Olen tullut siihen tulokseen että apua ei löydy eikä saa

Minulla on ollut onni kokea toisin.

Oon tullut täysin samaan tulokseen. Apua ei oikeesti saa. Vaikka lekuri ois ite ryssinyt päätöksillään osittain sun asiat.. Sitten "kaikki on itsessään vastuussa", joo, olitte mun terveydestä kyllä vastuussa.

Vika on siinä, että yhteiskunnan tarjoama apu on sirpaloitunutta. Olen jo pitkään miettinyt, että kansalaisille täytyisi olla jokin yksi palvelu, jossa osattaisiin ohjata hakemaan apua niiltä tahoilta, joiden tehtäviin tietyt asiat kuuluvat. Mieluiten tietysti niin, että avun saisi yhdestä paikasta, mutta se ei ole oikein mahdollista. 

Parasta apua saa läheisiltä. Vaikka terapiassa kuinka autettaisiin, mikään ei voi täysin korvata tätä apua.

Ainoa mitä saa on pillereita, mutta auttaako ne? Mua ei auttaneet

Terapiassa ei nykyään jaeta neuvoja vaan kannustetaan tekemään omat päätökset itse. Joskus tämä saa ajattelemaan, ettei apua saa. Etenkin jos on taipuvainen etsimään muilta ratkaisuja omiin ongelmiinsa. Se juuri on sitä apua, ettei kerrota sulle suoraan, mitä tehdä tai ajatella.

Joo, kyllä mun mielestä paras apu, mitä saa on ihan läheisiltä. Valtion/minkään julkisen vallan ei mun mielestä pitäisi hirveesti ihmisen elämään puuttua. Ettei rapauta niitä jo olemassa olevia oikeita turvaverkkoja...

Maakuntahallinto tulee ensi vuonna, ja sinne kehitellään nyt sitä kuuluisaa "yhden luukun periaatetta"

Menkää vaaleihin ehdokkaaksi niin pääsette vaikuttamaan asioihin, tai ainakin äänestäkää. Asiat tulevat muuttumaan todella paljon.

Lait saadaan hyväksyttyä kesällä ja loppukesällä alkaa isot tiedotuskampanjat.

Mikäs aplla on? Mihin tarvit apua?

Vierailija kirjoitti:

Vika on siinä, että yhteiskunnan tarjoama apu on sirpaloitunutta. Olen jo pitkään miettinyt, että kansalaisille täytyisi olla jokin yksi palvelu, jossa osattaisiin ohjata hakemaan apua niiltä tahoilta, joiden tehtäviin tietyt asiat kuuluvat. Mieluiten tietysti niin, että avun saisi yhdestä paikasta, mutta se ei ole oikein mahdollista. 

Olen samaa mieltä. Pitäisi olla joku keskuspaikka, jossa annetaan yksilöllistä tietoa kansalaisen tilanteesta ja vaihtoehdoista sekä neuvotaan tarvittaessa oikeiden viranomaisten tai auttajien pakeille, varataan ajat yms.

Läheiset ei jaksa kuunnella. Niiden mielestä terapeutti on sitä varten,

Vierailija kirjoitti:

Maakuntahallinto tulee ensi vuonna, ja sinne kehitellään nyt sitä kuuluisaa "yhden luukun periaatetta"

Menkää vaaleihin ehdokkaaksi niin pääsette vaikuttamaan asioihin, tai ainakin äänestäkää. Asiat tulevat muuttumaan todella paljon.

Lait saadaan hyväksyttyä kesällä ja loppukesällä alkaa isot tiedotuskampanjat.

Minä ainakin äänestän jokaisissa vaaleissa, ja kyllä äänestän markkinatalouden puolesta enkä minkään holhousyhteiskunnan.

Paha ahdistus ja masennus. Itsetuhoisia ajatuksia päivittäin. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Läheiset ei jaksa kuunnella. Niiden mielestä terapeutti on sitä varten,

Ne ovat oikeassa. Samasta asiasta vuosikausia jankkaava tarvitse terapiaa. Ei kannata uuvuttaa läheisiään.

Tiedättekös, missä se vika oikeasti on? Siinä, että ihmiset nojaavat ensisijaisesti valtioon ja yhteiskuntaan, jonka pitäisi olla se VIIMEINEN keino, kun kukaan muu ei auta. Nykyään ei perhe tai suku pidä yhtä, vaan huoletta potkitaan vanhemmat ja lapset muiden niskoille kun itse ei jakseta hoitaa. Eikä se mikään ihme ole, ettei jakseta, kun muu suku ei auta hoitamisessa. Aina sanotaan, että hoida itse lapses tai vie päiväkotiin. Kyllä se vaan niin on, että perhe ja lähisukulaiset, isovanhemmat, enot, tädit, sedät ja serkut, ovat kaikki erittäin tärkeitä voimavaroja, ja aika harva vanhempi oikeasti jaksaa yksin lapsensa hoitaa. Ihminen on laumaeläin, eikä pysty hoitamaan kaikkia asioita, vaikka kyse olisi pelkästään yhden ainoan ihmisen, hänen itsensä, tarpeista. Valtion tarjoama apu on aina melkoisen byrokratian päässä ja avunhakijan jaksaminen yleensä torppaantuu itse prosessiin. Usein riittäisi vain se, että joku tulisi ja auttaisi ilman, että vaatisi papereita ja korvausta ja näyttöä siitä, että avun tarve on oikea. Kyllä, olen katkera, että äitini joutui yksin minut elättämään ilman apua keneltäkään, aina välillä leipäjonoon joutuen. Ja piti teeskennellä, että kaikki on hyvin, jotta kukaan ei paheksuisi.

Summa summarum: se, että valtio voi nykyään huolehtia kaikista ihmisen tarpeista on johtanut siihen, että ihmiset eivät enää ota vastuuta toistensa hyvinvoinnista.

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekös, missä se vika oikeasti on? Siinä, että ihmiset nojaavat ensisijaisesti valtioon ja yhteiskuntaan, jonka pitäisi olla se VIIMEINEN keino, kun kukaan muu ei auta. Nykyään ei perhe tai suku pidä yhtä, vaan huoletta potkitaan vanhemmat ja lapset muiden niskoille kun itse ei jakseta hoitaa. Eikä se mikään ihme ole, ettei jakseta, kun muu suku ei auta hoitamisessa. Aina sanotaan, että hoida itse lapses tai vie päiväkotiin. Kyllä se vaan niin on, että perhe ja lähisukulaiset, isovanhemmat, enot, tädit, sedät ja serkut, ovat kaikki erittäin tärkeitä voimavaroja, ja aika harva vanhempi oikeasti jaksaa yksin lapsensa hoitaa. Ihminen on laumaeläin, eikä pysty hoitamaan kaikkia asioita, vaikka kyse olisi pelkästään yhden ainoan ihmisen, hänen itsensä, tarpeista. Valtion tarjoama apu on aina melkoisen byrokratian päässä ja avunhakijan jaksaminen yleensä torppaantuu itse prosessiin. Usein riittäisi vain se, että joku tulisi ja auttaisi ilman, että vaatisi papereita ja korvausta ja näyttöä siitä, että avun tarve on oikea. Kyllä, olen katkera, että äitini joutui yksin minut elättämään ilman apua keneltäkään, aina välillä leipäjonoon joutuen. Ja piti teeskennellä, että kaikki on hyvin, jotta kukaan ei paheksuisi.

Summa summarum: se, että valtio voi nykyään huolehtia kaikista ihmisen tarpeista on johtanut siihen, että ihmiset eivät enää ota vastuuta toistensa hyvinvoinnista.

Olet oikeassa. Yksinhän siinä jää.

Vierailija kirjoitti:

Läheiset ei jaksa kuunnella. Niiden mielestä terapeutti on sitä varten,

Tavallaan se on kai totta, että läheisten kuormitusta tulisi pyrkiä välttämään, koska terapeutin tehtävä on auttaa. Kuitenkin usein läheiset haluavat itse auttaa, joskus vähän liiankin kanssa ja omaan uupumukseen asti. Eikö sinulla olisi kuitenkin läheistä, joka ymmärtäisi (tai edes yrittäisi)? Läheisen kanssa keskusteleminen nimittäin ihan tutkimustenkin valossa auttaa eniten, kunhan sitä ei tee liian usein. Muistathan aina kertoa rehellisesti, jos läheinen kysyy vointiasi. Silloin hänellä on aikaa ja resursseja puhua. Läheisiin ei myöskään saa tukeutua liikaa. Omilla aivoilla tulee aina pyrkiä ajattelemaan. En sano, ettet ajattele vaan tämä vain yleisenä huomiona, sinun tilanteestasi en tiedä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Läheiset ei jaksa kuunnella. Niiden mielestä terapeutti on sitä varten,

Tämä on aivan totta. Mutta siihen on syynsä. Yhä harvempi ihminen elää täysin ongelmatonta elämää. Ihmisillä on siis itselläänkin huolia ja murheita. Aivan kuten on lähes kaikilla heidän läheisilläänkin. Lisäksi nykypäivän ongelmat eivät parane läheisten kuuntelulla vaan ovat sellaisia, joihin tarvitaan jo asiantuntemusta psykologiasta ja psykiatrista. Tällaista osaamista taas ei ole ilman alan koulutusta. Omien ongelmiensa keskellä ihmiset eivät jaksa kuunnella muidenkin ongelmia, joille he eivät voi yhtään mitään. Tämän päivän ongelmia ei voi ratkaista millään konkreettisilla teoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekös, missä se vika oikeasti on? Siinä, että ihmiset nojaavat ensisijaisesti valtioon ja yhteiskuntaan, jonka pitäisi olla se VIIMEINEN keino, kun kukaan muu ei auta. Nykyään ei perhe tai suku pidä yhtä, vaan huoletta potkitaan vanhemmat ja lapset muiden niskoille kun itse ei jakseta hoitaa. Eikä se mikään ihme ole, ettei jakseta, kun muu suku ei auta hoitamisessa. Aina sanotaan, että hoida itse lapses tai vie päiväkotiin. Kyllä se vaan niin on, että perhe ja lähisukulaiset, isovanhemmat, enot, tädit, sedät ja serkut, ovat kaikki erittäin tärkeitä voimavaroja, ja aika harva vanhempi oikeasti jaksaa yksin lapsensa hoitaa. Ihminen on laumaeläin, eikä pysty hoitamaan kaikkia asioita, vaikka kyse olisi pelkästään yhden ainoan ihmisen, hänen itsensä, tarpeista. Valtion tarjoama apu on aina melkoisen byrokratian päässä ja avunhakijan jaksaminen yleensä torppaantuu itse prosessiin. Usein riittäisi vain se, että joku tulisi ja auttaisi ilman, että vaatisi papereita ja korvausta ja näyttöä siitä, että avun tarve on oikea. Kyllä, olen katkera, että äitini joutui yksin minut elättämään ilman apua keneltäkään, aina välillä leipäjonoon joutuen. Ja piti teeskennellä, että kaikki on hyvin, jotta kukaan ei paheksuisi.

Summa summarum: se, että valtio voi nykyään huolehtia kaikista ihmisen tarpeista on johtanut siihen, että ihmiset eivät enää ota vastuuta toistensa hyvinvoinnista.

Juuri hetki sitten luin palstalta ketjua, jossa kysyttiin yhteydenpidosta sisaruksiin. Suurin osa vastaajista ei pitänyt yhteyttä lainkaan tai vain erittäin harvoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheiset ei jaksa kuunnella. Niiden mielestä terapeutti on sitä varten,

Tavallaan se on kai totta, että läheisten kuormitusta tulisi pyrkiä välttämään, koska terapeutin tehtävä on auttaa. Kuitenkin usein läheiset haluavat itse auttaa, joskus vähän liiankin kanssa ja omaan uupumukseen asti. Eikö sinulla olisi kuitenkin läheistä, joka ymmärtäisi (tai edes yrittäisi)? Läheisen kanssa keskusteleminen nimittäin ihan tutkimustenkin valossa auttaa eniten, kunhan sitä ei tee liian usein. Muistathan aina kertoa rehellisesti, jos läheinen kysyy vointiasi. Silloin hänellä on aikaa ja resursseja puhua. Läheisiin ei myöskään saa tukeutua liikaa. Omilla aivoilla tulee aina pyrkiä ajattelemaan. En sano, ettet ajattele vaan tämä vain yleisenä huomiona, sinun tilanteestasi en tiedä mitään.

Pystyin yhden läheisen kanssa juttelemaan ja se auttoi, mutta enää ei jaksa kunnella. Varasin sitten ajan terapeutilta mutta hänkään ei oikein jaksanut kuunnella. Sain vaikutelman että halusi minusta eroon. Jotenkin tuntuu että kohdallani on vain liian myöhäistä kaikin puolin.