Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En osaa tehdä päätöstä lasten hankinnan suhteen
04.05.2018 |
Miten ihmeessä te kaikki muut vaan osaatte heittäytyä ja päättää, että nyt olisi sopiva hetki lapsen hankinnalle. En vaan itse pysty selvästikään tekemään tuota päätöstä ja jahkailua asian suhteen on kestänyt jo ainakin vuoden päivät. Taas ajattelin, että nyt lopetan vaan ne pillerit ja katsotaan kuinka käy, mutta en sitten kuitenkaan lopettanut vaan aloitin taas uuden liuskan.
Minulla on hyvä, pitkään kestänyt parisuhde, työ ja oma asunto (okei, osittain pankin). Ikääkin jo lähes 30 vuotta, joten mikään ihan kakara en enää ole. Mieheni on suunnilleen samanikäinen. Kaikki asiat lapsen saamisen suhteen olisivat siis päällisin puolin kunnossa, mutta ei.
Mistä sen tietää, että on valmis? Ja tarkoittaako tämä minun epäröintini sitä, että ei kannata, koska en selvästikään halua asiaa riittävästi?
En ole koskaan potenut mitään vauvakuumetta eikä pienet lapset aiheuta minussa mitään varsinaista reaktiota. Kuitenkin jossain sisällä on tunne, että haluaisin olla äiti vielä joku päivä. Helpointa oikeasti olisi jos vaan tulisin vahingossa raskaaksi!
Onko täällä muita, jotka jahkailevat saman asian suhteen?
Kommentit (14)
Älä hanki lasta, se on paras päätös, jonka voit elämässä tehdä. Siitä on hyötyä elämän jokaisena päivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäisyn huono puoli on se, että ihmiset voivat pähkäillä turhia kysymyksiä.
Luonnossa sinulla olisi jo lapsi ja sillä selvä.
Ei koskaan ole täydellinen aika hankkia lasta, jos alkaa kaikkia pikkujuttuja murehtimaan.
Mä olin noin kuin sinä. Ei oo koskaan ollu vauvakuumetta enkä mene toisten lapsista sekaisin. Äitini väitti, että omien lasten kohdalla on toisin. Nyt kokemuksesta voin sanoa, että näin ei ole.
Tulin vahingossa raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Mieheni sai minut pitämään lapsen. Hän halusi itse isäksi. Minä en koskaan haaveillut äitiydestä mutta päätin sopeutua. Hoidan kyllä vauvaa ja täytän kaikki tarpeet mutta en ole kiintynyt lapseen vielä 5kk jälkeenkään. En ole masentunut. On keskusteltu neuvolassa terkan ja lääkärin kanssa asiasta. Väittävät, että niin tulee vielä käymään. Toivotaan niin tai sitten mä en ole vain äidillinen yhtään.
Vierailija kirjoitti:
En tehnyt päätöstä yksin vaan miehen kanssa, sinä tunnut pähkivän tätä itseksesi...
Tähän täytyy nyt sen verran korjata, että olemme kyllä mieheni kanssa asiasta puhuneet paljonkin ja hänelle lapsi olisi ok. Toisaalta hänkään ei lasta kuitenkaan polttavasti juuri nyt halua vaan suhtautuu asiaan melko neutraalisti. Mieheni mielestä tämä asia on minun päätös, koska minä lapsen kannan ja synnytän eikä hän halua painostaa minua tähän. Jos kuitenkin nyt raskaaksi tulisin olisi se miehestä iloinen asia. Hänkään ei kuitenkaan varsinaisesti siis vauvakuumeile.
Ehkä me molemmat olemme näitä tapauksia, että jos jään sitä "tunnetta" odottamaan, että tuntuisi sille että nyt on oikea hetki, jään lapsettomaksi.
Tee lapsi, jos haluat lapsia - vastentahtoinen lapsettomuus on niin katkeraa.
Mitään ainoaa oikeaa hetkeä ei ole, jokainen pelkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain unohtu kirjoitti:
Mä olin noin kuin sinä. Ei oo koskaan ollu vauvakuumetta enkä mene toisten lapsista sekaisin. Äitini väitti, että omien lasten kohdalla on toisin. Nyt kokemuksesta voin sanoa, että näin ei ole.
Tulin vahingossa raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Mieheni sai minut pitämään lapsen. Hän halusi itse isäksi. Minä en koskaan haaveillut äitiydestä mutta päätin sopeutua. Hoidan kyllä vauvaa ja täytän kaikki tarpeet mutta en ole kiintynyt lapseen vielä 5kk jälkeenkään. En ole masentunut. On keskusteltu neuvolassa terkan ja lääkärin kanssa asiasta. Väittävät, että niin tulee vielä käymään. Toivotaan niin tai sitten mä en ole vain äidillinen yhtään.
Tätä itseasiassa varmaan juuri pelkään, että saisin lapsen mutten kiintyisi häneen. Olen melko itsenäinen ihminen enkä kaipaa ympärille aina ketään - toisaalta taas rakastan viettää aikaa ystävien kanssa ja mieheni seurassa. Mutta lapsen suhteen asia on eri kun en voi valita milloin hänelle aikaani annan, lapsi kun olisi tietysti elämässäni 24/7 hyvin pitkän aikaa. Ystäville ja miehelle voin sanoa, että kaipaan omaa rauhaa, pienelle vauvalle en.
Ajattelen samalla tavalla kuin sinä lapsen tekemisestä. Plussana vaan että e pillerien syönti on tuskaa. En saa ensimmäistäkään laattaa loppuun asti syötyä. Toinen on että olen sinkku ja koko ajan pelkään että tulen raskaaksi. Seurustellessa oli kapseli kädessä. Nykyään hankkisin varmaan laastarin jos seurustelisin. Sun kannattaa miettiä mitä hyvää ja huonoa asia tuo. Sulla on kuitenkin nyt mies. Mitä jos mies joku päivä ei olekaan siinä enään? Hän on nyt valmis hoitamaan kanssasi. En oikein muuta voi sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en usko että monikaan on välttämättä ”valmis” vanhemmaksi. Lapsi kasvaa ja myös vanhemmat siinä mukana. Jos talous on kunnossa niin kannattaa kokeilla :)
Me menimme naimisiin aika vauhdilla 8kk seurustelun jälkeen ja siitä pari kuukautta eteenpäin olin jo raskaana. Oltiin 30 ja 32 kun vauva syntyi. Mistään vauvakuumeesta ei tietoakaan, enempi sellainen "tämän miehen kanssa haluan mennä naimisiin ja perustaa perheen". En myöskään juuri toisten lapsista piitannut enkä vauvoista vauhkoontunut niin kuin monet naiset. Ihan hyvä ja hoivaava äiti minusta silti tuli, hormonit tekivät tehtävänsä.
Kuukauden päästä vietetään jo lakkiaisia, joten haikeudella jo muistelen noita alkuaikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse olla vauvakuumetta tai innostua muiden lapsista. Jos tiedät haluavasi joskus lapsen niin miksi ei "jo" nyt. Ajattele itsesi vanhana kiikkutuoliin - millaiseen elettiin elämään olisit tyytyväisempi (elämä lapsilla vai ilman)?
Mulla oli ekan lapsen kanssa tuollainen epävarma olo. Raskautumiseen meni puoli vuotta ja siinä ehti useampaan kertaan ajatella, että onneksi en tullut raskaaksi. Toisaalta lasta halusi ja toisaalta ei kuitenkaan ollut varma. Lapsen saadessani olin 28-vuotias.
Yllättävää oli se, että kun seuraavan lapsen hankinta tuli ajankohtaiseksi reilun kahden vuoden kuluttua, niin vauvakuume iski heti täysillä. Tuntui, että vauva on ihan pakko saada heti.
Jälkikäteen ajatellen oli hyvä, ettei ekan kanssa ollut niin voimakkaita tunteita. Siinä sai paremmin ja realistisemmin valmistautua äitiyteen, kun ei ollut pää täynnä hormonihöyryjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutamalla läheisellä kaverillani on pienet lapset (alle 3-vuotiaita) ja heillä on mennyt asiat ihan hyvin. Olen siis vierestä nähnyt, että lapset on ihan jees ja elämä ei lopu raskauteen ja synnytykseen. Jostain syystä kuitenkin omalla kohdalla epäröin. Haluaisin saada sen tunteen, että haluan lapsen todella ja päästä vauvakuumeilevan äidin pään sisään. Tällä hetkellä kaikki tuo tuntuu niin etäiselle. Toisaalta samalla hetkellä suunnittelen elämää mieheni kanssa niin, että meillä on lapsia lähitulevaisuudessa. Ristiriitaista! -ap
Alue: Aihe vapaa
En tehnyt päätöstä yksin vaan miehen kanssa, sinä tunnut pähkivän tätä itseksesi...