Jos äitisi muuttaisi kotiisi/kotiinne asumaan niin miten pitkään jaksaisit hänen seuraa?
Kommentit (38)
Puolisen vuotta joskus asuttiin, onneksi tilaa on sen verran että ihan koko aikaa ei siltikään tarvinnut nähdä.
Puoli tuntia, onneksi tuo on jo kuollut niin tämä painajainen ei tule tapahtumaan.
Saisi asua vaikka lopun ikäänsä. Äiti oli paras <3
Vierailija kirjoitti:
Puoli tuntia, onneksi tuo on jo kuollut niin tämä painajainen ei tule tapahtumaan.
Samis😉
Jos äiti olisi hengissä, niin kestäisin hyvinkin. Vaikka oli puhelias, oli niin hyvä ihminen. Ei ikinä sanonut mitään ilkeää.
No en kovin kauaa,on aina neuvomassa.Tosin nyt olisi kyllä avuksi lastenhoidossa.
Päivän. Ehkä jo ensimmäisenä iltana tulisi riitaa. Äitini on kaikkivoipa ja -tietävä.
Vierailija kirjoitti:
Asu kuukauden, kun sillä oli täysremppa omassa kämpässä. Eipä se haitannut yhtään. Se oli ehkä omituisin kuukaus silti, vaikka ollaan mutsin kanssa aika läheisiä oltu aina ja kahestaan ollaan oltu. Jotenkin näin aikuisena sen kanssa eläminen samassa kämpässä avas taas vähän mikä ihminen se on. Taas se arvostus sitä kohtaa kasvo, kun edelleen se kysyy onks kaikki ok tarviinko mitää apua missää jne.
Sen tiedän, että omaa mutsia en tule tunkemaan mihinkään vanhustentaloon asumaan. Haluan, että tulee loppuvuodet viettämään meidän asuntoon kun se aika joskus koittaa. Jos hän niin haluaa. Tietenki saa ite päättää mihin menee. Se on mun toive ja vaimo on samaa mieltä .
LOL "vaimo on samaa mieltä."
Äitini on kiva ja ihana, mutta jaksaisin asua hänen kanssaan ehkä 2-3 päivää. Sisulla pidempäänkin.
20min ja meinaan kuukahtaa kuunnellessani sen juttuja kaikenmaailman miehistä ja exästä ja exän vanhemmista.
Asun kaukana, kaukana äidistä. Hän on käynyt luonani vain muutaman kerran. Eräällä kerralla hän oli ensin vieraillut serkkuni ja hänen miehensä luona. Minun luonani hän katseli surullisena ympärilleen ja totesi: "Niin, Liisalla ja Pekalla on niin suuri palkka."
Kestin sen yhden yön, hammasta purren.
Elossa oli niin korkeintaan tunti olisi jaksanut. Mutta nyt kun on kuollut niin toivoo äidin olevan elossa ja häntä jaksaisi vaikka kuinka pitkään...
Hassua kun äitinsä menettää äkillisesti 32 vuotiaana niin arvostaa äitiä enemmän nykyään.
Alle minuutti. Äitini on ihmishirviö. Äitinä hänessä ei ole mitään hyvää. Väkivaltainen ilkeä lastenrääkkääjä.
Pidän kovasti äitistäni mutta hänen pitää olla aina neuvomassa. Ja kaikenlisäksi hänellä lyhyt pinna..
Todennäköisesti stressaisin itseni hengiltä ennen kun äitini ehtisi edes astua ovesta sisään.
Vierailija kirjoitti:
Elossa oli niin korkeintaan tunti olisi jaksanut. Mutta nyt kun on kuollut niin toivoo äidin olevan elossa ja häntä jaksaisi vaikka kuinka pitkään...
Hassua kun äitinsä menettää äkillisesti 32 vuotiaana niin arvostaa äitiä enemmän nykyään.
Niinpä. Siinä olet saanut perspektiiviä mahdollisesti myös omaa vanhuuttasi ajatellen.
Millainen on itse 70-80 v iässä ja jaksavatko omat lapset ja lapsenlapset sietää.
Asu kuukauden, kun sillä oli täysremppa omassa kämpässä. Eipä se haitannut yhtään. Se oli ehkä omituisin kuukaus silti, vaikka ollaan mutsin kanssa aika läheisiä oltu aina ja kahestaan ollaan oltu. Jotenkin näin aikuisena sen kanssa eläminen samassa kämpässä avas taas vähän mikä ihminen se on. Taas se arvostus sitä kohtaa kasvo, kun edelleen se kysyy onks kaikki ok tarviinko mitää apua missää jne.
Sen tiedän, että omaa mutsia en tule tunkemaan mihinkään vanhustentaloon asumaan. Haluan, että tulee loppuvuodet viettämään meidän asuntoon kun se aika joskus koittaa. Jos hän niin haluaa. Tietenki saa ite päättää mihin menee. Se on mun toive ja vaimo on samaa mieltä .