Lue keskustelun säännöt.
Olenko pahoittanut mieleni turhasta? :( (mies + synttärini)
15.04.2018 |
Mulla oli siis eilen syntymäpäivä. Aamu alkoi sillä, kun mies heräsi lähempänä puolta päivää ja sängystä huuteli mulle, että ”voisitko jooko laittaa kahvia?”. Tästä tuli jo vähän tyhmä fiilis, että mullahan tässä on synttärit ja olisin toivonut, että mä olisin mahdollisesti saanut ne aamukahvit valmiiksi keitettynä... No päivä lähti siitä sit ihan tavallisesti käyntiin, ihan kuin mikä tahansa muukin päivä. Lahjaa mies ei ollut etukäteen vaivautunut myöskään ostamaan, vaan keskustassa käydessämme, hän halusi poiketa yksin muutamassa liikkeessä. Jäin siis yksin odottelemaan ja pyörittelemään peukaloita. Ei kuulemma aiemmin ”ollut aikaa käydä” lahjaostoksilla. Mietin mielessäni, että sulla on ollut sitten viime synttäreistä lähtien aikaa miettiä ja hommata jotain, jos vain halua olisi... :(
En todellakaan ole ihminen, joka olisi mitenkään kalliiden lahjojen perään!! Mutta olisi kiva omana syntymäpäivänä tuntea olevansa edes jotenkin muistettu etukäteen, eikä vaan hätäsesti nyt jotain keksitty, koska ”pakko”. Tunnen huonoa omaatuntoa, että onko tää nyt ihan maailman pienin asia pahoittaa mielensä? Kuitenkin loppujen lopuksi sain sen lahjankin... Mutta tuntuu, ettei se pointti oo siinä, että saa jotain konkreettista lahjaksi. Vaan se, että tuntee itsensä tärkeäksi :( En nyt tiedä oliko tässä päätä eikä häntää, mutta ehkä haluaisin vaan kuulla miltä tää kuulostaa ulkopuolisen korvaan?
Kommentit (28)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu tunne, mullakin oli eilen synttärit. Sain aamulla sängyssä pusun ja onnittelut. Siihen se sitten jäikin. Tein kotihommia koko päivän sisällä ja ulkona, ei tuntunut huomioon otetulta. Toiselta lapselta tuli sentään kortti
Mun synttärit menee aina kutakuinkin samalla tavalla. Ja loppujen lopuksi, kun mies ostaa jotain niin se on esim. kahvinkeitin tai muu yhteiseen käyttöön tuleva asia.
Mitä teidän miehet on sanonut, kun olette asiasta keskustelleet?
Ex ei muistanut koskaan syntymäpäivänäni, mutta ei se harmittanut, kun yleensä muisti sen jälkikäteen ja osti sitten lahjan ja vei ulos syömään. En koskaan muistuttanut syntymäpäivästäni, ajattelin, että muistaa sitten kun muistaa. Ei se ollut niin tärkeää päivälleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arki sujuu ihan mukavasti kyllä! Ei siinä mitään ongelmaa, pystytään kyllä puhumaan kaikesta ja nauretaan paljon yhdessä, rakastetaan toisiamme. Siksi tuntuukin hölmöltä, että miksi tuntuu ”näin mitättömältä” synttäripäivänä :( Onko omat odotukset liian korkealla vai mitä :/
Lahja oli ihan ok mieluinen, semmonen perusvarma!
-ap
Vierailija kirjoitti:
Kuis toi arki niin kuin muuten?
Aikuisina ihmisinä ollaan puhuttu tämä asia läpi niin, että pyritään arjessa tekemään toisillemme jotain hyvää, eikä yhdellä päivällä ole niin väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se taitaa olla, että synttäreiden huomioiminen jäi sinne 12 ikävuoden paikkeille :D
Oon itse ollut kauhean kärttyinen, kun oltiin kerran ystävien kanssa lomalla mun syntymäpäivän aikoihin ja ne ei huomanneet aloittaa sen viettoa heti aamusta, vaikka tiesivät. Saati sitten oma mies! Joten ymmärrän sinua. Asia johtuu varmaan itse kunkin erilaisesta taustasta, miten lapsuudenkodissa syntymäpäiviä on huomioitu. Ja KUKA on hoitanut synttärijuhlallisuudet! Ja kenen tehtävä on edes muistaa syntymäpäivät. Oisko yleensä äiti?! Miehelle uusi tehtävä. Ei kannata odottaa toiselta ajatustenlukutaitoa. Puhukaa, puhukaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulevaa äitienpäivää odotellessa. Puhukaa niistä toiveistanne ja odotuksistanne ajoissa!
Kyllähän tuollaisesta tuntisi itsensä jotenkin arvottomaksi miehelle. Itekään en mitään ihmeellisiä lahjoja kaipaa, enkä pahastuisi vaikka mies joskus unohtaisikin synttärini jos sitä älyää pahoitella unohduksen huomattuaan, sellaista sattuu. Mutta luulisi, ettei joku kahvinkeitto ja vaikka joku ruusu tai pieni suklaarasia tms. ole liikaa vaadittu.
Tietenkin on ihmisiä, jotka voivat suhtautua synttäreihin eri tavoin. Miten miehesi suhtautuu synttäreihin yleensä? Odottaako jotain sinulta omana syntymäpäivänään? Onko aiemmin huomioinut eri tavalla? Kannattaa ihan puhua asiasta. Joku voi pitää tuollaista niin pikku juttuna, ettei vaan tajua, että se voi tuntua toisesta kurjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on tapana viedä synttärisankarille aamiainen sänkyyn ja laulaa onnittelulaulu. Työ- ja koulupäivinä pikapikaa ja viikonloppuisin sankari saa nukkua niin pitkään kuin haluaa ja sitten viedään herkkuaamiainen koko perheen voimin.
Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut!
Minulle synttärit ovat aina olleet tärkeitä, joten ymmärrän loukkaantumisesi.
Mielestäni teidän kannattaisi jutella aiheesta. Sinä voisit kertoa, kuinka toivot itseäsi muistettavan. Ts. aamiainen tai ainakin kahvi sänkyyn, kukkia, lahja jne.
Ei mies välttämättä ymmärrä, kuinka tärkeänä pidät syntymäpäivääsi. Osalle ne eivät merkitse mitään.
Minun syntymäpäivänäni liputetaan - toisinaan kahdesta syystä ja oikeasti arvostan tilannetta. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvä ohje tuo, että puhukaa, mutta ei ainakaan meillä ole kantanut hedelmää. Mies ei ilmeisesti ihan periaatteesta halua minua muistaa. Ei jouluna, synttärinä, äitienpäivänä eikä edes hääpäivänä. No, näillä mennään ja minäkin olen lakannut muistamasta häntä vastaavina päivinä.
En ymmärä, miksi kaikkein rakkaimman (?) ihmisen syntymäpäivän huomioiminen olisi muka niin vaikeaa. Vielä huonommin ymmärrän, miksi se muka olisi niin vähäpätöinen asia, ettei edes edellyttäisi huomioimista.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä ohje tuo, että puhukaa, mutta ei ainakaan meillä ole kantanut hedelmää. Mies ei ilmeisesti ihan periaatteesta halua minua muistaa. Ei jouluna, synttärinä, äitienpäivänä eikä edes hääpäivänä. No, näillä mennään ja minäkin olen lakannut muistamasta häntä vastaavina päivinä.
Surullista.
Meillä sekä muistaja että muistettu nauttivat. Muistaja nauttii miettiessään millä ilahduttaisi elämänsä tärkeintä ihmistä ja muistettu tietydti, kun tuntee olevansa rakastettu.
Tosi tuttu juttu. Samana päivänä yleensä mies käy ostoksilla, vaikka aikaa olisi ollut (tai vielä ”pahempi”, mun pitää mennä mukaan). Mua harmittaa ehkä eniten se, että mikään ei ole spontaania: mies ei koskaan mieti mistä voisin tykätä ja kyselee viimeiseen asti mitä pitää ostaa, ihan kuin se olisi vaan pakollinen paha mikä pitää hoitaa pois alta. Tässä kohtaa sanon ettei ole pakko ostaa mitään (eikä oikeasti ole jos se on hankalaa). Mustakin olisi kiva vaan saada vaikka kukkia tai kortti, kunhan siinä olisi ajateltu minua. Just tuo että tuntisi että toinen on miettinyt mua ja välittää.
Mä olen kyllä jo tottunut, eli annan olla. Yritän miettiä niitä muita hyviä juttuja.
Joo toi kahvin huuteleminen keittäis minulla yli. Ei tarttis lahjoja ostella.
Tosiaan mites miehesi synttärit vietetään?
Kuis toi arki niin kuin muuten?