Mistä voi olla kyse, kun järkyttävissä tilanteissa nauraa?

Voisitteko arvon palstalaiset diagnosoida minut? Olen ollut tällainen niin kauan kuin muistan. Kun sain uutisen, että mummoni on kuollut, repesin nauramaan. En tuntenut mitään tunteita, en siis edes iloa tai hilpeyttä. Nauroin vain. Itku tuli myöhemmin.

Kerran näin liikenneonnettomuuden, jossa eräs osapuoli loukkaantui todella vakavasti. Taas repesin nauramaan. Tunteetta. Myöhemmin sitten iski tärinä, itku, kauhu, paniikki.

Viime viikolla jouduin viemään pitkäaikasen lemmikkini lopetettavaksi, koska se oli niin pahasti sairas ja vailla toivoa toipumisesta. Mitä siellä tein, kun kerroin? Nauroin. Nauroin silloinkin kun seisoin oven takana ja annettiin se piikki. Kotona vasta tuli itku ja epätoivo.

Mikä saa suht normaalin ihmisen käyttäytymään tällä tavalla? Kyse ei ole siitä, että käyttäytyisin tällä tavalla vain muiden seurassa, vaan ihan yksinkin. Aina ensin tulee järkyttävä nauru. Sitten vasta myöhemmin ne "oikeat tunteet".