Lue keskustelun säännöt.
Kuinka tarkkaan kumppanille pitää kertoa villistä menneisyydestä?
29.04.2018 |
Minulla siis ei tällä hetkellä ole poikaystävää, mutta mietin jos tulavaisuudessa mahdollisesti on. Minulla siis meni ikävuodet 20-25 melko lujaa, biletin todella paljon ystävieni kanssa ja usein olin todella, todella humalassa ja muistikuvat illoilta melko hatarat tai nollassa. Kaikkea sanomaani typeryyksiä en edes tiedä. Tuli myös sekoiltua miesten kanssa paljon, melkein joka kerta bilettäessä oli ainakin yksi mies, jonka kanssa baarissa nuoleskeltiin ja tietty oli yhden illan juttujakin. Noin 15 miehen kanssa varmaan noina vuosina harrastin seksiä. Ei nyt mikään älytön määrä, kun sen jakaa 5 vuodella mutta enemmän kuin monella muulla kuitenkin. Myös omaisuuttani hukkasin milloin mitäkin, jos jotain ei hukkunut se oli suoranainen ihme. Mihinkään huumeisiin en onneksi ikinä sekaantunut. Tuo biletysvaihe ja miesten kanssa sekoilu siis sai kohdallani alkunsa siitä, kun erosin eksästäni, joka petti minua ystäväni kanssa. Lisäkis tuli ilmi hänen aiempiakin touhujaan muiden naisten kanssa. Tämä oli melkoinen kolaus itsetunnolleni ja olin muutenkin melko hukassa itseni ja elämäni kanssa. Tähän hyvä ratkaistu oli sitten tuo sekoilu ja eläminen kuin viimeistä päivää. Moneen vuoteen en edes pystynyt ajattelemaan seurustelua, koska luotto miehiin oli eksän ja parin hänen jälkeensä tulleen epäonnistuneen ja ikävästi päättyneen tapailusuhteen jälkeen nolla. Pari vuotta sitten tuli kuitenkin onneksi totaalikyllästyminen tuohon elämänvaiheeseen ja nykyään olen onneksi enemmän oma itseni ja vietän hyvin rauhallista elämää enkä ole nyt 2 vuoteen käynyt viihteelläkään enkä juo edes enää alkoholia. Jos sopiva ihminen sattuu kohdalle, voisi parisuhdekin mahdollisesti tulla kysymykseen. Mietin vain, pitääkö minun kuinka tarkkaan kertoa tuosta sekoiluvaiheesta elämässäni, se ei varmaan mikään kovin turn-on ole kunnollisille miehille? Voiko sen kuitata jotenkin sanomalla, että tulihan sitä opiskellessa jonkin verran juhlittua? Niistä lukuisista miessäädöistä kun ei ainakaan kovin mielellään avautuisi. En todellakaan ole ylpeä itsestäni ja käytöksestäni tuolloin ja jos jonkun asian voisin pyyhkiä pois elämästä, niin ne olisi nuo sekoilut.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen idea on mielestäni se, että toiselle voi kertoa häpeällisemmätkin asiat itsestä ja silti tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Jos en olisi löytänyt ihmistä joka minut hyväksyy kokonaisena, olisin mieluummin yksin.
Itse olen niitä joka en ole kiinnostunut toisen menneisyydestä, enkä toisaalta kerro omastani juurikaan. Minusta se menneisyys on vain tarinoita, ei olennainen osa minua. Se on ollut toki muovaamassa sitä minää joka nyt olen, mutta se minä on kohdattavissa, ja hyväksyttävissä tai hylättävissä, tässä ja nyt, tietämättä mitään niistä menneistä tapahtumista jotka on johtaneet siihen että nyt olen mikä olen.
Itse pyrin myös toisten suhteen siihen etten tuomitse ketään hänen menneisyytensä takia. Mutta en voi kieltää etteikö minullakin olisi ennakkoasenteita. Siksi en halua kuulla kaikista asioista ollenkaan, koska voi olla että ne jäisivät varjostamaan sitä ihmistä, joka henkilö nyt on, ihan turhaan. En enää näkisi häntä sellaisena kuin hän on, vaan osin mielessäni olevien vääristävien filtterien läpi.
Tapailen juuri miestä, joka ei tunnu olevan juurikaan kiinnostunut menneisyydestäni. Enkä tarkoita nyt mitään "villiä menneisyyttä", vaan yleensä minun historiastani. Olen vasta hiljattain tajunnut, että eihän hän ikinä kysy mitään lapsuudestani tai nuoruudestani. Ei niitä lapsuusmuistoja nyt tarvitsisi tilittää tuntikaupalla, mutta en suoraan sanottuna tiedä, tietääkö hän edes mistä olen kotoisin, mitä olen opiskellut ja kuinka pitkään olen ollut sinkkuna. Itsestään tykkää kyllä puhua ja se on ollut fine, olen mielelläni kuunnellut ja kysellyt lisää, koska olen halunnut tutustua häneen, tietää millainen hän on ja mitä hän on kokenut. Mutta olisi se tietysti ihan kiva, että hän pitäisi tärkeänä myös tutustua minuun ihmisenä, mutta se ei taida nyt toteutua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen idea on mielestäni se, että toiselle voi kertoa häpeällisemmätkin asiat itsestä ja silti tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Jos en olisi löytänyt ihmistä joka minut hyväksyy kokonaisena, olisin mieluummin yksin.
Itse olen niitä joka en ole kiinnostunut toisen menneisyydestä, enkä toisaalta kerro omastani juurikaan. Minusta se menneisyys on vain tarinoita, ei olennainen osa minua. Se on ollut toki muovaamassa sitä minää joka nyt olen, mutta se minä on kohdattavissa, ja hyväksyttävissä tai hylättävissä, tässä ja nyt, tietämättä mitään niistä menneistä tapahtumista jotka on johtaneet siihen että nyt olen mikä olen.
Itse pyrin myös toisten suhteen siihen etten tuomitse ketään hänen menneisyytensä takia. Mutta en voi kieltää etteikö minullakin olisi ennakkoasenteita. Siksi en halua kuulla kaikista asioista ollenkaan, koska voi olla että ne jäisivät varjostamaan sitä ihmistä, joka henkilö nyt on, ihan turhaan. En enää näkisi häntä sellaisena kuin hän on, vaan osin mielessäni olevien vääristävien filtterien läpi.
Tapailen juuri miestä, joka ei tunnu olevan juurikaan kiinnostunut menneisyydestäni. Enkä tarkoita nyt mitään "villiä menneisyyttä", vaan yleensä minun historiastani. Olen vasta hiljattain tajunnut, että eihän hän ikinä kysy mitään lapsuudestani tai nuoruudestani. Ei niitä lapsuusmuistoja nyt tarvitsisi tilittää tuntikaupalla, mutta en suoraan sanottuna tiedä, tietääkö hän edes mistä olen kotoisin, mitä olen opiskellut ja kuinka pitkään olen ollut sinkkuna. Itsestään tykkää kyllä puhua ja se on ollut fine, olen mielelläni kuunnellut ja kysellyt lisää, koska olen halunnut tutustua häneen, tietää millainen hän on ja mitä hän on kokenut. Mutta olisi se tietysti ihan kiva, että hän pitäisi tärkeänä myös tutustua minuun ihmisenä, mutta se ei taida nyt toteutua...
Jatkan, olen toki näistä asioista puhunut kun on keskustelu mennyt sellaisiin, mutta en tiedä onko kiinnittänyt huomiota, kun ei tunnu olevan kiinnostunut kuin omista asioistaa, näin tarkemmin ajateltuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen niitä joka en ole kiinnostunut toisen menneisyydestä, enkä toisaalta kerro omastani juurikaan. Minusta se menneisyys on vain tarinoita, ei olennainen osa minua. Se on ollut toki muovaamassa sitä minää joka nyt olen, mutta se minä on kohdattavissa, ja hyväksyttävissä tai hylättävissä, tässä ja nyt, tietämättä mitään niistä menneistä tapahtumista jotka on johtaneet siihen että nyt olen mikä olen.
Itse pyrin myös toisten suhteen siihen etten tuomitse ketään hänen menneisyytensä takia. Mutta en voi kieltää etteikö minullakin olisi ennakkoasenteita. Siksi en halua kuulla kaikista asioista ollenkaan, koska voi olla että ne jäisivät varjostamaan sitä ihmistä, joka henkilö nyt on, ihan turhaan. En enää näkisi häntä sellaisena kuin hän on, vaan osin mielessäni olevien vääristävien filtterien läpi.
Tämä on varmaan ihan yleinen malli myös, eikä sinänsä mitenkään väärin. Ainoa, mikä tässä mietityttää on se, miten suhde kestää sitten, jos jompi kumpi osapuolista ajautuu vaikeampaan henkiseen tilanteeseen itsensä kanssa. Miten kumppani voi tukea toista, jos hän ei tiedä eikä osaa edes arvella, mistä voisi olla kysymys?
Varmaan tällaisissa suhteissa nämä tilanteet menevät jotenkin eri tavalla, jota en osaa ajatella kun itselläni ei ole niistä kokemusta. Jos ja kun vaikeampien menneisyyteen liittyvien juttujen käsitteleminen heti suhteen alussa tuntuisi tosi pahalta, on varmaan fiksumpaakin olla puhumatta niistä kovin yksityiskohtaisesti. Tärkeintä on, että ap tiedostaa kummankin vaihtoehdon hyvät ja huonot puolet, ja valitsee sen joka sopii itselle paremmin. Silloin löytyy myös se itselle sopiva kumppani.
t. 7
Silloinhan se "vaikeampi hetki itsensä kanssa" on sen hetkinen. Tottakai siitä avaudutaan ja kerrotaan kumppanille, että miksi näin on jne. Menneisyyden miesjutuista sen sijaan tuskin tulee vaikeita henkisiä tilanteita.
Ovathan nuo jutut jo tälläkin hetkellä ap:lle jonkin verran vaikea asia. Ei olisi mitenkään ihmeellistä, jos jossain ikäkriisissä tai muussa elämäntilanteessa tuo oma menneisyys muodostuisi vielä vaikeammaksi. Nykyhetken vaikeuksissa on aina pohjalla menneet tapahtumat, ja jos niistä ei ole pystynyt puhumaan asioiden ollessa hyvin, se puhuminen on luultavasti vielä vaikeampaa sitten kun menee huonommin. Vaikeuksien voittaminen kuitenkin usein edellyttää sitä, että pystyy puhumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen idea on mielestäni se, että toiselle voi kertoa häpeällisemmätkin asiat itsestä ja silti tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Jos en olisi löytänyt ihmistä joka minut hyväksyy kokonaisena, olisin mieluummin yksin.
Itse olen niitä joka en ole kiinnostunut toisen menneisyydestä, enkä toisaalta kerro omastani juurikaan. Minusta se menneisyys on vain tarinoita, ei olennainen osa minua. Se on ollut toki muovaamassa sitä minää joka nyt olen, mutta se minä on kohdattavissa, ja hyväksyttävissä tai hylättävissä, tässä ja nyt, tietämättä mitään niistä menneistä tapahtumista jotka on johtaneet siihen että nyt olen mikä olen.
Itse pyrin myös toisten suhteen siihen etten tuomitse ketään hänen menneisyytensä takia. Mutta en voi kieltää etteikö minullakin olisi ennakkoasenteita. Siksi en halua kuulla kaikista asioista ollenkaan, koska voi olla että ne jäisivät varjostamaan sitä ihmistä, joka henkilö nyt on, ihan turhaan. En enää näkisi häntä sellaisena kuin hän on, vaan osin mielessäni olevien vääristävien filtterien läpi.
Tapailen juuri miestä, joka ei tunnu olevan juurikaan kiinnostunut menneisyydestäni. Enkä tarkoita nyt mitään "villiä menneisyyttä", vaan yleensä minun historiastani. Olen vasta hiljattain tajunnut, että eihän hän ikinä kysy mitään lapsuudestani tai nuoruudestani. Ei niitä lapsuusmuistoja nyt tarvitsisi tilittää tuntikaupalla, mutta en suoraan sanottuna tiedä, tietääkö hän edes mistä olen kotoisin, mitä olen opiskellut ja kuinka pitkään olen ollut sinkkuna. Itsestään tykkää kyllä puhua ja se on ollut fine, olen mielelläni kuunnellut ja kysellyt lisää, koska olen halunnut tutustua häneen, tietää millainen hän on ja mitä hän on kokenut. Mutta olisi se tietysti ihan kiva, että hän pitäisi tärkeänä myös tutustua minuun ihmisenä, mutta se ei taida nyt toteutua...
Jatkan, olen toki näistä asioista puhunut kun on keskustelu mennyt sellaisiin, mutta en tiedä onko kiinnittänyt huomiota, kun ei tunnu olevan kiinnostunut kuin omista asioistaa, näin tarkemmin ajateltuna.
Minulle tuo olisi epäilyttävää, ja ottaisin asian puheeksi miehen kanssa. Siis ihan kysyisin, kiinnostaako häntä minun elämäni, kun ei koskaan ota asiaa puheeksi eikä kommentoi jos itse siitä puhun. Jotkut ovat kyllä periaatteessa kiinnostuneita, mutta eivät vain tajua aktiivisesti kysellä ja osallistua keskusteluun. Toiset taas eivät ole tulleet ajatelleeksikaan, että suhteessa on heidän lisäkseen toinenkin ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Ei minusta ole mitään velvollisuutta menneisyyttään kellekään tilittää. Ihan hyvin voit kuitata jollain yleisellä huomiolla että opiskellessa/nuorena tuli juhlittua mutta sittemmin olen rauhoittunut jne.
Itselläni sellainen salaisuus, että olen opiskeluaikana myynyt itseäni rahoittaakseni opintoni yliopistossa. En todellakaan ole tästä miehelle kertonut, hän ei ymmärtäisi ollenkaan. Mutta on hyväksynyt sen, kun olen sanonut että en halua puhua menneistä, vaan aloittaa elämän puhtaalta pöydältä.
Tässä tulee hyvin esiin miksi en ole naisten kanssa tekemisissä. Naisiin ei voi yksinkertaisesti vain luottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yleensä kysynyt naisilta ja ollut heille ok. Yleensä ns polkupyörät vetävät herneet nenukkiin eivätkä kerro
M35
23:lle.
Minäkin nuorena ja vanhempanakin reissasin ja asuin ympäri maailmaa, mutta en sekoillut yhdenillan suhteissa. Yliopistobileissä sanoin professorille suorat sanat, suorastaan itketin häntä, kun hän yritti iskeä minusta nuormpaa verta irstaalle itselleen. Niin ja en opiskellut yliopistossa silloin. En arvosta ihmisiä titteleiden mukaan! En epäile ettenkö kuuluisi myös "hienompiin" pöytiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyyhän sitä nyt saada kunnon CV aikaisemmista suhteista.
Jännä. Eletään vuotta 2018 ja silti osan mielestä naisen pitäisi elää siveästi neitsyenä sitä oikeaa odottaen.
Miehellä taas nuo "sekoilut" olisi niin hienoa että.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole tehnyt tiliä menneisyydestäni poikaystävälleni enkä ole kysellyt hänen menneisyyttään. Tiedän kyllä että vientiä on hänellä riittänyt, mutta en ole kiinnostunut tietämään sen tarkemmin. Nykyisyys ja tulevaisuus on tärkeämpi.
Vierailija kirjoitti:
Jännä. Eletään vuotta 2018 ja silti osan mielestä naisen pitäisi elää siveästi neitsyenä sitä oikeaa odottaen.
Miehellä taas nuo "sekoilut" olisi niin hienoa että.
Väärin. Ne sekoilut on hienoa niille miesh**rille joista sinä juuri kiinnostut. Kunnollinen mies ei sua kiinnosta.
Mun silmissä H**** on H**** sukupuolesta riippumatta. Heikko psyyke ja mielenlujuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen erityisherkkä ja osaan suojella itseäni. Näen myös, jos ihmisellä on huonot taka-ajatukset.
Professorilla oli aikomus näyttää, että tässä taas yksi nuori nainen, jolta hän saa, mutta juhliin päästyäni minä kyselin, että kuinka mones nainen olen, jonka hän niihin on kuljettanut ja kuinka monen kanssa hän on väittänyt olevansa suhteessa? Hän sai ansaitsemansa kolhun, kun ihmiset avautuivat nauramaan kanssani. Kerroin, että olin tullut paikalle tutustumaan yliopistoelämään, en itse professoriin ja toivoisin, että professorit alkaisivat pysymään lestissään ts ikäisessään naisseurassa, sillä suhteessa opiskelijoihin on ollut havaittavissa selkeää hyväksikäyttöä..
32.
Naiset yleensä pääsee ohi tuosta villistä nuoruudesta, mutta joillekin miehille se jää päälle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, saat päättää ihan itse, kuinka paljon kerrot vai kerrotko mitään.
Suoraan sanottuna minusta 15 seksikumppania ei kuulosta mitenkään järkyttävän suurelta määrältä. Aika moni säheltää ja ryyppää tuon ikäisenä (ja vielä myöhemminkin). Olet ehkä vähän turhan ankara itsellesi.
Olen mennyt, tullut, ryypännyt, pannut... Miltei jokainen on tehnyt niin. Miksi asioista pitäisi erikseen puhua? Ei minua kiinnosta montako naista mieheni on paneskellut ja kuinka paljon on viettänyt aikaansa baareissa, pääasia, ettei tee sitä enää.
Minä biletin myös tosi paljon tuon ikäisenä.
Miehiä, siis ihan sänkyseuraa oli ainakin triplasti enemmän. Varmaan lähempänä sataa kuin nollaa on miehet joiden kanssa olen sitä harrastanut.
Huumeitakin tuli käytettyä. Ihan joka viikonloppu oltiin ja molempina päivinä usein. Viikollakin mentiin. Ero on kuin yöllä ja päivällä nykyiseen!
Olen siis sittemmin rauhoittunut, nykyään naimisissa ja neljän lapsen äiti. Pukeudun tyylikkäästi, ajan hienolla autolla ja olen muutenkin hillitty enkä juurikaan käytä alkoholia tai käy viihteellä.
Mies tietää jotain, ei ihan kaikkea.
Minä kylläkin muistelen lämmöllä hurjaa nuoruutta 😀 Voin sanoa että eräällä tavalla oli elämäni parasta aikaa! Hauskoja juttuja muistellaan kaverin kanssa edelleen toisinaan ja on mies niistä toki kuullut. Sitä ei kyllä tiedä että miehiä on ollut noin paljon..
Ei ole mikään pakko kertoa jos et halua mutta ole armollisempi itsellesi, ei tuo villi nuoruus nyt niin harvinaista ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä. Eletään vuotta 2018 ja silti osan mielestä naisen pitäisi elää siveästi neitsyenä sitä oikeaa odottaen.
Miehellä taas nuo "sekoilut" olisi niin hienoa että.
Väärin. Ne sekoilut on hienoa niille miesh**rille joista sinä juuri kiinnostut. Kunnollinen mies ei sua kiinnosta.
Mun silmissä H**** on H**** sukupuolesta riippumatta. Heikko psyyke ja mielenlujuus.
Sinusta ainakaan en olisi kiinnostunut. Vaikutat todella epämiellyttävältä korottaessasi itseäsi muita nimitellen.
Tuo oli yksi syy, miksi en koskaan ole edes ajatellut huolivani vaimokseni suomalaista naista. Ei olisi kiva, kun myöhemmin paljastuisi, että nainen on ollut aiemmin ilotyttö, mutta ei ole älynnyt ottaa rahaa seksipalveluistaan.
Tapasin vaimoni, kun hän oli 32v ja neitsyt. Ette voi käsittää, miten herkkä ja hieno hetki on se, kun rakastelee ensimmäistä kertaa aikuista naista, joka on neitsyt ja läsnä on todella syvä ja vahva rakkaus.
Ymmärrän sua ap. Mun edellinen poikaystävä oli tällainen erittäin kunnollinen mies. Minulla oli menneisyydessä noita sun mainitsemia sekoiluja. Itse haluaisin, että kumppani tuntee minut tietämällä menneisyydestäni, koska tietämällä kaiken voi todella ymmärtää miksi kumppani on sellainen kuin on. Noh, hän ei kestänyt kuulla edes pientä osaa näistä asioista, joita yritän varovasti kokeillen aluksi kertoa.
Nykyisellä on itsellään hurjia asioita menneisyydessä, ja ollaan puhuttu kaikesta avoimesti. Emme kumpikaan tuomitse toisiamme menneisyyden perusteella, mutta uskon että ymmärretään toisiamme paljon syvällisemmällä tavalla tämän takia.
Eli summasummarum. Kunnollinen voi olla kuka tahansa, vaikka olisikin karu menneisyys. Olen itsekin, ei se tarkoita sitä että on kunnollinen vain jos on jonkun tietyn ihmisen näkökulmasta "nuhteeton menneisyys". Harvalla on, ja se on myös elettyä elämää, varsinkin jos puhutaan juurikin aikuisista ihmisistä jotka ovat ehtineet hankkia itselleen jo jotain historiaa.
Ei tuohon siis mitään oikeaa vastausta ole, mutta ei se mulle ole mies jos ei kestä kuulla että minulla on ollut elämä joka ei mennyt raamatun mukaan. En oleta tätä myöskään mieheltä. Toisaalta koen, ettei minua voi edes ymmärtää ihminen jolle ei koskaan ole tapahtunut mitään.
Kesti hetken aikaa tajuta mitä tuossa lukee :-DDD