Olemmeko ainoaita joilla varaa vain yhteen lapseen, siis rahallisesti tämä poika jää ainoaksi.

Mutta jos perusteluna on ainoastaan ja vain rahan puute, ihmetyttää hieman joidenkin, luultavasti kuitenkin kohtuullisen nuorten ihmisten näköalattomuus. Oletteko aivan varmoja että olette myös kymmenen vuoden päästä vähävaraisia? Ja aiotteko alistua siihen?

Vierailija:

Minä halveksin niitä jotka tieten tahtoen tekee lapsia sossun elätettäviksi!

Kunnioitan suuresti perheitä jotka miettivät realistisesti elämäänsä ja tulotasoaan ja monen lapsen kasvatukseen ja koulutukseen se riittää.

Vaikka miten realistisesti miettisi elämäänsä, tosiasia on kuitenkin että koska tahansa voi kenelle tahansa sattua mitä hyvänsä. Ja silloin on varmaan sinustakin ihan hyvä juttu, että sossu auttaa. Ja toistaiseksi Suomessa on asiat sen verran hyvällä mallilla, että kasvatukseen ja koulutukseen on kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet varallisuuteen katsomatta.

Ja se kuitenkin lienee tärkein asia maailmassa, vai mitä?

eikä edes yritetä kouluttautua ja nousta sielä köyhyyskuopasta. Siinä on vissi ero!

Ja kyllä opiskelu ainakin Helsingissä tulee pirun kalliiksi jos ei yhtään tukea vanhemmiltaan saa+ tutkinto venyy. Minä ainakin haluan auttaa hyvässä tarkoituksessa!

Alkuperäistä ymmärrän täysin.



Sen sijaan olen varsin tyrmistynyt monen tässä ketjussa kirjoittaneen kommenteista. Monet vetoavat, että alkuperäisellä on väärät arvot. Kuinka jollain on varaa sanoa toisten arvoista yhtään mitään, kun ei kuitenkaan ole mistään rikollisesta toiminnasta kyse? Mistä sen tietää, että kenen arvot sitä parempia ovat? Ja kun tilanteita on vielä erilaisia, niin eikö nekin kannattaisi ottaa huomioon?



Jonkun arvo saa olla ihan rauhassa se, että lapsia tehdään niin paljon kuin Luoja suo (vaikka äidin henki siinä lopulta menisi). Jonkun toisen arvo voi olla ihan hyvin se, että ei tehdä yhtään lapsia vaan nautitaan elämästä yksin tai miehen kanssa. Jonkun kolmannen arvo voi olla se, että tehdään yksi lapsi, jonkun kaksi, jonkun kolme, jonkun 5. Mistä ihmeestä kellään muulla on varaa arvostella sitä miten toisissa perheissä tehdään? Ovatko ihmiset todellakin niin kapeakatseisia, että näkevät sen oman tapansa elää vain oikeaksi ja katsovat aiheelliseksi vielä kertoa, että asia on niin?



Minusta vanhemmuus on niin tärkeä rooli, että minusta ei ole ollenkaan aiheetonta miettiä sitä, että miten henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti jaksaa hoitaa lapsensa. Hatunnosto vaan alkuperäiselle, että miettii ennen kuin toimii!



Ja niille tiedoksi, joiden mielestä lapsi ei maksa mitään, niin tutkimusten mukaan lapsi maksaa keskimäärin noin 500 euroa kuussa ydinperheessä ja noin 450 euroa eroperheessä. Mitä nuorempi lapsi, niin sitä vähemmän maksaa. Tästä oli ihan hyvä artikkeli viimeisimmässä Kotivinkissäkin, että miten ne menot kasvaa.



Jos lapsi maksaa 500 euroa kuussa ja siitä vähennetään yhteiskunnan maksama 100 euroa, niin lapsi tulee maksamaan noin 100000 euroa. Jos perheessä on kaksi lasta, niin ei se kovin kaukana ole 200000 eurosta (vaikka nyt jotain voi kierrättääkin, niin ei kuitenkaan esim. ruokaa tai tilaa asunnossa tai harrastuksia). Kotivinkin mukaan todennäköisempi kustannus on lapsesta noin 150000.



Kuinka moni sitä nyt ylipäätään tekee muita 100000-150000 hankintoja ilman mitään mietintää, että miten sen meinaa maksaa? (arvaan kyllä, miten moni tulee kohta kertomaan, että ei heidän lapsensa vaan niin paljoa maksa, mutta tuo on se keskimääräinen summa mikä lapseen menee ja lisäksi monet unohtavat laskuistaan monia juttuja)



Itse kerran eronneena mietin asian vielä niin että kun lapsia hankin, että miten monta lasta _minä_ pystyn henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti kasvattamaan tarvittaessa. Tämä on länsimaisessa yhteiskunnassa vielä täysin mahdollista. Jossain muuallapäin maailmaa taas elämä on ihan toisenlaista. Ehkäisyä ei ole ja lapsia pitää kenties tehdä jopa vanhuuden päivien varalle.

mutta terveys ei anna periksi, siis juuri ja juuri selviän tämän yhden kanssa kroonisesti sairaana ja kunnalta on turha odottaa mitään apua, kun en kuitenkaan ole tarpeeksi sairas.

Eli siis lapsemme jää ainoaksi, vaikka olisin valmis elintasosta tinkimään jotta toinen voisi tulla. Emme kuitenkaan tienaa niin paljon että pystyisimme ostamaan kotiin apua tarvittavaa määrää sen toisen vauvan tultua.

Miehen veli nyt on... Hänen mielestään heillä ei ole varaa kuin kahteen lapseen, minun näkökulmastani heillä olisi varaa vaikka kuinka hyvin. Mutta valitettavasti heidän perheelleen on tärkeämpää, että talossa on uusinta tekniikkaa ja merkkivaatteet päällä. Että ne priorisoinnit, ne priorisoinnit..



Ei ihmekään, ettei Suomeen synny riittävästi lapsia! Kait sitten nykyihminen on sen verran itsekäskin, että haluaa ennen kaikkea käyttää sitä rahaa myös ITSEENSÄ.



Ja sitten siitä pienestä Jasmiinasta halutaan yrittää tehdä oikein onnellinen ihminen, ihan sillä että Jasmiinalle hankitaan kaikki mitä hän haluaa. Isi ja äiti sitten pakertavat töissä, että Jasmiina saisi harrastaa ja että voisivat kaksi kertaa vuodessa matkustella:).

50 vuodessa, keskimäärin joka lapsella on 617 lelua. Aika hurjaa, että joku haluaa tästäkin kiihdyttää aitoon Kiinan malliin. Siellä pikkukeisarit ovat todellinen ongelma. Ainokaisille syydetään kaikki ja maailmankuva vääristyy täysin.

Jäi sana pois.

Meillä on sellaiset arvot, että pyrimme elättämään itsemme ja lapsemme itse tienatuilla rahoilla. Ihan kamala ajatus, että joku perustaa ison perheen sillä ajatuksella, että kyllä yhteiskunta huolehtii ja toimeentulotukea saa.



Huh millaiset arvot numerolla 47 on. Itse ei tarvitse tikkua ristiin laittaan, kyllä yhteiskunta huolehtii...

Tätä lukiessa ihmettelen, että miksi lapset pitäisi haluta vain tunteella? Minä olen ehkäissyt 17 vuotta naisen elämästäni, että en saisi lapsia. Milloin taloudellinen tilanne on ollut huono, milloin opiskelut kesken, milloin mitäkin. Yksi lapsi meiltä löytyy ja todennäköisesti toinenkin halutaan. Emme todellakaan kasvata mitään pikkukeisareita, mutta en koe _omaksi valinnakseni_ myöskään sitä, että meille tulisi tusina lapsia, joiden kanssa asutaan kaupungin vuokraluukussa sossun tuilla tms. Ihan näin yhtä kärjistetysti ilmaisten, kuin mitä tässä ketjussa näemmä yhden lapsen perheistä ajatellaan. Eiköhän suurimmalla osalla lapsilukutoiveissa paina myös järkisyyt tunnesyiden ohella ja usein näiden kesken joudutaan tekemään kompromisseja. Harrastusten tarjoaminen lapselle on muutenkin mielestäni eri juttu kuin esim. se, että kotona on 1000-kunta kiinalaista muovilelua.



Miksi pitää taas niin mustavalkoisesti nähdä kaksi ääripäätä? Miksi vain se toinen tapa (=kirjoittajan oma) on se oikea?

ennen kuin hankkii lapsia että mihin omat rahkeet riitävät! Mitä ihmeen pahaa tässä voisi olla?



Jos paljon saaneesta ainokaisesta voi tulla joskus tulla hemmoteltu " keisari" , niin olen nähnyt myös köyhistä suurperheistä tulevilla traumoja rahan suhteen. Ollaan kamalan pihejä tai sitten rohmutaan itselle kaikki näyttämisenhaluisesti kun raha ja sen puute on varjostaneet lapsuutta. Että ei sellaisellakaan perhetaustalla ne arvot mitään niin epäitsekkäitä aina ole...



Ikinä ei tietenkään kukaan tiedä mikä on talous viiden vuoden kulutta. Itsellä yksi lapsi eikä tähän valintaan ollut raha kuin pienehkö peruste.

Meidän rahat ei riittäisi alkuunkaan näiden viiden lapsen kanssa jos näin olisi. Teini-iässä varmaan kuluttavatkin jo lähes tuon, mutta ei pienet, vaikka riippuuhan se varmasti myös miten ja mitä ostetaan. Itse en saanut harrastaa mitään kovin kallista, ihan perusharrastukisia oli meillä. Kuitenkin onnellisempi olen kahdesta sisaruksestani, kun siitä että sainko käydä ratsastustunneilla vain en.

Olen kyllä sitä mieltä, että lasten koulutusta ja harrastuksia tulee tukea, joten meillä luku jää kahteen. Olemme keskituloisia.

Jonkun mielestä on suorastaan väärin jättää lapsiluku yhteen muun syyn kuin lapsettomuuden takia. Kuulemma lapsen on pakko saada sisarus.



Jonkun mielestä lapsen on pakko saada kallis harrastus.



Mun puolestani jokainen tehköön niin kuin haluaa. En ole sitä mieltä, että kalliit harrastukset tms. olisivat välttämättömyys. Mutta kyllä aika moni on ilman sisarustakin elänyt ihan onnellisen elämän.



Aika näyttää, päätetäänkö itse yrittää esikoiselle sisarusta vai ei.

Jos ei ole varaa maksaa sitä kallista lätkäharrastusta niin sitten lapsi keksii jonkun muun, valinnanvaraa kyllä on.

Tai jos ei ole varaa isoon taloon ja kaikille lapsille omaan huoneeseen, niin sitten ei ole.



Ei lapset siihen kuole, tai ole välttämättä edes onnetomia, jos ei ole omaa huonetta tai Thaimaanlomaa vuosittain.

Järkyttävää kulutushysteriaa opetatte lapsillenne :(

ja koko ajan kasvaa menot. Lapsella on luontaisia lahjoja tähän lajiin (ei lätkä), joten musta olisi ainakin aika skeidaa sanoa muksulle, että keksi joku muu.



Mutta kukin tavallaan, me selviydytään kyllä näistä kahdesta, enempää emme tee, emmekä edes halua.

Minä olen täsmälleen samaa mieltä. Mutta totuus on se, että kulutusjuhlilla on aina paskanen loppu ja taantuma/lama tulee ennemmin tai myöhemmin. Niille lapsille sekin on helpompaa, jotka eivät ole tottuneet kerskakulutukseen.

on vaan yksi.

Vierailija:

Kolmas se sitten vasta kallis onkin, kun ei enää se perus 4h+k ja tavallinen perheauto riitäkään.

Valintakysymyksiähän nämä ovat. Jos jotain saat, aina pitää jostain muusta tinkiä.