Millainen ihminen soveltuu psykologiksi?
Kommentit (34)
Hullu hullun tuntee. Kait se sellanen pitäis olla.
Ei ne ihan terveitä ole. Yksi maailman turhimpia ammatteja.
Jos joogaa, ja on kiinnostunut budhismista, niin se voi olla eduksi. Sei toki sulje pois mitaan muutakaan.
Tarot ja astrologia ovat ihan yhta hyvia mielenkiinnon kohteita. Tai mika tahansa, moraalin lahde.
Vaikka jopa A. Crowley. Miksi ei olisi? Tai taide. Ateismi.
Sellaisia ne usein ovat. Vaikka poikkeuksiakin varmasti mahtuu joukkoon. Oma oppi on tarkein. Etta on olemassa hulluja, joita ei voi parantaa, ja etta ei itse ole parantumaton. Tama viimeinen lause lienee lopulta se tarkein.
Itse en soveltunut. Minua on kutsuttu ei-tuomitsevaksi, huumorintajuiseksi, pohdiskelevaksi, älykkääksikin. Olin myös hyvä psykologiassa ja se oli minusta todella kiinnostava aine. Kaverit ja perhe taisi pitää selvänä että pääsen, mutta Jyväskylän yliopiston piirrostesti ja musteläiskä kertoi totuuden. Se oli ei soveltuva. (No, kyllä siinä keskusteltiinkin, ehkä se sitten kertoi minusta olennaisen :D)
Aito kiinnostus ihmisiä kohtaan ja kyky osoittaa empatiaa. Hyvä kuuntelutaito on plussaa :D
Vierailija kirjoitti:

Heille oma oppi; eli uskomuksensa ovat tarkeinpia
Kaikki tuntemani ja tietämäni psykologit ovat mieleltään pimeitä ja outoja. Ehkä psykologiksi hakeutuu paljon heitä joilla on omia ongelmia käsiteltävänä
Vierailija kirjoitti:
Aito kiinnostus ihmisiä kohtaan ja kyky osoittaa empatiaa. Hyvä kuuntelutaito on plussaa :D
Empatia: Etta on olemassa hulluja, joita ei voi auttaa terveiksi, ja etta itse ei ole hullu!
Lausun taman empatiaa tuntien.
Vierailija kirjoitti:
Itse en soveltunut. Minua on kutsuttu ei-tuomitsevaksi, huumorintajuiseksi, pohdiskelevaksi, älykkääksikin. Olin myös hyvä psykologiassa ja se oli minusta todella kiinnostava aine. Kaverit ja perhe taisi pitää selvänä että pääsen, mutta Jyväskylän yliopiston piirrostesti ja musteläiskä kertoi totuuden. Se oli ei soveltuva. (No, kyllä siinä keskusteltiinkin, ehkä se sitten kertoi minusta olennaisen :D)
Syy alapeukuille niin olen kiitollinen?
Mikä sitten on mahdollisimman kaukainen ammatti verrattuna psykologin ammattiin? Tai persoona?
Henkilö, joka on kiinnostunut ihmismielestä ja ihmisistä. Nöyrä siinä mielessä, että haluaa oppia jatkuvasti lisää ja tietää, ettei pidä "hutkia ennen kuin on tutkinut". Ts. analysoi vain sen, minkä riittävän hyvin todentaa. Harkitseva, kiinnostunut ja valmis haastamaan omia näkemyksiään. Työssä on oltava motivoitunut ja kykenevä arvioimaan omien sanojen ja oman toiminnan merkityksiä ja vaikutuksia.
Se, että kuvittelit päätöksen tulleen pelkän musteläiskätestin seurauksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en soveltunut. Minua on kutsuttu ei-tuomitsevaksi, huumorintajuiseksi, pohdiskelevaksi, älykkääksikin. Olin myös hyvä psykologiassa ja se oli minusta todella kiinnostava aine. Kaverit ja perhe taisi pitää selvänä että pääsen, mutta Jyväskylän yliopiston piirrostesti ja musteläiskä kertoi totuuden. Se oli ei soveltuva. (No, kyllä siinä keskusteltiinkin, ehkä se sitten kertoi minusta olennaisen :D)
Syy alapeukuille niin olen kiitollinen?
Se, että kuvittelit päätöksen tulleen pelkän musteläiskätestin seurauksena.
Vierailija kirjoitti:
Hullu hullun tuntee. Kait se sellanen pitäis olla.
sanoi työtön pipi-pää
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuntemani ja tietämäni psykologit ovat mieleltään pimeitä ja outoja. Ehkä psykologiksi hakeutuu paljon heitä joilla on omia ongelmia käsiteltävänä
Just näin. Täysin vieraantuneita normaaliarjesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en soveltunut. Minua on kutsuttu ei-tuomitsevaksi, huumorintajuiseksi, pohdiskelevaksi, älykkääksikin. Olin myös hyvä psykologiassa ja se oli minusta todella kiinnostava aine. Kaverit ja perhe taisi pitää selvänä että pääsen, mutta Jyväskylän yliopiston piirrostesti ja musteläiskä kertoi totuuden. Se oli ei soveltuva. (No, kyllä siinä keskusteltiinkin, ehkä se sitten kertoi minusta olennaisen :D)
Syy alapeukuille niin olen kiitollinen?
Se, että kuvittelit päätöksen tulleen pelkän musteläiskätestin seurauksena.
Kiitos. No en kuvitellut, harmitti vaan millainen savotta edelsi mm tuohon musteläiskään pääsemistä. Olisiko ne voineet olla vaikka toisinpäin niin me jotka jäimme lehdellä soittelemaan, olisi voitu käyttää lukemiseen pistetyt resurssit johonkin muuhun.
up