Lue keskustelun säännöt.
Kuinka tarkkaan kumppanille pitää kertoa villistä menneisyydestä?
29.04.2018 |
Minulla siis ei tällä hetkellä ole poikaystävää, mutta mietin jos tulavaisuudessa mahdollisesti on. Minulla siis meni ikävuodet 20-25 melko lujaa, biletin todella paljon ystävieni kanssa ja usein olin todella, todella humalassa ja muistikuvat illoilta melko hatarat tai nollassa. Kaikkea sanomaani typeryyksiä en edes tiedä. Tuli myös sekoiltua miesten kanssa paljon, melkein joka kerta bilettäessä oli ainakin yksi mies, jonka kanssa baarissa nuoleskeltiin ja tietty oli yhden illan juttujakin. Noin 15 miehen kanssa varmaan noina vuosina harrastin seksiä. Ei nyt mikään älytön määrä, kun sen jakaa 5 vuodella mutta enemmän kuin monella muulla kuitenkin. Myös omaisuuttani hukkasin milloin mitäkin, jos jotain ei hukkunut se oli suoranainen ihme. Mihinkään huumeisiin en onneksi ikinä sekaantunut. Tuo biletysvaihe ja miesten kanssa sekoilu siis sai kohdallani alkunsa siitä, kun erosin eksästäni, joka petti minua ystäväni kanssa. Lisäkis tuli ilmi hänen aiempiakin touhujaan muiden naisten kanssa. Tämä oli melkoinen kolaus itsetunnolleni ja olin muutenkin melko hukassa itseni ja elämäni kanssa. Tähän hyvä ratkaistu oli sitten tuo sekoilu ja eläminen kuin viimeistä päivää. Moneen vuoteen en edes pystynyt ajattelemaan seurustelua, koska luotto miehiin oli eksän ja parin hänen jälkeensä tulleen epäonnistuneen ja ikävästi päättyneen tapailusuhteen jälkeen nolla. Pari vuotta sitten tuli kuitenkin onneksi totaalikyllästyminen tuohon elämänvaiheeseen ja nykyään olen onneksi enemmän oma itseni ja vietän hyvin rauhallista elämää enkä ole nyt 2 vuoteen käynyt viihteelläkään enkä juo edes enää alkoholia. Jos sopiva ihminen sattuu kohdalle, voisi parisuhdekin mahdollisesti tulla kysymykseen. Mietin vain, pitääkö minun kuinka tarkkaan kertoa tuosta sekoiluvaiheesta elämässäni, se ei varmaan mikään kovin turn-on ole kunnollisille miehille? Voiko sen kuitata jotenkin sanomalla, että tulihan sitä opiskellessa jonkin verran juhlittua? Niistä lukuisista miessäädöistä kun ei ainakaan kovin mielellään avautuisi. En todellakaan ole ylpeä itsestäni ja käytöksestäni tuolloin ja jos jonkun asian voisin pyyhkiä pois elämästä, niin ne olisi nuo sekoilut.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Ei minusta ole mitään velvollisuutta menneisyyttään kellekään tilittää. Ihan hyvin voit kuitata jollain yleisellä huomiolla että opiskellessa/nuorena tuli juhlittua mutta sittemmin olen rauhoittunut jne.
Itselläni sellainen salaisuus, että olen opiskeluaikana myynyt itseäni rahoittaakseni opintoni yliopistossa. En todellakaan ole tästä miehelle kertonut, hän ei ymmärtäisi ollenkaan. Mutta on hyväksynyt sen, kun olen sanonut että en halua puhua menneistä, vaan aloittaa elämän puhtaalta pöydältä.
Kiitos kommentista. Mäkin olen ajatellut, että ehkä voisi jotenkin noin selittää. Jos asia tulee jotenkin ilmi, esim. monet kysyneet miksi en juo tai tykkää käydä viihteellä. En noista ajoista muutenkaan mielellään avautuisi, koska minulla oli silloin muutenkin aika vaikeaa ja olin kuin joku toinen ihminen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvi ruveta tilittämään, mutta voit kertoa, että on ollut sekoilua ihme ja tullut tultua ja mentyä tehtyä kaikenlaista baarikärpäsenä.
Että,olet ollut itsesi kanssa sekaisin ja meni lujaa.
Ei sen enempää. Ne on sinun juttujasi ja mennyttä. Nyt on nyt. Olet kasvanut ja ne kokemukset tekee sinusta avarakatseisemman. Tajuta ettei kaikkien elämä mene tasaisessa putkessa.
Nyt valitset toisin. Mielestäni tosi hienosti analysoit sitä mikä vaikutti tekemisiisi.
Paha olo...sitähän se oli ja siitä itsetuhoisuus..se kännääminen ja sekoilu.
Itsellenikin tuttu juttu.
Ei ekoilla treffeilläni tarvi kertoa, mutta jossain vaiheessa hyvä...ei tarvi salailua.
Minun mieheni kertoo, että rakastaa tätä minua ja jotenkin ymmärtää että minä olen voinut huonosti...olen kertonut vanhoista tapahtumista...mitkä ajoivat minut sinne viinan maailmaan. Olihan se kivaakin..päästää irti! Ihana vapauden tunne.
Mutta...aikaansa kutakin.
Onnea matkaan. Ole oma ittes. Se on hyvä.
Hävettää ne minuakin ne menneet, mutta ei niille mitään mahda. Meni jo. Ja oppia tuli.
Joka päivä ja joka hetki voi aloittaa alusta.
Niin...en minäkään haluaisi yksityiskohtia tai hirveen tarkkoja selvityksiä mieheni jutuista. Ne on olleet sitä elämäänsä.
Miten paljon sinä haluaisit tietää?
Miks niistä vuosista pitäis raportoida. Ei se mieskään sulle kerro niistä. Jos kohtaat herra sen oikean niin toteatte yhdessä, että juoksut on nyt juostu, kaikki tietää mitä se tarkoittaa. Ja sillä selvä.
Olisihan se kiva toisen tietää, että mikäli suhteeseenne tulee kupruja, olet heti menossa vetämään kännejä baariin ja avaat haarat ekalle ohikulkijalle kun otat asiat niin raskaasti.
Tuo selittely pitkästä suhteesta ja sen loppumisen kolauksesta, jonka seurauksena rupesit elämään villisti, on vain tekosyy.
Veikkaan, että olisit muutenkin ryypännyt ja rellestänyt ihan samalla tavalla. Et ole tilanteiden uhri vaikka kovasti muuta yrität väittääkin.
Tärkeintä on tunnustaa itselle ja kumppanille, että tykkäät pitää välillä hauskaa.
En ole ikinä ymmärtänyt, miksi puolisolle/seurustelukumppanille pitäisi tehdä tiliä menneisyydestä.
Mulle on esim. treffeillä täysin turn off, jos toinen alkaa tilittää menneisyyttään. Jos seurustelu muuttuu vakavammaksi, voihan sanoa, että baareilin nuorempana paljon. Seksielämä on yksityisasia. Jos aloittaa seksisuhteen jonkun kanssa, se ei tarkoita sitä, että tämän kanssa pitäisi jakaa aikaisempi, ennen ko. kumppania ollut seksielämä.
Itse en edes haluaisi tietää toisesta tällaista.
Jos joku kysyy, miksi et baareile enää, niin vastaat, ettei huvita, jos ei huvita.
Ja ihmiset muuttuu. Minä olin nuorena uskovainen, en ole enää. Sen jälkeen tuli baarikausi, ei ole enää. Nykyinen puolisoni tietää, että olin nuorena uskossa ja uskosta luopumisen jälkeen oli menokausi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ymmärtänyt, miksi puolisolle/seurustelukumppanille pitäisi tehdä tiliä menneisyydestä.
Mulle on esim. treffeillä täysin turn off, jos toinen alkaa tilittää menneisyyttään. Jos seurustelu muuttuu vakavammaksi, voihan sanoa, että baareilin nuorempana paljon. Seksielämä on yksityisasia. Jos aloittaa seksisuhteen jonkun kanssa, se ei tarkoita sitä, että tämän kanssa pitäisi jakaa aikaisempi, ennen ko. kumppania ollut seksielämä.
Itse en edes haluaisi tietää toisesta tällaista.
Jos joku kysyy, miksi et baareile enää, niin vastaat, ettei huvita, jos ei huvita.
Ja ihmiset muuttuu. Minä olin nuorena uskovainen, en ole enää. Sen jälkeen tuli baarikausi, ei ole enää. Nykyinen puolisoni tietää, että olin nuorena uskossa ja uskosta luopumisen jälkeen oli menokausi.
Minä taas olen niitä, jotka tosiaan heti ekalla tapaamisella kertovat yksityisasioita. Haluan karsia mahdollisimman nopeasti joukosta ne, jotka eivät kestä tai halua kuunnella. Parisuhteen idea on mielestäni se, että toiselle voi kertoa häpeällisemmätkin asiat itsestä ja silti tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Jos en olisi löytänyt ihmistä joka minut hyväksyy kokonaisena, olisin mieluummin yksin.
Olisi kamalaa rakentaa suhdetta ihmiseen, jonka mielipidettä menneisyydestäni en tiedä, ja joutuisin pelkäämään ettei hän sitä hyväksyisi, jos asia tulisikin jotain kautta ilmi.
Ymmärrän ap, että noista asioista puhuminen on vaikeaa. Itseäni ei ole petetty, mutta olen ollut suhteessa joka kehittyi erotilanteessa väkivaltaiseksi. Kerroin asiasta uudelle kumppanille heti kun suhde vähän vakavoitui, ihan jo siksikin että tämä tietää miksi reagoin tiettyihin äänenpainoihin, sanoihin ja eleisiin niin vaikeasti. Muuten hän voisi luulla tekevänsä itse jotain väärin. Pettämisestäkin haluaisin varmasti kertoa kumppanille, jotta saisin hänen reaktionsa siihen, onko hän esim. itse pettänyt tai tullut petetyksi, ja mitä mieltä hän aiheesta on. En haluaisi ostaa sikaa säkissä ja ottaa sitä riskiä, että sama toistuu.
Huhhuh! Olen onnellinen, että en ole sekoillut. Yhden sekon elämän jatkoja seurattuani en vieläkään ole oppinut ymmärtämään häntä, tai siis sitä puolta hänestä, joka ei näe menneisyydessään mitään opittavaa, vaan nostaa sekoilunsa edelleen jalustalle.
Sitten jatkuva itsearvostuksen puute. En myöskään loukkaantuisi, kun sanotaan, että olit oikeasti sillon seko, et hauska!
Suosittelen siis, että pidät huolta, että sinulla on vahva itsetunto ja olet nöyrän katuvainen, kun joskus oli heikompi itsetunto ja teit tyhmyyksiä, et pitänyt hauskaa. Ei enää ikinä tuollaista elämää! Yhdenillan suhteet eivät ole hauskoja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh! Olen onnellinen, että en ole sekoillut. Yhden sekon elämän jatkoja seurattuani en vieläkään ole oppinut ymmärtämään häntä, tai siis sitä puolta hänestä, joka ei näe menneisyydessään mitään opittavaa, vaan nostaa sekoilunsa edelleen jalustalle.
Sitten jatkuva itsearvostuksen puute. En myöskään loukkaantuisi, kun sanotaan, että olit oikeasti sillon seko, et hauska!
Suosittelen siis, että pidät huolta, että sinulla on vahva itsetunto ja olet nöyrän katuvainen, kun joskus oli heikompi itsetunto ja teit tyhmyyksiä, et pitänyt hauskaa. Ei enää ikinä tuollaista elämää! Yhdenillan suhteet eivät ole hauskoja!
Jaa. Minusta ne oli hauskoja, enkä kadu yhtäkään yhden illan suhdettani. Mutta se oli kivaa nuorena, ei enää semmoista jaksaisi. Ja muutenkin, mulla on aina ollut ehdoton periaate että sitten jos ollaan parisuhteessa, ollaan 100% uskollisia, mutta jos on vapaa niin on vapaa, eikä siinä ole mitään väärää jos sinkkuna sekstailee yhden illan juttujakin.
Itse nuorempana asuessani Amsterdamissa tuli sählättyä kaikkea ja olen kertonut miehelleni siksikin kun hän itsekin on ollut villi nuoruudessaan. Mieheni ei kummemmin kertomukseeni reagoinut. Sehän on vain elettyä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteen idea on mielestäni se, että toiselle voi kertoa häpeällisemmätkin asiat itsestä ja silti tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Jos en olisi löytänyt ihmistä joka minut hyväksyy kokonaisena, olisin mieluummin yksin.
Itse olen niitä joka en ole kiinnostunut toisen menneisyydestä, enkä toisaalta kerro omastani juurikaan. Minusta se menneisyys on vain tarinoita, ei olennainen osa minua. Se on ollut toki muovaamassa sitä minää joka nyt olen, mutta se minä on kohdattavissa, ja hyväksyttävissä tai hylättävissä, tässä ja nyt, tietämättä mitään niistä menneistä tapahtumista jotka on johtaneet siihen että nyt olen mikä olen.
Itse pyrin myös toisten suhteen siihen etten tuomitse ketään hänen menneisyytensä takia. Mutta en voi kieltää etteikö minullakin olisi ennakkoasenteita. Siksi en halua kuulla kaikista asioista ollenkaan, koska voi olla että ne jäisivät varjostamaan sitä ihmistä, joka henkilö nyt on, ihan turhaan. En enää näkisi häntä sellaisena kuin hän on, vaan osin mielessäni olevien vääristävien filtterien läpi.
Ei sun ole pakko kertoa mitään, mutta toisaalta parisuhteessa ei saisi myöskään valehdella. Jos asia tuntuu sinusta aralta, niin voithan ainakin aluksi kertoa vain ylimalkaisesti, että sulla on mennyt nuoruudessasi kovaa ja että nyt vanhempana vähän kaduttaa. On sitten kumppanin asia joko hyväksyä tämä kertomuksen taso tai ruveta tivaamaan tarkemmin. Kun aikaa kuluu ja parisuhde vahvistuu ja ehkä itse pääset nolostumisesta yli, niin voit sitten kertoa tarkemmin. Mutta pointti on siis se, että sun ei ole pakko kertoa, mutta ei pidä myöskään valehdella. Toisaalta sun pitää sitten hyväksyä se, että toisesta voi olla erikoista jos salaat menneisyytesi. Se mitä tuossa kerroit nuoruudestasi ei ole vielä kovin paha ja jos löydät sen oikean, niin voitte varmaan kasvaa yhdessä noiden asioiden yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan pitänyt tarpeellisena kysyä toiselta yksityiskohtia hänen menneisyydestään tai vuodattaa niitä omastani. Sinunkin tilanteessasi mielestäni riittää hyvin, että toteat bilettäneesi kiintiön täyteen.
Hauskuuden seuraksena isätön lapsi! Siis todella todella hauskaa ja kannatettavaa! Omaa käytöstään ei kannata ryhtyä analysoimaan ja moralisoimaan hauskanpidon mahdollisia seurauksia? Asettua, rauhoittua ja vihdoinkin kasvattaa se itsetunto, jonka jotkut saivat jo kotoaan? Joka kestää sanomisia, joka ei huoju tuulessa, joka kantaa vastuut, ei sorru heppoisiin suhteisiin, sillä ei hae vahvistusta toisesta ihmisestä, vaan on itse tukeva ja varma? Kannattaa opettaa lastaan toimimaan samoin? Kertokaa vaan lapselle, että oli hauskaa!
Tyhmästä päästä kärsii koko elämä? Tämä ei ollut arvostelua ap:ta kohtaa, vaan yleinen näkemykseni siitä, mikä on hauskaa ja mikä on opettavaista. Koska yhdenillan suhteissa on mahdollisuus menettää liikaa, ne eivät ole hauskoja, vaan osoitus tyhmyydestä, jota on joskus vaikeaa myöntää itselleenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun nuoruus on ollut vielä villimpi kuin sun ja rehellisesti oon miehelle kaiken kertonut. En halua mitään meidän väliin ja koen että noi vuodet kuitenkin vaikutti mun nykyiseen minääni sen verran, että toisen kuuluu ne tietää. Rehellisyys, siihen ne pitkät suhteet perustuu. Oikea mies ymmärtää kyllä jos näkee, että et enää ole sellainen.
Nykyiselle mieheleni sanoin silloin, kun kysyin häneltä oltaisiinko ihan tosissaan yhdessä rakkaani, että tästä päivästä lähtien olemme vain toistemme, eikä mitään mitä on tapahtunut ennen tätä päivää, pidetä yhdessä minään. Miehen mielestä se oli oikein hyvin sanottu, ja oli samaa mieltä. Sen jälkeen ei tarvinnut miettiä että mitä jos menneisyyden haamuja tulee vastaan. Pystyi myös luottaa toiseen, että se pitää mikä on luvattu, eli entisellä elämällä ei ollut sen jälkeen enää mitään merkitystä. Pikku hiljaa onkin tullut asioita eteen joita molemmat ovat avanneet sen verran kuin on tarpeeksi katsottu. Ennen seurustelun alkamista tapailuvaiheessa sanoin myös,että minulla sitten on ollut elämää paljo jo ennen häntäkin, että mikäli se on ongelma, niin nyt on varmaan sopiva hetki lopettaa tapailu, sillä en voi muuttaa menneitä, enkä edes halua. Kaikki on mennyt hyvin koko monta vuotta jo :)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen niitä joka en ole kiinnostunut toisen menneisyydestä, enkä toisaalta kerro omastani juurikaan. Minusta se menneisyys on vain tarinoita, ei olennainen osa minua. Se on ollut toki muovaamassa sitä minää joka nyt olen, mutta se minä on kohdattavissa, ja hyväksyttävissä tai hylättävissä, tässä ja nyt, tietämättä mitään niistä menneistä tapahtumista jotka on johtaneet siihen että nyt olen mikä olen.
Itse pyrin myös toisten suhteen siihen etten tuomitse ketään hänen menneisyytensä takia. Mutta en voi kieltää etteikö minullakin olisi ennakkoasenteita. Siksi en halua kuulla kaikista asioista ollenkaan, koska voi olla että ne jäisivät varjostamaan sitä ihmistä, joka henkilö nyt on, ihan turhaan. En enää näkisi häntä sellaisena kuin hän on, vaan osin mielessäni olevien vääristävien filtterien läpi.
Tämä on varmaan ihan yleinen malli myös, eikä sinänsä mitenkään väärin. Ainoa, mikä tässä mietityttää on se, miten suhde kestää sitten, jos jompi kumpi osapuolista ajautuu vaikeampaan henkiseen tilanteeseen itsensä kanssa. Miten kumppani voi tukea toista, jos hän ei tiedä eikä osaa edes arvella, mistä voisi olla kysymys?
Varmaan tällaisissa suhteissa nämä tilanteet menevät jotenkin eri tavalla, jota en osaa ajatella kun itselläni ei ole niistä kokemusta. Jos ja kun vaikeampien menneisyyteen liittyvien juttujen käsitteleminen heti suhteen alussa tuntuisi tosi pahalta, on varmaan fiksumpaakin olla puhumatta niistä kovin yksityiskohtaisesti. Tärkeintä on, että ap tiedostaa kummankin vaihtoehdon hyvät ja huonot puolet, ja valitsee sen joka sopii itselle paremmin. Silloin löytyy myös se itselle sopiva kumppani.
t. 7
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen niitä joka en ole kiinnostunut toisen menneisyydestä, enkä toisaalta kerro omastani juurikaan. Minusta se menneisyys on vain tarinoita, ei olennainen osa minua. Se on ollut toki muovaamassa sitä minää joka nyt olen, mutta se minä on kohdattavissa, ja hyväksyttävissä tai hylättävissä, tässä ja nyt, tietämättä mitään niistä menneistä tapahtumista jotka on johtaneet siihen että nyt olen mikä olen.
Itse pyrin myös toisten suhteen siihen etten tuomitse ketään hänen menneisyytensä takia. Mutta en voi kieltää etteikö minullakin olisi ennakkoasenteita. Siksi en halua kuulla kaikista asioista ollenkaan, koska voi olla että ne jäisivät varjostamaan sitä ihmistä, joka henkilö nyt on, ihan turhaan. En enää näkisi häntä sellaisena kuin hän on, vaan osin mielessäni olevien vääristävien filtterien läpi.
Tämä on varmaan ihan yleinen malli myös, eikä sinänsä mitenkään väärin. Ainoa, mikä tässä mietityttää on se, miten suhde kestää sitten, jos jompi kumpi osapuolista ajautuu vaikeampaan henkiseen tilanteeseen itsensä kanssa. Miten kumppani voi tukea toista, jos hän ei tiedä eikä osaa edes arvella, mistä voisi olla kysymys?
Varmaan tällaisissa suhteissa nämä tilanteet menevät jotenkin eri tavalla, jota en osaa ajatella kun itselläni ei ole niistä kokemusta. Jos ja kun vaikeampien menneisyyteen liittyvien juttujen käsitteleminen heti suhteen alussa tuntuisi tosi pahalta, on varmaan fiksumpaakin olla puhumatta niistä kovin yksityiskohtaisesti. Tärkeintä on, että ap tiedostaa kummankin vaihtoehdon hyvät ja huonot puolet, ja valitsee sen joka sopii itselle paremmin. Silloin löytyy myös se itselle sopiva kumppani.
t. 7
Silloinhan se "vaikeampi hetki itsensä kanssa" on sen hetkinen. Tottakai siitä avaudutaan ja kerrotaan kumppanille, että miksi näin on jne. Menneisyyden miesjutuista sen sijaan tuskin tulee vaikeita henkisiä tilanteita.
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh! Olen onnellinen, että en ole sekoillut. Yhden sekon elämän jatkoja seurattuani en vieläkään ole oppinut ymmärtämään häntä, tai siis sitä puolta hänestä, joka ei näe menneisyydessään mitään opittavaa, vaan nostaa sekoilunsa edelleen jalustalle.
Sitten jatkuva itsearvostuksen puute. En myöskään loukkaantuisi, kun sanotaan, että olit oikeasti sillon seko, et hauska!
Suosittelen siis, että pidät huolta, että sinulla on vahva itsetunto ja olet nöyrän katuvainen, kun joskus oli heikompi itsetunto ja teit tyhmyyksiä, et pitänyt hauskaa. Ei enää ikinä tuollaista elämää! Yhdenillan suhteet eivät ole hauskoja!
Kivempi elää se sekoiluvaihe nuorena, niin ei keski-iän kriiseissä sitten tarvitse.
Ei se elämä ole niin vakavaa.
Minäkin "sekoiluvaiheessa" mm. eksyin puolivahingossa kuokkimaan yliopisto-opiskelijoiden bileisiin, eikä kukaan tajunnut edes epäilläkään sinne kuuluvuuttani, vaikka juttelinkin monen kanssa. Olin tuolloin siis ammattikoulun suorittanut 👍
Hauskoja muistoja, ainakin hauskempia kuin mitä kotonaistuessa olisi tullut.
Ns. villi nuoruus saattaa näemmä sisältää mitä vain.
Menneisyyttä ei voi poistaa. Se kulkee mukana koko elämän. Ei ole kiva, jos kumppani ei uskalla puhua totta. Kaikki nuoret eivät ole tehneet tyhmyyksiä.
Ei minusta ole mitään velvollisuutta menneisyyttään kellekään tilittää. Ihan hyvin voit kuitata jollain yleisellä huomiolla että opiskellessa/nuorena tuli juhlittua mutta sittemmin olen rauhoittunut jne.
Itselläni sellainen salaisuus, että olen opiskeluaikana myynyt itseäni rahoittaakseni opintoni yliopistossa. En todellakaan ole tästä miehelle kertonut, hän ei ymmärtäisi ollenkaan. Mutta on hyväksynyt sen, kun olen sanonut että en halua puhua menneistä, vaan aloittaa elämän puhtaalta pöydältä.