Onko täällä alle 50 vuotiaana leskeytyneitä?

Jos teillä oli alaikäisiä lapsia puolison menehtyessä, niin miten pystyit tukemaan lapsiasi? ap

Täällä yksi. Jäin yksin 36 -vuotiaana ja lapsettomana. Vuosi meni sumussa ja  masennuksessa, sitten alkoi helpottaa. Ehdin vielä hankkia perheen ja lapsenkin sen jälkeen.

Kolmekymppisenä kuoli vaimo synnytykseen. No lapsi syntyi sentään terveenä ja sen takia kesti paremmin. Olin lapsieni kanssa enemmän ja kyllä siitä selvittiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppisenä kuoli vaimo synnytykseen. No lapsi syntyi sentään terveenä ja sen takia kesti paremmin. Olin lapsieni kanssa enemmän ja kyllä siitä selvittiin.

Minkäs meni synnyttämään myöhässä? Kymmenen vuotta aikaisemmin oli aikaa.

Häpeä.

Olin 24-vuotias ja viimeisilläni raskaana, kun mieheni kuoli yllättäen autokolarissa. En ollut osannut varautua sellaiseen enkä olisi mitenkään selvinnytkään ilman muiden apua, kun samaan aikaan piti valmistautua lähestyvään synnytykseen ja valmistella hautajaisia. Vaikka suru kosketti yhtä lailla ainan lapsensa menettäneitä appivanhempiani kuin minuakin, he jaksoivat silti silloin ja ovat jaksaneet kaikki nämä vuosikymmenet olla apunani ja tukenani. Pojanpoika on heille äärettömän rakas ja he ovat pitäneet huolta niin minusta kuin lapsestakin. Myös omat vanhempani ja sisarukseni ovat olleet tukenani. 

Minulle tietysti voimia ja lohtua antoi poikamme, joka olikin ainoa syy, miksi jaksoin elää.  Vaikka olinkin hyvin nuori jäädessäni leskeksi, en koskaan mennyt uuteen parisuhteeseen. Nyt iloitsen kolmesta lapsenlapsestani. 

Miksi et mennyt?

Vierailija kirjoitti:

Olin 24-vuotias ja viimeisilläni raskaana, kun mieheni kuoli yllättäen autokolarissa. En ollut osannut varautua sellaiseen enkä olisi mitenkään selvinnytkään ilman muiden apua, kun samaan aikaan piti valmistautua lähestyvään synnytykseen ja valmistella hautajaisia. Vaikka suru kosketti yhtä lailla ainan lapsensa menettäneitä appivanhempiani kuin minuakin, he jaksoivat silti silloin ja ovat jaksaneet kaikki nämä vuosikymmenet olla apunani ja tukenani. Pojanpoika on heille äärettömän rakas ja he ovat pitäneet huolta niin minusta kuin lapsestakin. Myös omat vanhempani ja sisarukseni ovat olleet tukenani. 

Minulle tietysti voimia ja lohtua antoi poikamme, joka olikin ainoa syy, miksi jaksoin elää.  Vaikka olinkin hyvin nuori jäädessäni leskeksi, en koskaan mennyt uuteen parisuhteeseen. Nyt iloitsen kolmesta lapsenlapsestani. 

Leskeytyminen niin nuorena ja siinä elämäntilanteessa oli niin rankka kokemus, että mulla meni pitkään ennenkuin olisin ollut valmis uuteen suhteeseen. Näin jälkeenpäin ajatellen kyseessä oli varsin pitkälti menettämisen pelko eli en halunnut kokea samaa uudelleen. Vasta pojan aikuistuttua olisin ehkä voinut harkita uutta suhdetta, mutta olin jo sen ikäinen ja ollut niin pitkään sinkkuna, että mulle oli jo muodostunut eräänlainen "ikisinkun" identiteetti. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi et mennyt?

Vierailija kirjoitti:

Olin 24-vuotias ja viimeisilläni raskaana, kun mieheni kuoli yllättäen autokolarissa. En ollut osannut varautua sellaiseen enkä olisi mitenkään selvinnytkään ilman muiden apua, kun samaan aikaan piti valmistautua lähestyvään synnytykseen ja valmistella hautajaisia. Vaikka suru kosketti yhtä lailla ainan lapsensa menettäneitä appivanhempiani kuin minuakin, he jaksoivat silti silloin ja ovat jaksaneet kaikki nämä vuosikymmenet olla apunani ja tukenani. Pojanpoika on heille äärettömän rakas ja he ovat pitäneet huolta niin minusta kuin lapsestakin. Myös omat vanhempani ja sisarukseni ovat olleet tukenani. 

Minulle tietysti voimia ja lohtua antoi poikamme, joka olikin ainoa syy, miksi jaksoin elää.  Vaikka olinkin hyvin nuori jäädessäni leskeksi, en koskaan mennyt uuteen parisuhteeseen. Nyt iloitsen kolmesta lapsenlapsestani. 

Vastaan "vieruspöydästä".

Mieheni äidin kuollessa jäi mieheni isä leskeksi 45-vuotiaana.

Elämä tiivistettynä: suunnilleen suoraan hautajaisista laastarisuhteisiin, joita puolen tusinaa muutaman vuoden aikana. Sitten yksinään nyt jo n. 15 vuotta.

Masentui, sillä diagnoosilla eläkkeelle n. 55-vuotiaana. Diagnoosi tarkentunut bipolaariseksi. (Mainitsen, koska saattaa olla että oli jonkinlainen hoitamaton maaninen vaihe vaimon kuoleman jälkeen.)

Isänä hän yritti, mutta ei oikein onnistunut.