2.5v:n kanssa mahdotonta käydä asioilla. Mitä teen väärin?

eli ette ole tehneet mitään väärin, päin vastoin. :)

ja tuon ikäisen kanssa, vaikka tekisitte mitä, niin välttämättä mikään ei auta. kun on uhmaikä, niin se on.



menee omia aikojaan ohi, sitä ei tiedä, että milloin. :)

lapset kun ovat kaikki omia upeita yksilöitään.



hienoa että olette jaksaneet noin hyvin pienen 2,5v uhmakkaan kanssa. vaatii paljon voimia.



ette voi muuta tehdä kuin yrittää parhaanne mukaan jaksaa. :)



t. toinen 2,5-vuotiaan uhmaikäisen lapsen äiti, joka yrittää jaksaa... ;)



(pahoittelut, pelkät pienet kirjaimet, kuopus 3kk kainalossa.)

on kaupassa käydä.

Jos lapsi juoksee, pistetän kärryihin istumaan ja huutamaan. Rangaistuksista pahin eläväiselle parivuotiaalle. Tai jää karkkipäivä pois, tai mikä tahansa mikä on tärkeää.



Temperamenttiset lapset ovat mieletön haaste vanhemmille ja sitä ei tajua ennenkuin sellainen sattuu omalle kohdalle.

oon antanut tutkia, kohtuuden rajoissa, ettei nyt mitään säry yms. meillä on sääntönä et juoksennella ei saa, mutta vieressä saa nätisti kulkea tai sitten rattaista kiinni. Yleensä annamme kaksi vaihtoehtoa, kädestä kiinni tai rattaista kiinni.

Eli mitä tulee näihin 2,5-vuotiaisiin, niin suurin osa heistä ei vielä tuon ikäisenä ole kiinnostunut sillä tavoin tarroista tai muista palkinnoista, joita saa jos käyttäytyy hyvin. Noiden asioiden hahmottaminen kun on vielä niin hakusessa. Opettelee vasta.



Toisilla ne lapset kävelee kiltisti rattaista kiinni pitäen vaikka koko päivän, saamatta raivokohtauksia tai karkailua. Mutta se johtuu vain siitä että se on heidän luonteensa ja tempperamenttinsä. Ei suinkaan johdu siitä miten heidät on kasvatettu.





Tiedän, kurjaa se on, etenkin ne tuomitsevat katseet (pahimmat tulee niiltä äideiltä joiden lapsilla ei ole vielä ollut kunnon uhmaa kertaakaan, niin ajattelee juuri niin " kasvattaisi lapsensa kunnolla... minun lapseni ei ainakaan koskaan tuolla tavalla..." )

Tiedän sen siitä, että itse ajattelin yhtä naiivisti ja ylenkatsoin esikoisen kohdalla, sillä esikoiseni sattui olemaan ensimmäiset 2 vuotta kuin herran enkeli. Kuvittelin sen johtuvan erinomaisesta kasvatustyöstäni. Mutta ensimmäienen kunnon uhmaikä tiputti minut korkealta ja kovaa! ;D



Voimia teille vanhemmille, lapsenne pärjäävät hienosti!



t:2

Välillä saa kyllä hammasta purra, mutta kestettävä on.

Jumppa jouduttiin jättämään, kun halusi aina vain kiivetä puolapuille, vaikka kielsin ja kun vein salista ulos uhkauksieni jälkeen, niin juoksi nauraen karkuun. Vaikka on aivan ihana ja herkkä ja empaattinen tyttö useimmiten, niin jotenkin tuollainen " mahdottomuus" ja se, ettei kuuntele mitään, käy tosiaan hermoon.

Sitten sanoin, että lähdetään kotiin, jos et usko. Ei uskonut ja taistelin ulkovaatteet päälle. Sitten lapsi itkien pyysi anteeksi, että oli tuhma ja lupasi olla kiltisti. Noh, annoin tietysti anteeksi ja lupasin, että menisimme takaisin saliin, mutta sama meno ja kiipeily jatkui hetken päästä.

Tein varmaan väärin, kun emme enää menneet jumpalle, mutta kun en jaksa enää työpäivän jälkeen lähteä taistelemaan sinne, kun sen piti olla mukava juttu...



Muissakin asioissa testataan vanhempien hermoja ihan urakalla, mutta kun vain jaksaisi venyttää sitä omaa pinnaa ja selittää ja lohduttaa ja ymmärtää...

Jossakin lehdessä oli hyvin sanottu, että kun jaksaa sietää sitä lapsen uhmaa ja kiukkua, niin sitä myötä lapsi itsekin oppii sitä sietämään jne.



Tsemppiä meille kaikille uhmisten äideille ja isillekin!

harrastustoiminnan ohjaajia.. Näin sanon kokemuksesta.

Ihan sellaiset tavalliset, ainakin Citymarkettien vauva-osastoilla myytävät, talutusvaljaat. Lienevät myynnissä nimellä turvavaljaat vai mitä lie. Niiden kanssa me olemme pärjänneet erittäin vauhdikkaan esikoisemme kanssa. Ilman niitä olisi ollut hengen lähtö monesti esim. parkkipaikoilla lähellä. Jos ei suostu kävelemään kiltisti valjaissa, niin niillä saa kunnolla kiinni kärryjen istuinpenkille.



Ei kannata välittää ihmettelevistä katseista. Jossain vaiheessa saat taatusti myös positiivista palautetta, kun lapsesi istuu kiltisti kahvilan pöydässä (kun ei muutakaan voi, kun on remmillä penkissä kiinni!) muiden samanikäisten ryntäillessä kiljuen ympäriinsä.

parhaiten se, että kääntyy menemään toiseen suuntaan ja huikkaa vain " heippa" . Veikkaan että tismalleen sama tepsii uhmikseen.

Meillä myös muuten valjaat käytössä; muuten olisi tosiaan päivittäin hengenlähtö lähellä. :(

Saattaa lähteä juoksemaan yht`äkkiä esim. tielle, missä ajaa autoja, katso eteensä vaan juoksee vain ja nauraa. On niin hauskaa kun äiti juokseen kirkuen perässä.



Esikoisella myös käytimme valjaita (ja sain niistä paljon haukkuja muilta äideltä, joiden lapset eivät niitä tarvinneet). Mutta jätin ne puheet omaan arvoonsa, sillä tiesin etten voisi muuten lähteä lapseni kanssa mihinkään, kun uhmaikä oli niin paha. Karkasi koko ajan. Ja nyt ovat olleet toisella (joka nyt sen 2,5v) käytössä pari viikkoa, ja kun niissä on pari viikkoa joutunut kulkemaan, niin nyt kulkee kiltisti rattaista kiinni pitäen ilman valjaita, ja aina kun irrottaa, niin ei tarvitse kuin uhata että kaivan valjaat esille, niin ottaa jo kiinni rattaista. Ja käyttöön otetaan heti takaisin jos vain tarve tulee.



t:2

Meillä 4-vuotias, jonka kanssa oli tuollaista pitkään sekä 2,5-vuotias, joka on vuoden verran kulkenut aina rattaista kiinni pitäen. 4-vuotiaskin on ajan myötä oppinut, nyt molemmat kulkevat rinnalla ja noutavat pyyntöjen mukaan tavaroita hyllyistä kärryyn.



En siis ikävä kyllä osaa neuvoa, muuta kuin kärsivällisyyttä toivotan.. Kyllä tuo voimille ottaa.

Koirat on koiria ja ihmiset ihmisiä.

Voi kumpa lapsen kasvatus olisikin yhtä helppoa kuin koiran.

Siis käännät selkäsi ja lähdet kävelemään? Kokeile joskus. Pitää saada se lapsi seuraamaan itseään, eikä päinvastoin.

Mä olen omani kanssa kokeillut tuota, eikä auta yhtään, päin vastoin, hän käyttää tilaisuuden hyväkseen, ja kääntäessäni selkäni hän on kadonnut jo kauas pois. Lapsi luulee olevansa riippumattomampi kuin koira.

Meillä tuo tepsi karkailevaan esikoiseen, kun hän oli 3,5.



15

Siis käyt ilman lasta. Viikko pari. Lapsi unohtaa vanhan rituaalinsa ja saa taukoa negatiiivisen palautteen saamiseen tässä asiassa. Meillä tämä on rauhoittanut tilannetta kummasti. Aika auttaa parhaiten.

Vierailija:

Siis käännät selkäsi ja lähdet kävelemään? Kokeile joskus. Pitää saada se lapsi seuraamaan itseään, eikä päinvastoin.

Meillä se tepsi. Mulla on ollut monta koiraa ennen lapsia ja moni muukin koirakikka on kummasti tepsinyt...



Lapset on myös erilaisia. Esikoinen karkaili jatkuvasti, kuopus tikkaa tasaisesti rattaista kiinni pitäen. Ikinä ei ole ollut mitään ongelmia.

Enää ei istu millään rattaissa/ostoskärryssä (rimpuili itsensä irti rattaiden viisipistevöistä, jotka oli kireellä). Itse ajattelen, että tämä on ohi menevä juttu. Ehkä jo keväällä helpottaa. Mun on ainakin pakko käydä uhmiksen kanssa hoitamassa asioita (kukaan ei voi käydä puolestani, jos mies matkoilla). Usein lahjon/kiristän ja uhkailen. Nyt jouluna leluosastot on pahimmat, kun niitä on joka puolella. Lauantaina kannoin lapsen ulos kaupasta ja mies hoiti asiat, mutta usein on vain pärjättävä yksin.

koska se juoksentelu sinne tänne jatkui vielä silloinkin. Nyt 5-vuotiaana suostuu siihen, että pidetään kärreistä tai kädestä kiinni. Eli ainoa keino käydä kaupassa lapsen kanssa oli laittaa rattaisiin. Yhdessä vaiheessa ei suostunut olemaan niissä, jos oli kiinni, mutta sitten istui, kun en köyttänyt. Onneksi kuitenkin suostui siis niissä olemaan. Jos ei ollut rattaita mukana, alkoi juoksentelu, maahan heittäytyminen jne. Ei siis puhettakaan, että olisi koskaan kävellyt nätisti rattaiden vierellä.