Bloggari puhuu yhtä ja tekee toisin...
Mikähän siinä on että hän ei opi vaan sairaalasta päästyään blogattava kiihtyvällä tahdilla. Vain 4 viikkoa eli sairaalassa olonsa ajan malttoi pysyä pois blogistaan. Kun some selkeästi saa A:n voimaan huonosti. Kateus jonka myöntänyt kolmasti nostaa tottavie päätään ja kilpailu henkisyys. Hänen oltava paras. Lukisitpa A tämän ja lopettaisit bloggaamisen voisit paljon paremmin.
Kommentit (5)
Pellavaa ja Pastellia kirjoittaa miten pitää hidastaa, olla järkevä some käyttäjä. Kuitenkin hänellä lähtee aivan lapasesta Suomen käyttö. Niinkuin itse kertonutkin että ostelee kaikkea kaunista ja on kateellinen muille. Hän todella jakelee kuin asiantuntija neuvoja muttei itse kykene niitä noudattamaan. No bloginsa on niin Outo muutenkin että puhtaasta viihdyttävyydestä luen sitä,kuin lukisi 7 lehteä..😄😄😄
Todistelee lukijoilleen asioita joihin ei todellisuudessa pysty. Kaikki on kullattuja siloiteltua, mutta silkkoa sisältä. Epämiellyttävä persoona. Hänen lähellään on kiusallista ja jotenkin myrkyttynyt ilmapiiri. Puhuu ikävästi muista ihmisistä. Sitä ei voi laittaa masennuksen piikkiin. Se on luonteessa.
No kun katsoo sen blogin tunnetiloja niin suurin osa tuntee hämmennystä. Pellavaa ja pastellia blogin kirjoitusten lopussa on semmonen mitä tunteita tämä sinussa herättää. Niin kauan kun se toiminto ollu niin eniten on hämmennystä. Jos on moninaisten mielensairauksien kanssa vaikeeta niin kyllä suljettu blogi toimisi paremmin. Tämähän vetää kuin chitti kärpäsiä.. Missään nimessä ei ole hyväksi pitää avointa blogia. Asia olisi toinen jos bloggari kertoisi realistisesti ja ihan rehdisti kaikki. Mutta annetaan ymmärtää ihan väärin asioita. Ikävä fiilis siitä tulee ja se fiilis kääntyy bloggaria vastaan.
Feikki tyyppi. Itse myöntänyt esittävänsä et kaikki hyvin vaikk ei Oo. Kulissit tärkeämpää ku totuus.
Yksi tuttu pitää treeniblogia missä kehuu suorituksiaan ja treenejään. Kävin sit katsomassa, niin 10v vanhoi kuvia ja ikä on laitettu 25 vaikka oikeesti on 35 ja syöttösika. Neuvoo muita, mutta ite syö aamusta iltaan. Meietin, että mitä hlvettiä oikeasti. Tsemppaa muita ja haukkuu laiskoja. Itse ei ole niinku kirjoittaa.