Lue keskustelun säännöt.
Pelottaako teitä koskaan olla yksin kotona (etenkin yön yli)? Mitä pelkäät?
08.05.2018 |
Inhottaa myöntää, että pelkään olla yksin. Olen aikuinen, perheellinen nainen. Epäilen, että pelot johtuvat siitä, että jouduin liian aikaisin olemaan lapsuudessa paljon yksinäni. Muistan pelänneeni koulun jälkeen yksin kotona ollessani aivan hysteerisesti. En pelännyt mitään ulkoapäin tulevaa uhkaa, vaan lähinnä säikyin outoja ääniä, pelkäsin "kummituksia" jne. Muistan aina välillä paenneeni ulos puutarhaan, kun en uskaltanut olla sisällä. Kerroin peloista vanhemmilleni, he lähinnä ärsyyntyivät ja tokaisivat, että "typerää, ei siellä mitään pelättävää ole!".
Inhottavaa, kun toisaalta on kova tarve olla yksin ja nautin siitä rauhasta, kun joskus saa olla ylhäisessä yksinäisyydessä MUTTA tätä varjostavat nuo epämääräiset pelot.. Onko muilla samaa? Miten olet jäsennellyt asian? Kunpa saisin tämän jotenkin päässäni järjestykseen :( Etenkin illat ja yöt on aika kauheita, kun pelkään ja säpsähtelen hereille yms.
Kommentit (33)
Itse pelkään vain jos olen lukenut creepypastaa illan kuluksi. Ei ole ketään kuka suojelisi minua jos the rake tuleekin ovesta läpi. :( Ei muuten pelota, koska rakastan yksinoloa. Jos alkaa pelottaa, niin auttaa kun laittaa koneen päälle ja katsoo vaikka jotain hauskaa tai söpöä. :3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se mielikuvitus yrittää laukata, kiitos lapsuudessa luettujen kummitusjuttujen ja teini-iässä katsottujen kahuleffojen. Tämä on kaksikerroksinen rivarikämppä ja välillä sitä luulee kuulevansa ääniä portaista tai pimeästä alakerrasta.. Mies on usein yövuorossa ja minä yksin lasten kanssa.
Mä olen samanlainen. Meillä on onneksi koira joten mun ei tarvi koskaan olla ihan yksin. Ilman koiraa olisin varmaan puolipaniikissa aina..
Sama kuin sulla, olin jo pienenä liikaa yksin ja omasin varsin vilkkaan mielikuvituksen jo silloin. En vielä aikuisenakaan pelkää mitään konkreettista vaan juuri jotain mörköä. Säälittävää.
Pelottaa ja en tiedä kumpia pelkään enemmän, lihaa ja verta olevia hulluja vai yliluonnollisia olentoja.
Täsmälleen sama ongelma. Lapsuus oli traumaattinen ja turvaton monellakin tavalla ja jouduin olemaan paljon yksin jo alle kouluikäisenä. En oikeastaan ymmärrä mitä pelkään yksinolossa. Nautin siitä päiväaikaan ja tarvitsen paljon omaa rauhaa, mutta illan pimetessä alkaa kummalliset pelkotilat, joiden syystä en oikein ota selvää. Pimeä pelottaa, yö ja ilta pelottaa, vaikka siinä ei ole mitään järkeä. Kai ne lapsuuden ahdistavat tilanteet heijastuvat nykyhetkeen. Asun mieheni kanssa kahdestaan ja olen muutaman kerran vuodessa yksin hänen ollessa toisella paikkakunnalla. Olen aina ilahtunut kun saan olla yksin ja suunnittelen innoissani kaikkea tekemistä. Päivät sujuvatkin hyvin mutta illat ja yöt menee ihan plörinäksi. En nuku, säpsähtelen jne. vaikka tiedän sen olevan täysin naurettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeviikolla luin tämän yövaanijan tekosia ja sen jälkeen on muutaman kerran ahdistanut että hyi helkatti kun joku räväyttäis taskulampun valon yön pimeydessä silmiin ja kävis kiduttamaan. Ahdistavaa!
Kun lapsena luki Noidan Käsikirjaa ja kurkki salaa oviaukosta isän katsomia kauhuelokuvia, ei osannut aavistaa että niiden takia säikkyisi vielä nelikymppisenäkin varjoja öisin ! Sellaiset jutut jäivät alitajuntaan :(
Ja yksin yöllä sitä sitten taantuu pelkääväksi lapseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei todellakaan pelota. Oletteko te oikeasti aikuisia ihmisiä? Menkää hoitoon.
Aika harvoin olen yksin, tai enhän mä ole, meillä on sellainen koira, voroilta lurahtaa paskat housuun, kun sen näkevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoastaan silloin, kun olen lukenut ihan mitä vaan karmivaa päivän aikana. Ärsyttää välillä tämä vilkas mielikuvitus vielä aikuisena, vaikka onhan se rikkaus, mutta pakko sitä on alkaa näkemään pimeydessä jotain pelottavia hahmoja ihan väkisin.
Tästä syystä lasten ei pitäisi katsoa pelottavia elokuvia, vaikka sillä hetkellä ne eivät pelota niin yöllä alitajunta pääsee valloilleen ja näkee ties mitä vampyyrejä nurkan takana! 90-luvulla tuli lapsille suunnattu jännityssarja Pelottaako? ja katsoimme sitä veljen kanssa, olin jo 11v ja pidin sarjaa ihan nynnynä mutta öisin ei naurattanut .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No todellakin. Silloin harvoin kun "joudun" olemaan yksin kotona, niin pelottaa, että emäntä tuleekin sovittua aikaisemmin takaisin kotiin rikkomaan ihanan yksinolon tuoman rauhallisuuden.
Yksin asustelen omakotitalossa. Illalla katselen Investigation Discoverya, ja sitten nukkumaan levollisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina yksin kotona, eikä koskaan pelota. Asun 9. kerroksessa turvallisella alueella. Kukaan ei pääse sisään mitään kautta.
Öisin pelkään yksin. En mitään mörköjä tai kummituksia vaan ihan eläviä ihmisiä (varkaita ja raiskaajia). Asun omakotitalossa ja helppo olisi tänne murtautua ensimmäisen kerroksen ikkunoista. On kerran yritettykin, tosin en silloin vielä tässä asunut. Kerrostalossa asuessani en pelännyt.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen samanlainen. Meillä on onneksi koira joten mun ei tarvi koskaan olla ihan yksin. Ilman koiraa olisin varmaan puolipaniikissa aina..
Sama kuin sulla, olin jo pienenä liikaa yksin ja omasin varsin vilkkaan mielikuvituksen jo silloin. En vielä aikuisenakaan pelkää mitään konkreettista vaan juuri jotain mörköä. Säälittävää.
No juuri tätä itsekin häpeän – olisipa pelko edes sitä tasoa, että joku murtovaras tulee, mutta ei. Minä pelkään yli 3-kymppisenä mörköä ja pimeää… :(
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se mielikuvitus yrittää laukata, kiitos lapsuudessa luettujen kummitusjuttujen ja teini-iässä katsottujen kahuleffojen. Tämä on kaksikerroksinen rivarikämppä ja välillä sitä luulee kuulevansa ääniä portaista tai pimeästä alakerrasta.. Mies on usein yövuorossa ja minä yksin lasten kanssa.
MIten sä rauhoittelet itsesi? Miten selätät sen pelon?
Kerrostalo. 4 krs. Ovikoodi. Olen lukkojen takana. Ei pelota.
Olen asunut yksin 14 vuotta, siitä saakka kun muutin omilleni. Eihän tästä mitään tulisi jos yöt menisi paniikkikohtauksen kourissa.
Kaikille ei yksinolo ole mikään poikkeustila.
Ei pelota, meillä on iso omakotitalo ja mies tekee reissutyötä. Parikymmentä vuotta olen taloa pitänyt yksin pystyssä ja tunnen sekä tiedän kaikki nitinät ja natinat. Lapset joskus myrskysäällä hiippailevat viereeni nukkumaan kun pelottaa.