Voiko ihminen estää itseään rakastumasta johonkin mahdottomaan kohteeseen?

Ei sitä ehkä voi estää syttyykö se rakastamisen tunne, mutta sen jälkeen voi valita ruokkiiko sitä liekkiä ajattelemalla rakkauttaan, fantasioimalla siitä jne, vai pakottaako itsensä katkaisemaan liekin ruokkimisen. Kokemusta on, että itselläni ainakin sekin onnistuu, että päättää vaan, että koska rakkaus on mahdoton (esim. mies naimisissa) niin en salli itselleni sen asian ajattelua ja niin se koko rakastumisen tunnekin ajan kanssa laimenee.

Samaa mieltä, ettei voi estää rakastumista tai ihastumista, mutta antautuuko tunteen viemäksi, onkin sitten toinen juttu.

Miettisin kyllä, että mitä se kertoo nykyisestä suhteestani, jos rakastuisin toiseen.

Mistä se ajatus tulee että voi olla rakastunut vain yhteen kerrallaan? Ei kukaan kyseenalaista sitäkään että rakastaa kaikkia lapsiaan, mutta sitten romanttisessa rakkaudessa olisi tällainen määrärajoitus.

On normaalia ihastua elämän varrella vaikka olisi suhteessa. Voi myös olla sillä hetkellä itsellä kriisi, ei se ole parisuhteen vika.

Palavakin istuminen on semmoinen mitä voi itse hallita. Järjellä päättelee että eihän tässä ole mitään järkeä. Sitten välttää ajattelemasta ja välttää koko ihmistä. Ajan kuluessa tunne helpottaa, vuosien myötä haalenee ja lopulta ihmettelee joskus, missä houreessa sitä on ollutkaan.

Minulla on pari tällaista ihastusta, joista nyt kymmenen vuoden kuluttua olen lähinnä häpeissäni. Mistään sielunkumppaneista ei olisi ollut kyse, peilasin heistä omia epävarmuuksia ja tarpeitani, en ollenkaan nähnyt niitä todellisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mistä se ajatus tulee että voi olla rakastunut vain yhteen kerrallaan? Ei kukaan kyseenalaista sitäkään että rakastaa kaikkia lapsiaan, mutta sitten romanttisessa rakkaudessa olisi tällainen määrärajoitus.

Aika kamalaa jos vertaat kahden aikuisen suhdetta lapsi-vanhempi suhteeseen, yöks

Ehkä voi olla moneen rakastunut/ihastunut samaan aikaan, mutta vaimn yhtä voi rakastaa kerrallaan. Kun siis puhutaan kumppanuudesta

Ajattelen kyllä, että jos suhteessa oleva ihminen ihastuu ja rakastuu toisiin, niin suhteessa on jotain pielessä. Ehkä tämä on osittain luonteeseen liittyvä asia, toiset ihastuu helpommin/ useimmin kuin toiset. Itse olen suht varautunut ja introvertti ihminen ja olen ihastunut vain kerran. Mieheeni. Tämä ihastus oli täysin järjenvastainen, sillä hän oli kaikkea sitä, mitä en olisi kumppanista toivonut. Tunne oli molemminpuolinen ja olemme olleet yhdessä yli 30 v.

Sä tosiaan voit järkeistää sun tunteesi viileäksi ja ottamalla asiaan etäisyyttä niin näät kokonaisuutta vähän paremmin. Jos hellit noita tunteita fantasioimalla mahdottomasta ja kielletystä rakkaudesta niin kuin roomeossa ja juliassa konsanaan, niin se vaan yllyttää tunteiden liekkejä ja päätös tulee myös olemaan sen mukainen

Tunteet voi analysoida ja pilkkoa, jolloin ei liikaa pörrää vaan siinä hormonihuurteessa. Ihastumisen tunne on ihana. Sitä ei silti kannata ruokkia, vaan mieluummin niin että on monta kevyttä ihastusta ja se yksi rakkaus kotona. On sydämellekin aika raskasta olla monessa paikassa niin taloudellinen ratkaisu rakastaa vain omaa miestä.

Miten analysoida ihastuminen? Siihen voi käyttää ihan näitä samoja työkaluja kuin ahdistukseen ja mihin tahansa pakkomielteeseen. Googlaa esim. Pietikäisen Joustava mieli -blogista "käyttäytymisanalyysiharjoitus"