Arvet minussa -dokumentti

Tekijöiden suojelua ei voi hyväksyä, mutta se näköjään sallitaan lain puitteissa. Yököttää.

2010-luvulla vihdoinkin uskalletaan puhua asiasta avoimesti.  Vaikka dokkarin esittäminenkin jostain syystä jonkun taholta yritettiin estää? Kun lapsen fyysinen kuritus saatiin laissa kiellettyä vasta 80-luvulla, niin eipä ihme, että sitä ennen lapseen kajomiseenkaan ei kauheasti kiinnitetty huomiota. Itse kasvaneena tuona aikana muistan tavallaan sen valtavan tekopyhyyden ilmapiirin: lasten piti olla hiljaa ja aikuiset olivat aina oikeassa.

Kysymys on kuitenkin todella moninkertaisesta rikoksesta, jolla on vakavia vaikutuksia uhrin elämään. Myös taloudellisia (raha on edelleen valitettavasti se kaikkein tärkein asia lainsäädännön näkökulmasta). Rahan arvoja suojellaan, lapsia ei- koska kärjistetysti lapsi ei tuota mitään. Vielä. Mutta kun pahoipidellystä lapsesta kasvaa rikkinäinen, työkyvytön aikuinen, tulee pedofilin lyhytnäköisen teon pitkävaikuttuiset vaikutukset myös taloudelisesti esiin. 

Mutta hyvä että nämä rohkeat ihmiset tulivat esiin. Jonkun pedofilin  sairas hetkellinen mielihyvä versus rikkinäisen aikuinen kyvyttömyys parisuhteeseen, luottamus mennyt ihmisiin, aikaisella sairaseläkkeellä psyykkisten oireiden  vuoksi jne.  Osa näiden rikosten logiikkaa on se, että ne pyritään vaikenemaan ja hyssyttelemään kuoliaaksi. Häpeä ja taakka jätetään moninkertaisena uhrin kannettavaksi. 

Näitä rikoksia on Suomessakin tapahtunut todella kauan. Nyt on vihdoin aika nostaa kissa pöydälle. Uhrit on sananmukaisesti vaiennuttu häpeällä.

Vielä kun kiusaaminen saisi saman kohtelun. Se on aivan yhtä vahingollista.