Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hoitsujen logiikka Hesarin keskustelupalstalla:

Vierailija
11.11.2007 |

suuri uho on päällä, että lentoyhtiöt ottavat mielellään hoitsuja töihin esim. lentoemoiksi. Juu, sitten ei olekaan yhtäkään niistä asioista joista nyt valitetaan: pieni peruspalkka (pienempi kuin hoitsuilla), suurin osa palkasta tulee lisinä, mutta niistähän ei saa keskustella, vuorotyö, jossa ollaan kotona taatusti epäsäännöllisemmin kuin hoitsuna.



Lisäksi hoitsuilla on täysin hukassa reaaliteetit. Joku kehui, että lukion käynyt tyttärensä oli päässyt toimistohommiin saman tien. Näin varmasti käykin, että pääsee apuhommiin toimistoon, meilläkin on otettu nuoria tyttöjä, mutta että nelikymppinen toimistoapulaiseksi ilman kokemusta, ei onnistuisi ainakaan meillä.



Iso osa hoitsuja on sellaisia, jotka ovat jo reilusti kolme-nelikymppisiä ja joilla ei ole kokemusta muusta työstä. Valitettavasti fakta nyt vain on, että ikärasismia on ja ilman kokemusta esim. toimistotyöstä on nelikymppisen aika vaikea työllistyä. Meille tulee jatkuvasti ns. avoimia hakemuksia työttömiltä naisilta, mutta koskaan ei olla sellaisen hakemuksen perusteella palkattu.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
11.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

toimistotyössä, ja ihan hoitsukoulutuksella pääsin. Ja mut palkattiin 37 vuotiaana. Hui. Menikö teoria pieleen?



ja vielä ärsyttääkseni sua lisää olen myös lentoemännän koulutuksen käynyt läpi ihan vaan huvikseni mutten sitä työtä mennyt tekee, ja mä oon vaan hoitsu. Tyhmä kuten ap tuossa mainitsi.

Vierailija
2/3 |
11.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

on todella pelottavaa kun terveydenhuollon todellinen kriisi paljastuu tällä tavalla että suurin osa hoitajista ovat älykkyydeltään varsin vähäisiä...



Realiteetit hukassa ja elätään jossain joukkopsykoosissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
11.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mikä tahansa persjalkainen tarapaappa...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän yksi