinä siitä miten taloudellinen tilanne voi vaikuttaa lasten lukumäärään. Meillä on onneksi vielä varaa juosta hoidoissa, joten toivoa pikkukakkosesta on...

mutta omieni (2) ei tarvitse ainakaan olla harrastamatta jotain kohtuuhintaista lajia. Moottoriurheilu on poissuljettu.

Mutta perus pallolajit, voimistelut jne, kyllä onnistuu.



Minusta on lasta kohtaan väärin, jos ei saa toteuttaa itseään muutamassa harrastuksessa, siis sellaisessa jossa saa onnistumisen kokemuksia.



Aika pahalta tuntuisi sanoa, ei käy tuo valitsemasi, hanki halvempi.

Kyllähän lapsi sen nielisi, mutta onko se reilua, siitä ollaan varmaan eri mieltä maailamn tappiin asti.



Me lähdetään myös siitä, että me tuemme lasten opintoja ja koska nekin ovet on hyvää pitää auki, voi olla, että tuemme lasten opintoja monen monta vuotta..

Suomi on täynnä Nico-Pettereitä, joiden vanhemmat ovat laittaneet Nico-Petterin harrastamaan kymmentä eri lajia, joista Nico-Petteri ei itse oikein edes tykkää eikä ole oikeastaan lahjakaskaan, vaikka isi niin luulee.

lapset kokonaan hankkimatta?

ei aina ole kyse jostain moottoriurheilusta tai extreme-lajista. Ymmärrän, että joillakin on todella tiukka taloudellinen tilanne, ei asiat ole aina niin yksinkertaisia. Mutta tällaisella tavallisella keskituloisella perheellä, kuin me, asiat ovat mielestäni monillakin valintakysymyksiä. Meillä on toistaikseksi ollut varaa viiden lapsen harrastuksiin ja ihan mukavaan elintasoon. Meillä sitten tingitään monista muista asioista, kuten että me vanhemmat emme esim. käytä rahaa harrastuksiin,baareihin, alkoholiin tai tupakkaan, sillä säästää jo aikalailla vuodessa.

Miksi pitäisi haluta toinen, jos se tarkoittaa, että sen jälkeen ollaan p-a? Ei kaikkia halua olla 11 vuotta kotona hoitaen 6 kakaraa ja laskien, montako penniä mihinkin ateriaan meni. Kukin elää elämänsä tavallaan.



Ja minusta jokaiselle lapselle pitäisi viimeistään murrosiässä olla oma huone.



*kivisadetta odotellen*

itse olen kotoisin nelilapsisesta perheestä. Isä kävi töissä, äiti hoiti lapset yksin niin, että kahden vanhemman kanssa oli pari vuotta osa-aikaisessa työssä ja kahden nuoremman kanssa kotona niin että meni töihin vasta kun nuorin meni kouluun.



ei ole minun valintani. tai mistäs sen tietää, mutta yhdellä mennään. lisäksi minulla ja miehelläni ei ole mitään säännöllisiä tuloja (olemme tutkijoita)

Minä halveksin niitä jotka tieten tahtoen tekee lapsia sossun elätettäviksi!

Kunnioitan suuresti perheitä jotka miettivät realistisesti elämäänsä ja tulotasoaan ja monen lapsen kasvatukseen ja koulutukseen se riittää.

Onko kärsinyt?

Olisiko mieluummin jäänyt syntymättä kuin missannut ratsastustunnit Ruskeasuolla?

Saattaa vaatia pientä ponnistelua meiltä vanhemmilta se, että lapsi saa harrastaa kallista harrastusta.



Mieluummin kasvatan kaksi lasta, jotka oppivat ymmärtämään rahan arvon,eivätkä saa aina sitä mitä tahtovat kuin yhden velliperseen joka saa kaiken periksi, kalliit harrastukset ja muut välineet viimesen päälle.

Vierailija:

Vilpittömät onnittelut ap:lle siitä, että on ymmärtänyt mihin on varaa ja elää sen mukaisesti. Niin kovin moni hankkii lapsia lapsen perään ja ihmettelee sitten myöhemmin mistä rahat. Harva oikeasti tuossa vaiheessa ajattelee pidemmälle. Kaikkea hyvää teille.

Meille toinen lapsi mahtuisi tähän asuntoon (4h+k), mutta auto menisi vaihtoon (pikkuauto). Kolmas lapsi pistäisi myös asunnon vaihtoon, joten kalliiksi tulisi.

Vierailija:

Miksi pitäisi haluta toinen, jos se tarkoittaa, että sen jälkeen ollaan p-a? Ei kaikkia halua olla 11 vuotta kotona hoitaen 6 kakaraa ja laskien, montako penniä mihinkin ateriaan meni. Kukin elää elämänsä tavallaan.

Ja minusta jokaiselle lapselle pitäisi viimeistään murrosiässä olla oma huone.

*kivisadetta odotellen*

Ja ei, tietenkin valitsen elämän, mutta kyllä mua nyt aikuisena ottaa päähän. Varsinkin kun mun vanhemmat olisivat voineet ne luistimet maksaa, jos eivät olisi kuluttaneet itseensä niin paljon..



En anna vahingon kiertää!

Itse en osaisi elää noin suunnitelmallisesti ja laskea jokaisen lapsen arvon rahassa!



Meille nämä kolme lasta ovat tulleet koska olemme heidät halunneet. Enkä ole heitä tähän maailmaan synnyttänyt että he voisivat harrastaa jotain kalliita lajeja tms.



Olen ollut pitkään hoitovapaalla kaikkien kanssa, mies on pienipalkkainen. Asumme omakotitalossa (vanhassa) ja meillä on kaksi täysin toimivaa autoa. Ensi vuonna rakennamme uuden talon. Perustalo, mutta jokaiselle lapselle ei saada omaa huonetta tai jos saadaan niin sitten itselle ei ole työhuonetta. Mutta kun elämässä EI voi kaikkea saada!



Lapsemme tulevat luultavasti harrastamaan ainakin musiikkia, koska sukumme on musikaalista porukkaa. Mutta sen nyt tiedän, että ei se heidän kohdallaan ainakaan tule siihen kaatumaan ettei olisi soittimiin tai soittotunteihin varaa. Eivät soittimetkaan nyt sentään NIIN kalliita ole, ja käytettyjäkin löytyy jopa markkinoilta. Soittotunnit eivät myöskään ole täälläpäin kalliita.



En suostu olemaan noin pinnallinen, että ajattelisin että lapsen tekee vain RAHA onnelliseksi?! Koska siitähän tässä on kyse, vai mitä? Entäs muut arvot? Toisten ihmisten kunnioittaminen ja välittäminen. Yhdessäolo perheen kesken.



Meidän perhe viettää paljon aikaa yhdessä. Teemme paljon metsäretkiä ja -vaelluksia. Polkupyöräretket kesisin. No ehkä lapsistani tulee kilpapyöräilijöitä sitten:).



On se kumma kun lapsen tekee nykyään onnelliseksi vain joku fiiiini harrastus, mikään vanha kunnon harrastus (=halvempi ja jossa ei ole niin paljon glamouria) ei enää kelpaakaan.



Tai merkkivaatteet? Onneksi asumme paikkakunnalla, jolla vaatemerkillä ei ole eroa. Sitäpaitsi nykyään löytää todella siistejä vaatteita kohtuuhintaan.



Toki teini-ikäisille ei ehkä mikään kelpaakaan, mutta onko se niin kamalaa jos se teini-ikäinen ei aina kaikkea saakaan? Opetus tärkeä sekin tässä elämässä.