Ärsyttääkö onnellinen ihminen?

Ärsyttää! Syy koska en itse ole onnellinen, !@#& !!!

Ärsyttää siitä tapauksessa, että vaaditaan itseltänikin tekohymyä ja naurua. Tätä vaatimustahan ei usein ääneen sanota, mutta kyllä sen sos. koodiston huomaa, kun näiden onnellisten hehkutuksia kuuntelee. Täytyisi itsekin vääntää naama hymyyn, jos tätä ei tee jää ulkopuoliseksi ja kartetaan.

Vaimo kirjoitti:

Kadulla tulee vastaan onnellisesti hymyilevä nainen - ärsyynnytkö vai hymyiletkö takaisin? Tai tapaat tuttavasi ja hän kertoo olevansa onnellisesti naimisissa - ärsyynnytkö vai oletko onnellinen hänen puolestaan? Keskustelu sukujuhlissa kääntyy ihmiseen, joka kertoo olevansa onnellinen ja tyytyväinen omassa elämässään - ärsyynnytkö vai haluatko kuulla lisää? Haluatko mieluummin pohtia ihmisten huonoja puolia ja mokia kuin hyviä puolia ja onnistumisia?

Olen itse kerrankin onnellinen elämässäni ja kaikki osa-alueet ovat kunnossa. Olen yllätyksekseni huomannut, että se vaikuttaa ärsyttävän niin kavereita kuin sukulaisiakin. Pitäisi ilmeisesti löytyä jotain negatiivista valittamista ja haukkua ainakin ihana aviomieheni pystyyn. Emme mitenkään saarnaa onneamme mutta näkyyhän seesteinen ja onnellinen olemus ulospäin. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Eikö enää olla onnellisia toisen onnesta? Ihmiset näyttävät nykyään niin onnettomilta kulkiessaan kaduilla.

Hyvinvointi ei niinkään ärsytä, siis se, että jollain on oikeasti hyvä olla. Mutta sellainen hyvästä onnesta iloitseva ottaa pattiin, harvemmin hän itse on ansioitunut vaan on tosiaan hyväonninen tai jopa sokea.

Mitähän se onnellisesti naimisissakin oleva on itse tehnyt tilanteen eteen? Moni etsii kumppania löytämättä, eli tuskinpa heitä enempää.

Mua ei oo koskaan ärsyttänyt ihmisten onnellisuus. Oon vaan tyytyväinen, että omasta lannistuneesta asenteesta huolimatta maailmassa on onnea. En siis ole ainakaan itse onnistunut pilaamaan kenenkään fiilistä. Kun ympärillä olevat on onnellisia, se on myös helpotus: ainakaan mun ei tarvii nähdä vaivaa kenenkään piristämiseen.

MUTTA jotkin sellaiset asiat ärsyttää, jotka saattaa olla onnellisille ihmisille tyypillisempiä kuin onnettomille. Esimerkiksi epälooginen mutkien oikominen ja muiden ongelmien tai omien mokiensa vähättely, yltiöpositiivinen hällävalia-asenne tuntuu olevan yleisempää onnellisilla ihmisillä. Ovat sellaisia huolettomia, ja joskus se tuntuu vähättelevältä muiden huolia kohtaan.

Kel onni se onnen kätkeköön. Vanha viisaus!

Olen kateellinen. Itse olen ollut onnellinen viimeksi lapsena. En edes muista miltä onnellisuus tuntuu.

Onneakin vain rajatusti ja toisen onni on toiselta pois puhui vanhat ihmiset aikoinaan ja siitä itku pitkästä ilosta sanonta.

Teko-onnellisuus ärsyttää. Jos joku haluaa kauheasti esittää muille olevansa onnellinen vaikka kaikki näkevät ettei niin pohjimmiltaan ole. Hyvin tyypillistä ainakin nykyajan some-elämässä.

Olen onnellinen. Olen ollut onnellinen, hyväntuulinen ja hyvin optimistinen ihan pienestä pitäen. Samanlaisia ihania perustyytyväisiä ihmisiä ovat kaikki ystävänikin. En minä nyt niin tiedä näkyykö onnellisuuteni muille, mutta minulle on sanottu, että olen hyvin helposti lähestyttävä ja minua myös lähestytään helposti. Tänäänkin kauppareissulla juttelin kolmen täysin tuntemattoman ihmisen kanssa ja se on hyvin normaali juttu.

Onnelliset ihmiset eivät ole minulle millään tavoin uhka, vaan hymyilen heidän kanssaan.

On ihanaa, jos ympärillä joku on onnellinen. Inhoan hapannaamoja ja kaikesta valittajia. Itse en ole onnellinen, mutta en ole onnetonkaan.

Onnellisuudesta voi kertoa monella tavalla. Monet kertovat siitä vilpittömällä tavalla ja silloin on helppo iloita aidosti mukana, omasta elämäntilanteesta riippumatta. Jotkut taas kertovat asiasta kuin elämässä olisi menossa onnellisuuskilpailu, ja he ärsyttävät pahasti. Minua siis ärsyttävät vain ne jotka tuntuvat ylpeilevän elämäntilanteellaan. Tästähän on olemassa sanontakin, tyyliin "surussa myötäelämiseen riittää ihminen, ilossa myötäelämiseen tarvitaan enkeli". No, siitä olen eri mieltä sinänsä että kun ihminen kertoo hyvistä asioista suoraan sydämestään, on helppo eläytyä tilanteeseen ja onnitella.

Up

See ei kuulu tähään kulttuurriin ja minusta se on ihan hyvä etttä se on niin, kosska se tekee ihmisestä lopppujenlopuksi tyhmän ja laiskan.

Riippuu tosiaan ihan miten siitä onnellisuudesta "tiedotetaan". Rauhalliset hyväntuuliset optimistiset ihmiset on ihania. Sellanen "meidän perheessä kun on aina niin kekkulisvekkuliskivaa ja mahtavaa!!!" on rasittavaa.

Väärämielinen ei onnea löydä, ja kavalakielinen suistuu onnettomuuteen.

Sananlaskut 17:20

Syntisiä vainoaa onnettomuus, mutta vanhurskaat saavat onnen palkakseen.

Sananlaskut 13:21

Minulla on vähän ristiriitainen suhtautuminen perustyytyväisiin ihmisiin. Lapsuudenperheessä oli tällainen, mutta hänestä ei valitettavasti jäänyt kovin välittävää ja empaattista kuvaa. Oli vain tyytyväinen siinä omassa itsekeskeisessä olemisessaan. Uskovaisten joukossa on paljon näitä perustyytyväisiä. Mutta jättääkö sellainenkin lopulta ikävät hommat muille, koska uskoo että Jumala järjestää kaiken? Ainakin lahkoissa kolikon pimeä puoli näkyy hyvin.

Onnen tunteita soisi jokaiselle, mutta jatkuva onnellisuus on oikeastaan aika creepyä.

Ei ärsytä tietenkään, haluan nimenomaan onnellisia ja tyytyväisiä ihmisiä elämääni. En kestä ihmisiä, jotka ovat perustyytymättömiä. Minulla itselläni on kaikki hyvin, olen hyvin onnellinen ja ajattelen positiivisesti tulevaisuudesta. Jos joku asia ei minua miellytä, paneudun siihen ja parannan asian. Tähän asti se on toiminut hyvin, siksi ajattelen, että moni asia on itsestä kiinni. Olen huomannut, että työpaikalla on ihmisiä, jotka aloittavat työpäivän huokailemalla, syviä huokauksia ikään kuin on paskaa tulla töihin, taas meitä sorretaan, mikään ei muutu, kukaan ei kuuntele, hirveästi työtä, huoh ja huoh. Sellaista en ymmärrä, koska jos on oikeasti niin paskaa, niin jokaisella on vapaus etsiä parempaa työtä tai opiskella jotain muuta alaa. Mutta ei nämä ihmiset ymmärrä sitä, että negatiivisuus tarttuu ja kohta koko työhuone huokailee ja marisee. Minä en lähde sellaiseen ollenkaan, koska minusta ihmisen pitää ottaa vastuuta omasta elämästään. Sama juttu parisuhteissa, miksi valittaa parisuhteesta ja miten tyhmä ja saamaton mies on sattunut kohdalle, ja huoh kun se ei tee ikinä mitään jne. Vaihda! tai ole tyytyväinen jos et viitsi lähteä suhteesta. Enkä sano, ettei minulta tipu ymmärrystä jos tapahtuu jotain ikävää, totta kai ymmärrän ja tuen. Mutta sitä en ymmärrä, että vellotaan sitten surkeudessa vuosikausia. Olen oppinut, että omalla asenteella ja työllä, tavoitteellisuudella ja fiksuilla siirroilla saa elämäänsä hyviä asioita, ja sitten kun niitä on, niin se onnellisuus vaan kasvaa moneen suuntaan. Se varmaan johtuu siitä, että kun itsellä on valta niin se kasvattaa itsetuntoa ja turvallisuutta elämässä. Ja ihmiset oppii tuntemaan sut sellaisena aikaansaavana ja positiivisena, josta saa hyvää palautetta ja kivoja ihmisiä ympärille ja positiivinen vaikutus kasvaa. Kotonakaan en siedä yhtään valitusta, en mieheltä enkä lapsilta, vaan ohjaan positiiviseen ajatteluun ja ratkaisukeskeisyyteen. Yksi asia, josta tosiaan suivaannun on kun itseään mollataan kun se nyt ei auta mitenkään.

Jos olet niin onnellinen, niin miksi ihmeessä et sitten jaa onnea muille ja yritä auttaa heitä, sen sijaan että vaadit ihailua? Miksi haukut muita onnettomiksi sen sijaan, että auttaisit heitä olemaan onnellisempia? Mikset itse hymyile niille onnettomille?

Tämä juttu lähti oikeastaan mun kaverin kokemuksista. Ei hän mitään ihmeellistä ole tehnyt ollakseen onnellinen. Tavannut hyvän kumppanin ja luultavasti laittanut asiat tärkeysjärjestykseen. Meillä tuli vähän kinaa asiasta ja päätin ottaa selvää mitä mieltä ihmiset on. Ilmeisesti siinä on jonkun verran perää, että onnellisuus ärsyttää. 

Täällä on aika paljon sotkettu käsitteitä. Kysymys oli ärsyttääkö (siis aidosti) onnellinen ihminen. Ei tässä haluta kerskua onnellisuudella, eikä haeta ihailua, eikä olla teennäisiä yms. Olisi mukava kuulla lisää vastauksia. Ja mikä siinä onnellisuudessa ärsyttää. Ei kai se nyt pelkästään voi olla, että jos itse ei ole onnellinen niin muutkaan ei voi olla? Lisäksi herää kysymys, miksi olet onneton? Voiko sille tehdä jotain?