Lue keskustelun säännöt.
Kuinka tarkkaan kumppanille pitää kertoa villistä menneisyydestä?
29.04.2018 |
Minulla siis ei tällä hetkellä ole poikaystävää, mutta mietin jos tulavaisuudessa mahdollisesti on. Minulla siis meni ikävuodet 20-25 melko lujaa, biletin todella paljon ystävieni kanssa ja usein olin todella, todella humalassa ja muistikuvat illoilta melko hatarat tai nollassa. Kaikkea sanomaani typeryyksiä en edes tiedä. Tuli myös sekoiltua miesten kanssa paljon, melkein joka kerta bilettäessä oli ainakin yksi mies, jonka kanssa baarissa nuoleskeltiin ja tietty oli yhden illan juttujakin. Noin 15 miehen kanssa varmaan noina vuosina harrastin seksiä. Ei nyt mikään älytön määrä, kun sen jakaa 5 vuodella mutta enemmän kuin monella muulla kuitenkin. Myös omaisuuttani hukkasin milloin mitäkin, jos jotain ei hukkunut se oli suoranainen ihme. Mihinkään huumeisiin en onneksi ikinä sekaantunut. Tuo biletysvaihe ja miesten kanssa sekoilu siis sai kohdallani alkunsa siitä, kun erosin eksästäni, joka petti minua ystäväni kanssa. Lisäkis tuli ilmi hänen aiempiakin touhujaan muiden naisten kanssa. Tämä oli melkoinen kolaus itsetunnolleni ja olin muutenkin melko hukassa itseni ja elämäni kanssa. Tähän hyvä ratkaistu oli sitten tuo sekoilu ja eläminen kuin viimeistä päivää. Moneen vuoteen en edes pystynyt ajattelemaan seurustelua, koska luotto miehiin oli eksän ja parin hänen jälkeensä tulleen epäonnistuneen ja ikävästi päättyneen tapailusuhteen jälkeen nolla. Pari vuotta sitten tuli kuitenkin onneksi totaalikyllästyminen tuohon elämänvaiheeseen ja nykyään olen onneksi enemmän oma itseni ja vietän hyvin rauhallista elämää enkä ole nyt 2 vuoteen käynyt viihteelläkään enkä juo edes enää alkoholia. Jos sopiva ihminen sattuu kohdalle, voisi parisuhdekin mahdollisesti tulla kysymykseen. Mietin vain, pitääkö minun kuinka tarkkaan kertoa tuosta sekoiluvaiheesta elämässäni, se ei varmaan mikään kovin turn-on ole kunnollisille miehille? Voiko sen kuitata jotenkin sanomalla, että tulihan sitä opiskellessa jonkin verran juhlittua? Niistä lukuisista miessäädöistä kun ei ainakaan kovin mielellään avautuisi. En todellakaan ole ylpeä itsestäni ja käytöksestäni tuolloin ja jos jonkun asian voisin pyyhkiä pois elämästä, niin ne olisi nuo sekoilut.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä. Eletään vuotta 2018 ja silti osan mielestä naisen pitäisi elää siveästi neitsyenä sitä oikeaa odottaen.
Miehellä taas nuo "sekoilut" olisi niin hienoa että.
Väärin. Ne sekoilut on hienoa niille miesh**rille joista sinä juuri kiinnostut. Kunnollinen mies ei sua kiinnosta.
Mun silmissä H**** on H**** sukupuolesta riippumatta. Heikko psyyke ja mielenlujuus.
Sinusta ainakaan en olisi kiinnostunut. Vaikutat todella epämiellyttävältä korottaessasi itseäsi muita nimitellen.
Sä et voi kiinnostua minusta, koska en ole tarjolla. Mun luottamusta tai kunnioitusta et saa tarjoamalla sitä loveasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen idea on mielestäni se, että toiselle voi kertoa häpeällisemmätkin asiat itsestä ja silti tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Jos en olisi löytänyt ihmistä joka minut hyväksyy kokonaisena, olisin mieluummin yksin.
Itse olen niitä joka en ole kiinnostunut toisen menneisyydestä, enkä toisaalta kerro omastani juurikaan. Minusta se menneisyys on vain tarinoita, ei olennainen osa minua. Se on ollut toki muovaamassa sitä minää joka nyt olen, mutta se minä on kohdattavissa, ja hyväksyttävissä tai hylättävissä, tässä ja nyt, tietämättä mitään niistä menneistä tapahtumista jotka on johtaneet siihen että nyt olen mikä olen.
Itse pyrin myös toisten suhteen siihen etten tuomitse ketään hänen menneisyytensä takia. Mutta en voi kieltää etteikö minullakin olisi ennakkoasenteita. Siksi en halua kuulla kaikista asioista ollenkaan, koska voi olla että ne jäisivät varjostamaan sitä ihmistä, joka henkilö nyt on, ihan turhaan. En enää näkisi häntä sellaisena kuin hän on, vaan osin mielessäni olevien vääristävien filtterien läpi.
Viisasta tekstiä. Minusta ap:n menneisyys on lisäksi melko harmiton, villi biletys nuorena on ihan normaalia(vaikka on ihan OK jos sellainen ei nappaa). Itselläni oli viime keväänä moraalinen ongelma, kun tapasin elämäni miehen ja pelkäsin että hänen käsityksensä muuttuisi minusta, jos kertoisin menneisyydestäni huumepiireissä(en itse käyttänyt, mutta seurustelin vuosia huumekauppiaan kanssa ja suhde päättyi hänen kuolemaansa), mutta toisaalta salailu tuntui raskaalta.
Viikon tapailun jälkeen kuitenkin otin asian varovasti puheeksi. Mies sanoi, että oli jo kuullut kaikki kauheat salaisuuteni naapureilta ja ajatteli, että ehkä minulla on ollut vain huonoa tuuria rakkausasioissa.
Eli jos kumppani tuomitsee menneisyyden perusteella, ei suhteesta varmaan olisi tullut mitään muutenkaan, mutta ei menneisyyttä toisaalta tarvitse kovin yksityiskohtaisesti repostella. Toteaa vain että nuorena tuli vietettyä villiä elämää ja nyt se on nähty ja koettu niin ei enää ole tarvetta sellaiseen.
Tännepä olikin tullu paljon viestejä, kiitos teille, kun osallistuitte :) Ehkä tosiaan olen sitten liian ankara itselleni ja ehkä en jotenkin ole ihan sinut vielä menneisyyteni kanssa, se vain tuntuu niin paljon sotivan arvojani vastaan ja sitä, millainen nykyään olen. Tosin toisaalta koen nykyään olevani empaattisempi ja ymmärtäväisempi myös muiden ongelmia ja elämäntilanteita kohtaan. Ja siis jos unelmieni miehen joskus tapaisin, niin en tietenkään valehtelemaan alkaisi ja esittäisi jotain pyhäkoululaista menneisyyteni osalta, lähinnä mietin vain juuri sitä, kuinka tarkkaan asioista pitäisi puhua. Ja tuo nyt on tosiaan tällä hetkellä täysin jossittelua, koska ei ole mitään siihen viittaavaakaan meneillään tällä hetkellä. Ap
Minäkin sekoilin opiskeluaikana, mutta sen jälkeen olen elänyt erittäin nuhteetonta elämää 30 vuotta.
Kaikki tulee kertoa. Muutenhan suhde perustuisi epärehellisyydelle ja valheelle. Tiedän jopa yhden ihmisen, joka on mennyt naimisiin siten, ettei hänen miehensä tiennyt hänen sekoiluistaan. Se on jo aika inhottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sun ole pakko kertoa mitään, mutta toisaalta parisuhteessa ei saisi myöskään valehdella. Jos asia tuntuu sinusta aralta, niin voithan ainakin aluksi kertoa vain ylimalkaisesti, että sulla on mennyt nuoruudessasi kovaa ja että nyt vanhempana vähän kaduttaa. On sitten kumppanin asia joko hyväksyä tämä kertomuksen taso tai ruveta tivaamaan tarkemmin. Kun aikaa kuluu ja parisuhde vahvistuu ja ehkä itse pääset nolostumisesta yli, niin voit sitten kertoa tarkemmin. Mutta pointti on siis se, että sun ei ole pakko kertoa, mutta ei pidä myöskään valehdella. Toisaalta sun pitää sitten hyväksyä se, että toisesta voi olla erikoista jos salaat menneisyytesi. Se mitä tuossa kerroit nuoruudestasi ei ole vielä kovin paha ja jos löydät sen oikean, niin voitte varmaan kasvaa yhdessä noiden asioiden yli.
Ei todellakaan kannata tuollaista sanoa, koska tuohan kuulostaa pahemmalta kuin mitä totuuskaan todennäköisesti olisi. Tuosta kun saa just sen kuvan, että on tullut kymmeniä kertoja maattua haarat auki täysin tuntemattomien tyyppien alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minusta ole mitään velvollisuutta menneisyyttään kellekään tilittää. Ihan hyvin voit kuitata jollain yleisellä huomiolla että opiskellessa/nuorena tuli juhlittua mutta sittemmin olen rauhoittunut jne.
Itselläni sellainen salaisuus, että olen opiskeluaikana myynyt itseäni rahoittaakseni opintoni yliopistossa. En todellakaan ole tästä miehelle kertonut, hän ei ymmärtäisi ollenkaan. Mutta on hyväksynyt sen, kun olen sanonut että en halua puhua menneistä, vaan aloittaa elämän puhtaalta pöydältä.
Kiitos kommentista. Mäkin olen ajatellut, että ehkä voisi jotenkin noin selittää. Jos asia tulee jotenkin ilmi, esim. monet kysyneet miksi en juo tai tykkää käydä viihteellä. En noista ajoista muutenkaan mielellään avautuisi, koska minulla oli silloin muutenkin aika vaikeaa ja olin kuin joku toinen ihminen. Ap
Minusta tuohon voi vastata, että olet saanut sellaisesta tarpeeksesi nuorena, ei enää nappaa juhliminen. Ei sitä tarvitse kummemmin selitellä.
No jaa. Parempi se on itse kertoa totuus kuin antaa toisen kuvitella ties mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse erosin 15 vuoden suhteesta, kun selvisi että vaimo ei ole ollutkaan sellainen minkälainen kertoi olleensa. Koko suhdehan perustui valheeseen. Kannattaa valehdella ja elää sitä "villiä nuoruutta". Kaikille ei kannata avata haarojaan.
Vierailija kirjoitti:
Tännepä olikin tullu paljon viestejä, kiitos teille, kun osallistuitte :) Ehkä tosiaan olen sitten liian ankara itselleni ja ehkä en jotenkin ole ihan sinut vielä menneisyyteni kanssa, se vain tuntuu niin paljon sotivan arvojani vastaan ja sitä, millainen nykyään olen. Tosin toisaalta koen nykyään olevani empaattisempi ja ymmärtäväisempi myös muiden ongelmia ja elämäntilanteita kohtaan. Ja siis jos unelmieni miehen joskus tapaisin, niin en tietenkään valehtelemaan alkaisi ja esittäisi jotain pyhäkoululaista menneisyyteni osalta, lähinnä mietin vain juuri sitä, kuinka tarkkaan asioista pitäisi puhua. Ja tuo nyt on tosiaan tällä hetkellä täysin jossittelua, koska ei ole mitään siihen viittaavaakaan meneillään tällä hetkellä. Ap
Mulla on oikeastaan ihan sama tilanne, tosin mulla menneisyyteni soti arvojani vastaan jo silloin kun sitä elämää elin. Jotenkin en edes tunnistanut sitä ihmistä joka musta humalassa tuli, se oli niin kaukana todellisuudesta ja oikeasta minusta. Nykyisin en enää käytä alkoholia lainkaan, mutta edelleen hirvittää että vaikka työkaveriksi tulisi tyyppi joka on pyörinyt aikoinaan samoissa baareissa ja luulisi tuntevansa mut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tännepä olikin tullu paljon viestejä, kiitos teille, kun osallistuitte :) Ehkä tosiaan olen sitten liian ankara itselleni ja ehkä en jotenkin ole ihan sinut vielä menneisyyteni kanssa, se vain tuntuu niin paljon sotivan arvojani vastaan ja sitä, millainen nykyään olen. Tosin toisaalta koen nykyään olevani empaattisempi ja ymmärtäväisempi myös muiden ongelmia ja elämäntilanteita kohtaan. Ja siis jos unelmieni miehen joskus tapaisin, niin en tietenkään valehtelemaan alkaisi ja esittäisi jotain pyhäkoululaista menneisyyteni osalta, lähinnä mietin vain juuri sitä, kuinka tarkkaan asioista pitäisi puhua. Ja tuo nyt on tosiaan tällä hetkellä täysin jossittelua, koska ei ole mitään siihen viittaavaakaan meneillään tällä hetkellä. Ap
Mulla on oikeastaan ihan sama tilanne, tosin mulla menneisyyteni soti arvojani vastaan jo silloin kun sitä elämää elin. Jotenkin en edes tunnistanut sitä ihmistä joka musta humalassa tuli, se oli niin kaukana todellisuudesta ja oikeasta minusta. Nykyisin en enää käytä alkoholia lainkaan, mutta edelleen hirvittää että vaikka työkaveriksi tulisi tyyppi joka on pyörinyt aikoinaan samoissa baareissa ja luulisi tuntevansa mut.
Ymmärrän, minuakin välillä mietityttää, millaisena ihmisenä minua pitävät ne, jotka ovat tunteneet minut silloin, kun oli tuo vaihe eivätkä ennen sitä tai nyt jälkeen päin. Ei varmaan kovin mairitteleva kuva ole minusta heillä. Moni heistä kun ei nyt rauhoittumisestani ehkä edes tiedä, kun asun nykyään eri paikkakunnalla kuin suurin osa näistä, joihin biletysvuosina olen tutustunut. No, toisaalta he eivät mitään sydänystäviä mulle muutenkaan ole, joten ei kai sitä pitäisi murehtia. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tuo oli yksi syy, miksi en koskaan ole edes ajatellut huolivani vaimokseni suomalaista naista. Ei olisi kiva, kun myöhemmin paljastuisi, että nainen on ollut aiemmin ilotyttö, mutta ei ole älynnyt ottaa rahaa seksipalveluistaan.
Tapasin vaimoni, kun hän oli 32v ja neitsyt. Ette voi käsittää, miten herkkä ja hieno hetki on se, kun rakastelee ensimmäistä kertaa aikuista naista, joka on neitsyt ja läsnä on todella syvä ja vahva rakkaus.
Sellaista se mustasukkaisuua ja huono itsetunto on, ei kestä ajatustakaan puolison edellisistä kumppaneista.
Kai muuten itse olit neitsyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen idea on mielestäni se, että toiselle voi kertoa häpeällisemmätkin asiat itsestä ja silti tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Jos en olisi löytänyt ihmistä joka minut hyväksyy kokonaisena, olisin mieluummin yksin.
Itse olen niitä joka en ole kiinnostunut toisen menneisyydestä, enkä toisaalta kerro omastani juurikaan. Minusta se menneisyys on vain tarinoita, ei olennainen osa minua. Se on ollut toki muovaamassa sitä minää joka nyt olen, mutta se minä on kohdattavissa, ja hyväksyttävissä tai hylättävissä, tässä ja nyt, tietämättä mitään niistä menneistä tapahtumista jotka on johtaneet siihen että nyt olen mikä olen.
Itse pyrin myös toisten suhteen siihen etten tuomitse ketään hänen menneisyytensä takia. Mutta en voi kieltää etteikö minullakin olisi ennakkoasenteita. Siksi en halua kuulla kaikista asioista ollenkaan, koska voi olla että ne jäisivät varjostamaan sitä ihmistä, joka henkilö nyt on, ihan turhaan. En enää näkisi häntä sellaisena kuin hän on, vaan osin mielessäni olevien vääristävien filtterien läpi.
Tapailen juuri miestä, joka ei tunnu olevan juurikaan kiinnostunut menneisyydestäni. Enkä tarkoita nyt mitään "villiä menneisyyttä", vaan yleensä minun historiastani. Olen vasta hiljattain tajunnut, että eihän hän ikinä kysy mitään lapsuudestani tai nuoruudestani. Ei niitä lapsuusmuistoja nyt tarvitsisi tilittää tuntikaupalla, mutta en suoraan sanottuna tiedä, tietääkö hän edes mistä olen kotoisin, mitä olen opiskellut ja kuinka pitkään olen ollut sinkkuna. Itsestään tykkää kyllä puhua ja se on ollut fine, olen mielelläni kuunnellut ja kysellyt lisää, koska olen halunnut tutustua häneen, tietää millainen hän on ja mitä hän on kokenut. Mutta olisi se tietysti ihan kiva, että hän pitäisi tärkeänä myös tutustua minuun ihmisenä, mutta se ei taida nyt toteutua...
Jatkan, olen toki näistä asioista puhunut kun on keskustelu mennyt sellaisiin, mutta en tiedä onko kiinnittänyt huomiota, kun ei tunnu olevan kiinnostunut kuin omista asioistaa, näin tarkemmin ajateltuna.
Kuulostaa oudolta.
Tein itse tuon virheen rakastuttuani. Kerroin avoimesti mutten yksityiskohtaisesti elämästäni ennen miestä. Iso virhe!
Humalassa hermostuttaan mies heitti kaiken vasten kasvojani välittämättä kuka kuulee.
Hyvä ettei pilannut työsuhdettanikin, kun kerran pomollenikin avautui. On vaikea aloittaa uutta suhdetta, kun en varmaan ikinä toivu tuosta kohtelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin tiennyt vaimoni sekoilut, mustat "tuttavuudet" ym. ulkomaan ihmeet olisin kiertänyt hänet kaukaa. Kaikkea ei valkoinen mieskään naiseltaan hyväksy.
Jos "villi nuoruus" on aiheuttanut vaikka mahdollisuuden, että et voi saada lapsia, kannattaisi se selvittää ennakkoon eikä jälkikäteen.
Ja valita kumppani sitten heistä, jotka eivät halua lapsia, ettei se tule myöhemmin suhteessa yllätyksenä ja aiheuta taas eroa.
Ei tarvitse kertoa mitään, voit vaikka valehdella - sitähän kertomatta jättäminenkin lopulta on. Niin kaikki muutkin joka tapauksessa tekevät; kaunistelevat, "unohtavat", valehtelevat ja jättävät kertomatta. Oli taustalla siten huumeita, rikoksia, sekoiluja, väkivaltaa, seksiä - ihan sama. Yleinen linja on, menneet on menneitä eikä niitä voi muuttaa eikä niitä tarvitse kellekään tilittää. Sen mukaan kannattaa mennä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo oli yksi syy, miksi en koskaan ole edes ajatellut huolivani vaimokseni suomalaista naista. Ei olisi kiva, kun myöhemmin paljastuisi, että nainen on ollut aiemmin ilotyttö, mutta ei ole älynnyt ottaa rahaa seksipalveluistaan.
Tapasin vaimoni, kun hän oli 32v ja neitsyt. Ette voi käsittää, miten herkkä ja hieno hetki on se, kun rakastelee ensimmäistä kertaa aikuista naista, joka on neitsyt ja läsnä on todella syvä ja vahva rakkaus.
Tuollaiset toisten ruoskijat saisivat työntää sukan suuhunsa, että pysyvät hiljaa, kun aikuiset keskustelevat.
Ennemmin tai myöhemmin ne "villin menneisyyden tyypit" tulevat vastaan ja saavat sinut käyttäytymään hyvin oudosti.
Uusi mahdollinen kumppani ei voi käsittää, miksi toimit niin kummallisesti, ryntäät pois paikalta, piilottelet, puhut aivan outoja, pelkäät, esität aivan muuta kuin olet, sairastut yhtäkkiä jne., loputtomiin. Salaisuudet nakertavat itsetuntosi ja suhteesi, saavat pelkäämään, pahimmillaan voit joutua kiristyksen kohteeksi jne.
Itse sinun on ratkaistava, mitä kerrot ja tiedettävä myös ne salaamisen huonot puolet.
Siis ap on bilettänyt ja ryypännyt nuorena, mikä on enemmänkin normien mukaista kuin niiden vastaista. Seksiä noin viidentoista ihmisen kanssa viiden vuoden aikana? Ei kuulosta kovin villiltä sekselämältä, vaan aika hiljaiselta.
Niin mikä tässä nyt on se juttu? Että on elänyt aika keskivertoa ja normaalia nuoruutta?
Minusta tuohon voi vastata, että olet saanut sellaisesta tarpeeksesi nuorena, ei enää nappaa juhliminen. Ei sitä tarvitse kummemmin selitellä.