IS: Kansanedustajille ehdotetaan jälleen uusia etuja
Ehdotuksena on muun muassa, että ensimmäisen ja toisen kauden kansanedustajien palkkioita nostettaisiin muutamilla satasilla kuussa.
Lisäksi entisille, yli 15 vuoden takaisille ministereille tulisi mahdolliseksi hakea harkinnanvaraista, ylimääräistä eläkettä. Nykyään eläke lasketaan viimeisten 15 vuoden ajalta.
Aiemmin olemme saaneet lukea, että kansanedustajien palkkiota nostetaan tänä vuonna kaksi kertaa.
Mikael Jugner kertoi tällä viikolla, että kansanedustajalla voi mennä parikin päivää, ettei rahaa kulu mihinkään. Jos on verkostoituneessa työssä, kuten kansanedustajana, rahaa menee itse asiassa tosi vähän mihinkään. Kansanedustajille tulee jatkuvasti pyyntöjä tilaisuuksiin, joissa on tarjoilu. Omaa rahaa ei tarvitse käyttää ruokaan, taksit, bussit, junat ja lentokoneet ovat kaikki ilmaisia. Lisäksi eduskunta maksaa vuokran ja ylikin, jos olet maakunnasta, Jugner huomauttaa.
Kommentit (32)
Mitä täällä ollaan mieltä uusista ehdotuksista. Kannatatteko palkkion kasvattamista muutamilla satasilla kuussa?
linkki Iltasanomien juttuun
Jatkuvasti nostetaan palkkioitaan muutenkin. Eihän heiltä voi leikata.
Tuo on suorastaan törkeää. Miten helvetissä nämä kehtaavat? Nyt on aika äänestää nämä kaikki ulos.
Äänestäkää demareita ja vasemmistoliittoa niin nämä pellet pääsee oppositioon.
Sairaanhoitajille ja kaikille muille julkisensektorin työntekijöille samanlaiset edut. Ihan oikeasti tämä on syrjivä systeemi, jolle on saatava loppu.
Eipä jostain syystä yllätä ollenkaan. Tuo ahneus on järkyttävää.
Muistakaa äänestää Kokoomusta, Keskustaa tai Perussuomalaisia myös ensi vaaleissa.
Olisiko oikeasti aika muuttaa lakeja sillä tavalla, että kaikilla julkisensektorin työntekijöillä on samat säännöt. Toi on ainoastaan lailliseksi tehty mafia.
Vierailija kirjoitti:
Lakkaan äänestämästä :(
Ei vaan äänestät muita.
No ei se nyt ihan näin ruusuista ole. Monilla kansanedustajilla on perhettä, ei he nyt omille lapsilleen tai puolisolleen voi käydä hakemassa kaupasta ilmaista ruokaa. Kansanedustajille on tarjolla tietysti ilmaisia lounaita erilaisissa tilaisuuksissa mutta ei se ole normaalia syömistä, nehän ovat työsidonnaisia juttuja. Tietysti jos joku ei ikinä halua syödä kotona, niin ehkä hänelle sitten mahdollista.
Matkustaminen on ilmaista vain kotimaassa. Tämä onkin ihan järkevää koska useimmilla edustajilla työhön liittyy jatkuvaa matkustamista kotimaassa.
Jotenkin rupeaa ärsyttämään tämä populismi liittyen kansanedustajiin. Olisi kiva kun tämänkin palstan ihmiset joutuisivat tekemään sitä työtä vaikka puoli vuotta.
Vaalikampanjointiin sitten n. 30000e henkilökohtaista velkaa vielä lisäksi.
Sopeutumiseläkkeet ovat sitten ihan toinen kysymys. Ne ovat kohtuuton etuisuus (vanhat sopeutumiseläkkeet).
Tajuavat että nyt tulee muutos nykyhallituksen sikailuun ja kuittaavat lopputiliin niin paljon kuin kehtaavat. Ja hehän kehtaavat.
Ihmetyttää Jungnerin viha kansanedustajia kohtaan. Kuulostaa jotenkin katkeran miehen puheelta.
Vierailija kirjoitti:
No ei se nyt ihan näin ruusuista ole. Monilla kansanedustajilla on perhettä, ei he nyt omille lapsilleen tai puolisolleen voi käydä hakemassa kaupasta ilmaista ruokaa. Kansanedustajille on tarjolla tietysti ilmaisia lounaita erilaisissa tilaisuuksissa mutta ei se ole normaalia syömistä, nehän ovat työsidonnaisia juttuja. Tietysti jos joku ei ikinä halua syödä kotona, niin ehkä hänelle sitten mahdollista.
Matkustaminen on ilmaista vain kotimaassa. Tämä onkin ihan järkevää koska useimmilla edustajilla työhön liittyy jatkuvaa matkustamista kotimaassa.
Jotenkin rupeaa ärsyttämään tämä populismi liittyen kansanedustajiin. Olisi kiva kun tämänkin palstan ihmiset joutuisivat tekemään sitä työtä vaikka puoli vuotta.
Vaalikampanjointiin sitten n. 30000e henkilökohtaista velkaa vielä lisäksi.
Sopeutumiseläkkeet ovat sitten ihan toinen kysymys. Ne ovat kohtuuton etuisuus (vanhat sopeutumiseläkkeet).
"n. 30000e henkilökohtaista velkaa vielä lisäksi." HUUTONAURUA. Taidat itse nauttia näistä ryöstöeduista.

Viime vaaleissa läpipäässeiden kansanedustajien henkilökohtainen panostus omaan vaalikampanjaan oli n. 30000e (tietysti suurta vaihtelua eri edustajien välillä). Ei ole mikään mielipide. Ihmiset eivät ymmärrä kuinka kallista kampanjointi oikeasti on ja jostain kumman syystä edustajat eivät tätä itse tuo kauheasti esille. Eurovaaleissa kampanjointi vielä huomattavan paljon kalliimpaa.

Voi oletpa naivi.
Siitä sitten leikkaamaan lisää kaikkein heikoimmilta jotta nämäkin kulut saadaan katetettua