Mihin hävisi myötätunto?
Nykyään, kun lukee nettipalstoja, on niissä aina näitä, joiden mielestä työtön on luuseripelle, mielisairaudet ovat omaa syytä, ja vuokralla asuvat automaattisesti wt.
Itse olen käynyt useammankin koulun, mutta myös sitä ihan oikeaa elämän kovaa koulua sairaan lapsen, hakkaavan miehen ja lopuksi niskoilleni jääneen valtavan ulosottovelan muodossa. Nyt olen jo vuosia ollut tavallinen luottotiedollinen työtätekevä perheellinen kansalainen, mutta en ole unohtanut aikaa, jolloin näin ei ollut, ja ymmärrän, että ei se aina ole itsestä kiinni. Sinäkin (tai äitisi tai lapsesi) voit seota vaikka tänään. Voi tulla potkut, syöpä, lapsesi voi ruveta vetämään kamaa, mitä tahansa.
Mikä siinä on, että ihmiset eivät enää tunne myötätuntoa heikompia kohtaan, vaan päinvastoin heitä lytätään aina lisää, jos vaan voidaan?
Kommentit (4)
Koska kusipäisyys.
Ihmiset on itsekkäitä ja aika epäempaattisia. Useimmat ymmärtävät vain itseään ja toisia jotka ajattelevat samin kuin minä itse. Se on itserakkautta.
Onneksi on harvoja ihmisiä, jotka ovat aidosti myötätuntoisia ja hyväntahtoisia.
Itsekkyys. Minä minä minä. Kaikki minulle ensin. Siihen tämä yhteiskunta on menossa. Kun elämä arvostetaan rahassa ja omissa suorituksissa. Silloin unohtuu helposti se, että ihan oikeaan elämään kuuluu vastoinkäymisiä, kipua, sairautta, asioita, joihin ei vain oikeasti voi itse vaikuttaa.
Elämä on lyönyt itseäni niin rankalla kädellä että minulla ei ole varaa lähteä korottamaan itseäni toisten yläpuolelle.
Varmaan siihen että maahan tulee tuhansia henkilöitä joita pitää pakkoveroilla elättää kehdosta hautaan.Juuri myötätunto on yksi syylinen tähän.Itseasiassa luku taitaa olla jo satatuhatta tai enemmän.
"Ei ole mitään uutta auringon alla."
Näinä viimeisinä maailmanaikoina ihmiset ovat kylmiä ja kovia. Se on tosiasia, joka on ollut tiedossa jo vuosisatoja. Eikä ole mikään uutinen, että homma menee pahemmaksi, eikä suinkaan paremmaksi.
"Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät."