Vuokrattava juhlatila kodin yhteyteen, onko tässä mitään järkeä?
Harkitaan vanhan kansakoulun ostamista kodiksi, mutta siinä on valtavan paljon ns. turhaa tilaa. Ollaan nyt pyöritelty ajatusta, että osan koulusta kunnostaisi juhlatilaksi. Periaatteessa pihankin saisi aika helposti jaettua kahteen niin että meillä olisi oma yksityisaluekin. Varsinaiseksi juhlatilaksi saisi yhdistettyä kaksi luokkahuonetta ja entiseen opettajan asuntoon vessat ja pienen keittiön. Mutta olisiko tällaiselle kysyntää, ja ennen kaikkea onko oman asumisen kanssa täysin mahdotonta?
Kommentit (10)
Kysynnän määrittelee varmaankin sijainti. Jossain hevon kuusessa saa olla kyllä tosi erikoisen upea juhlapaikka, että sinne kauempaa tultaisiin sankoin joukoin? Jos taas sijainti on tällaiseen sopiva, niin tilat varmasti työstettävissä.
Asumiseen en osaa ottaa kantaa muuten, kuin että kannattaa miettiä siltä kantilta että kesäisin kaikki viikonloput olisivat sitten rauhattomia, viikolla hiljaista. Riippuu omasta elämäntyylistä ja siitäkin, onko muissa töissä myös.
Ainakin pääkaupunkiseudulla on kysyntää juhlatiloista, joihin voi ottaa omat ruuat ja juomat mukaan.
Jos itse asutte siinä vieressä, niin melua tietty saattaa tulla, kun ihmiset juhlii. Toisaalta olette sitten siinä vieressä, niin pystytte valvomaan juhlijoita.
Sehän riippuu täysin siitä missä tämä tila tulisi sijaitsemaan maantieteellisesti.
Ja onko kokemusta vastaavasta toiminnasta aikaisemmin laisinkaan?
Ihan hevonkuusessa paikka ei ole, pikkukylässä kyllä mutta suht lähellä pääteitä. Tarkoitus ei ole tehdä tuolla paljon rahaa, juuri se että jos satasia saisi ja tila tulisi käyttöön niin hyvä. Eikä välttämättä vuokrata edes joka viikonloppu, tai tietysti kysynnän mukaan. Periaatteessa olisi kyllä kiva kokeilla jonkinlaisten tarjoilujen tekemistä itse, mutta luulen että osaaminen loppuu kesken. Ajatuksena olisi sellainen kodinomainen paikka, ei varsinaisesti hieno. Ehkä enemmän perhejuhliin, pienemmälle vierasjoukolle, ei mihinkään sadan hengen häihin.
ap
Oma lapsuudenperheeni asui muutaman vuoden vastaavanlaisessa asunnossa. Jos hommaa on hoitamassa useampi aikuinen, joilla riittää halua, aikaa ja virtaa pyörittää paikkaa mahdollisten ansiotöiden ohella, niin idea voi olla jopa hyvä.
Itsestäni ei tuohon olisi lähinnä siksi, että en vain jaksa töiden päälle olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja toisaalta olen myös liian "kiltti". Joku taatusti yrittää luistaa maksusta, vuokra-ajasta, mahdollisten vahinkojen korvaamisista jne. Mieti myös tarkkaan jaksatko katsella suomalaisille tyypillistä juhlintaa (=kännäystä) ja siivota heidän jälkiään (joka mahdollista eritettä mitä kummallisimmista paikoista).
Lähellä pääteitä? Ei paikalle riitä kysyntää, jos se ei ole alle 20 km:n päässä jostain isommasta taajamasta. Paitsi sitten, jos paikka on aivan poikkeuksellisen upeassa ympäristössä.
Kutonen lisää vielä pari mietelmää:
Kun oma asunto on samassa rakennuksessa/pihapiirissä, niin ei pääse edes karkuun.
Vaikka varsinainen tapahtuma kestää esim. yhden iltapäivän ajan, tilan valmisteluun ja tyhjentämiseen vuokraajan toimesta tarvitaan yleensä useampi tunti/lisäpäivä. Lisäksi tutustumiskäynnit jne.
Tilat pitää vakuuttaa, joka ei ole ilmaista. Talvella lämmityskustannukset jää myös teidän maksettaviksi.
Tai Airbnb-asunnoksi, jos on sijainti on jossain sopivasti matkan varrella. Tyyliin perheille ja turisteille. Vielä parempi, jos siinä on kaunista luontoa ja vaikka lampaita.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hevonkuusessa paikka ei ole, pikkukylässä kyllä mutta suht lähellä pääteitä. Tarkoitus ei ole tehdä tuolla paljon rahaa, juuri se että jos satasia saisi ja tila tulisi käyttöön niin hyvä. Eikä välttämättä vuokrata edes joka viikonloppu, tai tietysti kysynnän mukaan. Periaatteessa olisi kyllä kiva kokeilla jonkinlaisten tarjoilujen tekemistä itse, mutta luulen että osaaminen loppuu kesken. Ajatuksena olisi sellainen kodinomainen paikka, ei varsinaisesti hieno. Ehkä enemmän perhejuhliin, pienemmälle vierasjoukolle, ei mihinkään sadan hengen häihin.
ap
"Kodinomainen" ei mielestäni tarkoita sitä, että juhlien tärkein osuus - tarjottavat - ovat tavallisen kotikokin tasoa, joskus onnistuen ja joskus sinne päin. Jos ei ole rahkeita pitopalveluun, josta ihmiset ihan oikeasti maksavat, niin en lähtisi hommaan. Sitten taas jos tilaa vuokrataan pari kertaa kesässä omien eväiden kanssa, niin ei sillä tienaa yhtään mitään, vakuutusten ja verojen ym. jälkeen jäänee tappiolle. Mutta jos elämäntyylinä se kiehtoisi, niin miksipä ei. Siis harrastuksena.
Airbnb-idea voisi olla helpompi ja kevyempi?
Joka tapauksessa, mikäli talon ostamisen ja käytön rahoittaiseen noita kuluja *tarvitsisi*, niin en uskaltaisi suositella.
No ei sillä paljon tienaa jos ei sitten ihan itse tee myöskin alusta loppuun juhlatarjoiluja. Pelkkä vuokraus on muutaman satasen ja sen tilan kanssa kilpailevat sitten monet hienot juhlapaikat.