Lue keskustelun säännöt.
Elämä menee hukkaan kun on niin yksin ja aina vain töissä tai kotona
31.05.2018 |
Taidan olla vähän kyllästynyt elämääni. Ei ole kavereita, eikä edes miestä - ja vaikka olisikin niin en mä tiedä muuttaisiko se mitään. Olihan täällä vastikään joitakin yksinäisyyttä valittelevia vauvanodottajiakin, sellainen mäkin olisin jos olisin miehen kanssa ja perheellistymässä. Mitähän sitä keksisi?
Kommentit (10)
Sanos muuta. Yritin väkisin seurustella yhden miehen kanssa. Ei se oikein lämmennyt. Yli 50 v naimaton. Se oli Aina töissä, vanhempien luona, tai joskus kavereidensa kanssa. Usein kun soitin se oli yksin kotona ellei töissä. Harvemmin innostui soitosta. Ajattelin, että miten joku voi heittää elämänsä pois noin. Odotti kuulemma jotain unelmaprinsessaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko etsinyt kavereita tai miestä jostakin? Voisithan edes kokeilla muuttuisko mieliala, jos saisit seuraa.
Elämä voi olla mielekästä vaikka yksin(äinen) olisikin. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, asenne ratkaisee.
Aloita vaikka uusi harrastus, joko liikuntaan liittyvää tai jotain muuta. Tai opettele uusi taito, esim uusi kieli tai kutomaan.
Tai käy hakemassa kirjastosta mielenkiintoisia kirjoja.
Itse pyrin joka viikko tekemään jotain erityistä, esim pyrin käymään ainakin kerran viikossa itsekseni kahvilla/syömässä/baarissa/elokuvissa/kirpparikierroksella yms. Oma seura, paras seura. En ole riippuvainen muista ihmisistä vaan viihdyn myös yksin. =)
Voin samaistua hyvin vahvasti, minkä ikäinen olet?
Vierailija kirjoitti:
Elämä voi olla mielekästä vaikka yksin(äinen) olisikin. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, asenne ratkaisee.
Aloita vaikka uusi harrastus, joko liikuntaan liittyvää tai jotain muuta. Tai opettele uusi taito, esim uusi kieli tai kutomaan.
Tai käy hakemassa kirjastosta mielenkiintoisia kirjoja.
Itse pyrin joka viikko tekemään jotain erityistä, esim pyrin käymään ainakin kerran viikossa itsekseni kahvilla/syömässä/baarissa/elokuvissa/kirpparikierroksella yms. Oma seura, paras seura. En ole riippuvainen muista ihmisistä vaan viihdyn myös yksin. =)
Just näin. Tykkään omista nahoistani.
Se että elämä meni tämmöiseksi ettei tässä nyt muita ole, olen tottakai itse aiheuttanut. Se paha olo jonka kanssa kipuilin viimeiset 10v niin huh huh. Itsekkään pitänyt omasta seurastani joten ei ihme että nyt näin.
Pikkuhiljaa aloittelen toisenlaista elämää. Katsotaan mihin vie. Ei tässä ole kiire mihinkään.
Aiemmin tiedostamatta odotin ihmistä joka vetää mukanaan suureen seikkailuun. Nyt tiedän ettei semmoista olekaan vaan oikea onni on omissa käsissä. Pitää luottaa itseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko etsinyt kavereita tai miestä jostakin? Voisithan edes kokeilla muuttuisko mieliala, jos saisit seuraa.
En ole aloittaja vaan toinen yksinäinen, ja kiinnostaisi kuulla jotain toimivia vinkkejä mistä ja miten kavereita voisi hankkia? Itse olen kokeillut tuloksetta taide/käsityö-, kieli- ja liikuntaharrastukset eikä seuraa irronnut. Vaikuttaa siltä ettei monetkaan mene harrastuksiin tutustuakseen ihmisiin vaan vain harrastamaan ja sitten kotiin oman kullan ja vanhojen kavereiden luokse. Aikuisilla tuntuu kaverikiintiö olevan jo pääsääntöisesti täynnä. Tai ehkä vika on minussa, että ihmiset eivät vaan halua minun seuraani. Varmaan se on tämä, ei kai sitä muuten olisi 30 vuotta ihan yksin.
Yksin voi olla parisuhteessakin. Itsellä on kokemus. Vaikka oli se puoliso niin yksin kävin ravintolassa, matkoilla, tapahtumissa, elokuvissa. Ei mies halunnut mukaan eikä kotonakaan halunnut laittaa yhdessä ruokaa tai katsoa samoja elokuvia yhdessä. Otin eron. Yksinäisyyttä on edelleen, mutta olen saanut hyviä ihmissuhteita ja toivon niiden kehittyvän ystävyydeksi.
Parisuhde ei korvaa ystäviä. Ystäviä vain on niin vaikea saada. Olen ollut aktiivinen yhteydenpitäjä ja ylittänyt itseni täysin rohkeudessa, mutta en voi yksin ylläpitää suhteita, vaan pitäisi tulla yhteydenottoa takaisinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko etsinyt kavereita tai miestä jostakin? Voisithan edes kokeilla muuttuisko mieliala, jos saisit seuraa.
En ole aloittaja vaan toinen yksinäinen, ja kiinnostaisi kuulla jotain toimivia vinkkejä mistä ja miten kavereita voisi hankkia? Itse olen kokeillut tuloksetta taide/käsityö-, kieli- ja liikuntaharrastukset eikä seuraa irronnut. Vaikuttaa siltä ettei monetkaan mene harrastuksiin tutustuakseen ihmisiin vaan vain harrastamaan ja sitten kotiin oman kullan ja vanhojen kavereiden luokse. Aikuisilla tuntuu kaverikiintiö olevan jo pääsääntöisesti täynnä. Tai ehkä vika on minussa, että ihmiset eivät vaan halua minun seuraani. Varmaan se on tämä, ei kai sitä muuten olisi 30 vuotta ihan yksin.
Muakaan ei ole lykästänyt missään harrastuksissa, facebookin kaverinhakuryhmistä olen jotain löytänyt ja täältä: https://keskustelu.anna.fi/forums/uusia-ystaeviae.81/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä voi olla mielekästä vaikka yksin(äinen) olisikin. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, asenne ratkaisee.
Aloita vaikka uusi harrastus, joko liikuntaan liittyvää tai jotain muuta. Tai opettele uusi taito, esim uusi kieli tai kutomaan.
Tai käy hakemassa kirjastosta mielenkiintoisia kirjoja.
Itse pyrin joka viikko tekemään jotain erityistä, esim pyrin käymään ainakin kerran viikossa itsekseni kahvilla/syömässä/baarissa/elokuvissa/kirpparikierroksella yms. Oma seura, paras seura. En ole riippuvainen muista ihmisistä vaan viihdyn myös yksin. =)Just näin. Tykkään omista nahoistani.
Se että elämä meni tämmöiseksi ettei tässä nyt muita ole, olen tottakai itse aiheuttanut. Se paha olo jonka kanssa kipuilin viimeiset 10v niin huh huh. Itsekkään pitänyt omasta seurastani joten ei ihme että nyt näin.
Pikkuhiljaa aloittelen toisenlaista elämää. Katsotaan mihin vie. Ei tässä ole kiire mihinkään.
Aiemmin tiedostamatta odotin ihmistä joka vetää mukanaan suureen seikkailuun. Nyt tiedän ettei semmoista olekaan vaan oikea onni on omissa käsissä. Pitää luottaa itseensä.
Aika sama homma mulla että kaikenlainen kipuilu itsensä kanssa on johtanut tähän tilanteeseen. Olen kolmikymppinen nyt ja välillä surettaa että nuoruus nyt on jo menetetty. Toisaalta tässä on varmaan vähän sitäkin että kyllähän muiden elämä jossain somessa näyttää kivalta ja aktiiviselta kun sinne laitetaan just tietyistä asioista hehkuttavia päivityksiä. En tiedä nauttisinko itse oikeasti esim. jostain festareilla olemisesta tai muista vastaavista jutuista.
Olet maailman parhaimmassa tilanteessa eli lapseton. Pysy sellaisena koko elämäsi, se on elämäsi paras päätös. Nauti elämästäsi, sellaisena kuin se on. Lähde lomalla vaikka matkalle. Olet todella hyvässä tilanteessa.