Olenko outo, kun en kaipaa ystäviä?

Olet, mutta niin olen minäkin.

Olen puhelias ja sosiaalinen ja sosiaalisessa työssäkin, ja kaikki luulevat, että minulla on valtava kaveripiiri ja että olen koko ajan jonkun kanssa. Kukaan ei arvaa totuutta siitä, että olen aivan erakko. Mieheni kyllä sen tietää, ja onneksi se ei häntä häiritse. Yhdessä teemme asioita kyllä, mutta osaamme olla "yhdessä yksin" eli vaikka vaeltamassa Lapissa niin, että meidän ei tarvitse puhua sen päivän aikana toisillemme, kunhan kuljemme vain yhdessä. Ap.

Sama juttu, nyt jo monta outoa tässä ketjussa.

Olet outo, mutta se on ihan ok. Itse vaihdoin hyllyllä olevat keräilykaverit yhteen käyttökaveriin, ketä siis tapaan pari kertaa viikossa. En kaipaa enää hyllykavereita.

Ehkä outo, mutta eikös elämän tarkoitus ole löytää oma outo tapa elää maailmaa?

Koetko olevasi sosiaalisesti niin vahvassa asemassa, että halutessasi saat kyllä seuraa ja voit pitää näitä "kavereita" varalla roikkumassa ja odottamassa yksipuolista tarvettasi tavata/saada jotakin? Entä jos he hylkäävätkin sinut? Viihtyisitkö edelleen yksin?

Vierailija kirjoitti:

Koetko olevasi sosiaalisesti niin vahvassa asemassa, että halutessasi saat kyllä seuraa ja voit pitää näitä "kavereita" varalla roikkumassa ja odottamassa yksipuolista tarvettasi tavata/saada jotakin? Entä jos he hylkäävätkin sinut? Viihtyisitkö edelleen yksin?

Olipa tulkinta. En minä heitä varalla roikota enkä yritä hyväksikäyttää heitä. Jos he vaikka soittavat, niin minulla on aina aikaa kuunnella ja jos heillä on joku vaikea tilanne niin aina autan. Itselleni en osaa pyytää apua enkä kuuntelua kylläkään. Ja on minusta moni kaveri etääntynyt, koska en jaksa tavata usein. Se on ihan ok. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koetko olevasi sosiaalisesti niin vahvassa asemassa, että halutessasi saat kyllä seuraa ja voit pitää näitä "kavereita" varalla roikkumassa ja odottamassa yksipuolista tarvettasi tavata/saada jotakin? Entä jos he hylkäävätkin sinut? Viihtyisitkö edelleen yksin?

Olipa tulkinta. En minä heitä varalla roikota enkä yritä hyväksikäyttää heitä. Jos he vaikka soittavat, niin minulla on aina aikaa kuunnella ja jos heillä on joku vaikea tilanne niin aina autan. Itselleni en osaa pyytää apua enkä kuuntelua kylläkään. Ja on minusta moni kaveri etääntynyt, koska en jaksa tavata usein. Se on ihan ok. Ap.

Pidätkö kavereihin itse lainkaan yhteyttä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koetko olevasi sosiaalisesti niin vahvassa asemassa, että halutessasi saat kyllä seuraa ja voit pitää näitä "kavereita" varalla roikkumassa ja odottamassa yksipuolista tarvettasi tavata/saada jotakin? Entä jos he hylkäävätkin sinut? Viihtyisitkö edelleen yksin?

Olipa tulkinta. En minä heitä varalla roikota enkä yritä hyväksikäyttää heitä. Jos he vaikka soittavat, niin minulla on aina aikaa kuunnella ja jos heillä on joku vaikea tilanne niin aina autan. Itselleni en osaa pyytää apua enkä kuuntelua kylläkään. Ja on minusta moni kaveri etääntynyt, koska en jaksa tavata usein. Se on ihan ok. Ap.

Pidätkö kavereihin itse lainkaan yhteyttä?

Laittelen viestejä kyllä ja kyselen heiltä mitä kuuluu ja onnittelen synttärinä ja sellaista. Ap.

Mulla on 3 kaveria ja ovat mulle tärkeitä, mutta en jaksa nähdä heitä usein. Riittää kun näen jokaista vaikka 3-5 kertaa vuodessa. Mulla menee helposti kuukausi niin etten näe ketään ja viihdyn hyvin (yksi lapsi mulla on josta on seuraa)....

Kuulostaa tutulta. Sosiaalinen erakko kai hyvä ilmaisu. Ehkä omalla kohdalla liittyy siihen, että en tällä hetkellä jaksa tutustua uusiin ihmisiin. Ei sillä, että niin vain uusia potentiaalisia ystäviäehdokkaita niin vain päivittäisessä elämässä tapaisikaan. Mutta pari ystävää muutti vuosi sitten muaalle ja sen jälkeen olen viettänyt aikaa lähinnä poikaystävän, lapsuudenperheen ja erään ystävän kanssa, jota tapaan n. kerran kuukaudessa, jos aina sitäkään. Voisin kaivata hyviä ystäviä, jos ne saisi ilman sitä intensiivistä tutustumisvaihetta. En tiedä pystyisinkö niin läheisesti kovin helpolla edes saamaan läheisiä ystäviä, kun tämä kuitenkin vaatisi, että pitäisi olla halukas syventämään sitä tuttavutta ja pitämään säännöllisesti yhteyttä. Oli silloin jo näiden muutaman muunkin ystävän kanssa se tunne ettei kovin usein jaksaisi nähdä. Sitä kuitenkin harva ymmärtää, kun monet ajattelevat, että se "vika" on jotnekin itsessä, kun toinen ei halua usein nähdä, vaikka kuinka yrittäisi selittää. Tuntuisi todella raskaalta ajatukselta esim. muutaman kerran viikossa kahvitella eri ystävien kanssa. Varsinkin jos nämä tapaamiset ovat pitkiä. Tykkään kyllä nähdä ystäviä mutta mulle nämä ihmiset ovat olemassa, vaikka näitä en jatkuvasti tapaakaan. 

Sama juttu myös, että olen suhteellisen puhelias ja sosiaalinen. Varmasti monet uudet tuttavuudet voivat ajatella, että on iso kaveripiiri ja sitten pitävät röyhkeänä, kun heidän kanssa halua alkaa kaveraamaan, kun vetoan esim. "kiireisiin."

Muutuin tällaiseksi muutamien rankkojen elämänkokemusten myötä. Olen ennen ollut sellainen, että tapasin kavereita melkein joka päivä. Sitten elämässäni tapahtui isoja menetyksiä ja muita rankkoja asioita, ja lakkasin kaipaamasta ketään ystävää tai siis heidän tapaamista. Kuitenkin mietin heitä usein, en vain jaksa tavata. Olen mieluummin yksin, väsyn ja ahdistun seurassa. Olen miettinyt, että olenko jotenkin uupunut, olisiko kyse siitä. Mutta olen muuten hyvin aktiivinen ja iloinen ihminen, teen paljon, harrastan paljon ja matkustan paljon, teen ne vain yksin ja nautin yksin olosta. Ap. 

Täällä myös yksi outo! Viihdyn välillä parin hyvän ystävän seurassa, mutta välillä menee kuukausia ilman. Välillä kaipaisin sellaista, että voisin pyytää kaveria vaikka jonnekin tapahtumaan, mutta sellaisia kavereita ei ole.

Minä tykkään olla yksin myös. Töissäkin kun on minun vuoro olla välituntivalvoja niin mieluummin seurailen nuorten touhuja kuin seison muiden valvojien ringissä juoruumassa.

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkään olla yksin myös. Töissäkin kun on minun vuoro olla välituntivalvoja niin mieluummin seurailen nuorten touhuja kuin seison muiden valvojien ringissä juoruumassa.

Lisään vielä että varmaan ne oikeasti ihmettelee kun ei niiden seura kelpaa. 😉

Hei Ap!

Tuntuu lohdulliselta ajatella, että on joku toinen noin samanhenkinen ihminen. Itse olen muuttunut vuosien kulkiessa hyvin samanlaiseksi, kun kuvailit itseäsi. Joskus olen ajatellut olevani aika outo. Tämä on minulle kuitenkin hyvä tapa elää ja mieheni ymmärtää ajatustapaani. Töissä olen sosiaalinen ja se riittää. Ylimääräinen vain kuormittaa minua. Hyvää jatkoa sinulle 😊

Vierailija kirjoitti:

Hei Ap!

Tuntuu lohdulliselta ajatella, että on joku toinen noin samanhenkinen ihminen. Itse olen muuttunut vuosien kulkiessa hyvin samanlaiseksi, kun kuvailit itseäsi. Joskus olen ajatellut olevani aika outo. Tämä on minulle kuitenkin hyvä tapa elää ja mieheni ymmärtää ajatustapaani. Töissä olen sosiaalinen ja se riittää. Ylimääräinen vain kuormittaa minua. Hyvää jatkoa sinulle 😊

Kiitos sinulle :) . Ehkä me olisimme toisillemme sopivia ystäviä, koska ymmärtäisimme toisiamme ja sitä, että tapaaminen vaikka vain kerran vuodessa ja vähän extempore on riittävä, eikä kumpikaan pahastu jos ei jaksa vaikka vastata viestiin eikä ota sitä henkilökohtaisesti. Ap.